torstai 11. heinäkuuta 2019

Camp Rock, osa 14: Paljastuminen

Aiemmat osat löytyvät täältä.


Tess kuljeskeli yksinään seuranaan vain mp3-soittimensa ja muistiinpanovälineet äkillisen luovuuden purkauksen varalta. Loppukisat lähestyivät päivä päivältä, ja oli hyvä pitää kynä ja paperia käden ulottuvilla, jotta mahdolliset hyvät ideat saa muistiin. Kesken kaiken Tess kuuli musiikkinsa läpi kuitenkin naurua. Ja jollei hän aivan väärin kuullut, ääni oli Mitchien.

Tess asettui puun taakse vakoilemaan keittiön ovella seisovia ihmisiä, ja hämmentyi todella tunnistaessaan yhden paikallaolijan Mitchieksi. Mitä asiaa tytöllä olisi keittiölle? Seuraavassa hetkessä asian todellinen laita valkeni Tessille Mitchien omasta suusta.
-Ihan totta, äiti, Tess erotti sanoja Mitchien äänellä. Tess oli hämillään, oliko Mitchie juuri kutsunut leirin kokkia äidikseen? Kaikkihan tiesivät, että Mitchien äiti oli Hot Tunesin toimitusjohtaja Kiinassa.

Keittiön ovella olijat eivät kuitenkaan tajunneet Tessin olevan lähistöllä, vaan jatkoivat vapautuneesti keskusteluaan.
-No niin, tiskit on tiskattu, Caitlyn puheli päivän töistä.
-Pitäkää hauskaa nuotiolla, tytöt, Connie kehotti.
-Heippa, Caitlyn sanoi hyvästiksi ja lähti ryntäämään portaita ala.
-Kiitos, Connie vielä kiitteli tyttöjä hyvin tehdyista töistä.
-Olet rakas, äiti, Mitchie huikkasi vielä ennen lähtöään.
-Sinä myös, Connie vastas tyttärelleen hymyillen.

Tess ei voinit olla kuulematta keskustelua, ja hän nojautui puun taakse piiloon, etteivät Caitlyn ja Mitchie varmasti huomaisi häntä. Nauru ja hilpeä hymy kohosi tytön kasvoille. Mitchien äidin täytyi olla leirin kokki, sillä ei kukaan kävisi läpi Mitchien ja Connien käymää keskustelua, ellei kyseessä olisi äiti ja tytär. Tessin onnellinen ilme kohosi yhä vain enemmän. Olihan uutinen kieltämättä yllättävä, mutta nyt Tessillä olisi kauan suunniteltu ase Mitchietä vastaan ladattuna. Ja sen paukun posautettuaan Mitchie saisi unohtaa ystävyytensä Shanen kanssa, ja Tessillä itsellään olisi täydelliset mahdollisuudet luikerrella Shanen suosioon. Ajatuksen selkeytettyä Tessin mieliala koheni vieläkin enemmän, ja hän lähti tallustelemaan kohti esityslavaa.

---


Hetkeä myöhemmin kaikki leiriläiset olivat kokoontuneet järven rannalla olevan esiintymislavan eteen odottamaan Rantajamien alkamista. Kaikki olivat innoissaan, sillä tälle päivälle oli luvattu jotain aivan erityistä ohjelmaa, ja kaikki halusivat jo tietää, mistä oikein oli kyse. Eturivin paikoista oli pientä kinaamista, sillä kaikki olisivat halunneet päästä seuraamaan show'ta mahdollisimman läheltä. Pian Brown asteli vihreälle lavalle saaden yleisön hurraamaan.

Brown nappasi lavalla olevasta telineestä mikin kätösiinsä ja kopautti sitä pari kertaa testatakseen äänen kuuluvuutta.
-Hei, kaikki! Brown tervehti innokasta yleisöä.
-Brown, olet ihana! Joku huudahti. Kommentti sai miehen kasvoille huvittuneen virneen, leirin väki oli tosiaan aivan täpinöissään, ja syystäkin!
-Hyvä on, hyvä on. Kuulkaa, Brown yritti saada ääntään kuuluville, mutta mikistä huolimatta yleisön mekastus peitti miehen puheen.

-Huomio! Brown karjaisi saaden lopulta yleisön kuulolle.
-Sain viimein puhuttua veljenpoikani laulamaan meille jotain! Brown paljasti viimein kielen päällään roikkuvan asian, ja siitä vasta suuri mekastus alkoikin, kun yleisössä olevat Shanen fanit alkoivat kirkua ihastuksesta.

Brownin kuulutuksen jälkeen Shane astui esille ja tuli setänsä luokse. Nyrpeän olemuksen sijaan pojan kasvoilla loisti tällä kertaa hymy, ja yleisökin huomasi Shanen olevan tällä kertaa innokkaammalla mielellä mukana leirin ohjelmassa.
-Shane, pistä leiri rokkaamaan! Brown kehotti ja ojensi mikin Shanelle poistuessaan lavalta.

-Hei. Minulla on teille yllätys, Shane ilmoitti malttamattomalle yleisölle.

Kiinnostus nousi yleisössä äärimmilleen, ja kaikki odottivat jo kovasti esityksen alkamista. Myös Mitchie oli innoissaan, Shane sitten aina osasi järjestää esityksiä toisille yllätyksenä! Edellinen esitys, jonka Shane oli järjestänyt yksin Mitchielle, palasi tytön mieleen hyvien muistojen kera. Mitchie otti katsekontaktin lavalla olevaan poikaan ja antoi tälle rohkaisevan hymyn.

Hymy ei jäänyt Shanelta huomaamatta, ja se toi kummasti lisäenergiaa pojalle. Shane olisi voinut jäädä pitämään tuijotuskisaa Mitchien kanssa pidemmäksikin aikaa, mutta esityksen oli jatkuttava.
-Pojat, tulkaa esiin, Shane komensi, minkä jälkeen Jason ja Nate kiiruhtivat lavalle bänditoverinsa seuraksi. Nate ja Jason hakivat soittimensa lavan taka-osasta, ja tulivat sen jälkeen Shanen vierelle.
-Soitamme jotain uutta. Kertokaa, mitä pidätte, Shane kehotti, minkä jälkeen musiikki alkoi soida.
Jos haluat kuunnella musiikin, avaa tämä linkki uuteen välilehteen.

Musaa
Laitan päälle radion
Sen ääni täysil on
Ja sen tahtiin tanssin jalat puuduksiin
Puuduksiin

Pelot taakse jättää voi
Kun vain kunnon biisi soi
Mun ongelmat ne hukkuu musiikkiin
Hukkuu musiikkiin

Niin vääntää
Mua kääntää
Ääni tää
Kaikki tietää

Sehän on voima musiikin
Musaa soitan siis
Sisältäni
Löydän sen aina vaan

Enkä muuta tarviikaan
Muusta veisaan viis
Enkä siitä luopuiskaan, en en
Musaa vain mä tahdon soittaa

Musaa
Otan mukaan kitaran
Sillä tähdet saavutan
Siinä kaikki mitä tarvitsen

Ei sun kaaras innosta
Ei sun rahas kiinnosta
Seuraan unelmaa ja pian löydän sen

Niin vääntää
Mua kääntää
Ääni tää
Kaikki tietää

Sehän on voima musiikin
Musaa soitan siis
Sisältäni löydän
Sen aina vaan

Enkä muuta tarviikaan
Muusta veisaan viis
Enkä siitä luopuiskaan, en en
Musaa vain mä tahdon soittaa

Musaa vain mä tahdon soittaa
Ja millaista se oiskaan
Se oiskaan
Jos radiosta sankareitani en kuulla sais

Mä jos en kuulla sais
Musaa soitan siis
Sisältäni
Löydän sen aina vaan

Enkä muuta kaipaakaan
Muusta veisaan viis
Enkä siitä luopuiskaan, en en
Musaa vain mä tahdon soittaa

Musaa soitan siis
Sisältäni löydän
Sen aina vaan

Enkä muuta tarviikaan
Muusta veisaan viis
Enkä siitä luopuiskaan, en en

Musaa vain mä tahdon soittaa
Aina vaan

Saatuaan kappaleen loppuun puhkesi innokas yleisö raikuviin suosionosoituksiin. Pojat olivat aivan ällikällä lyötyjä ihmisten positiivisesta reaktiosta, mutta peittivät innostuksensa kumartamalla coolisti.

Tyytyväisen yleisön kiljunta ja raikuvat aplodit ovat parasta musiikkia rokkareiden korville, mutta vaikka he olisivat halunneet jäädä lavalle nauttimaan fanien huomiosta, tiesivät pojat, että heidän olisi mentävä sopimaan asioista hetkeksi sivummalle. Niinpä Shane, Nate ja Jason poistuivat lavan reunalle.

Päästyään sopivan välimatkan päähän, voitiin salaiset keskustelut käynnistää.
-He pitivät siitä. Olit oikeassa! Nate intoili.
-Tiedän, että olin oikeassa, Jason sanoi ylpeänä. Hetken päästä hän kuitenkin tajusi, ettei ollut pysynyt täysin mukana juonessa
-Mitä minä tein? poika kysäisi.

-Et sinä, vaan Shane, Nate sanoi mulkaisten ikävästi Jasoniin päin. Aina tuon hulluttelijan täytyikin olettaa, että kaikki puhuivat hänestä.
-Levy-yhtiön on suostuttava tähän, Nate jatkoi suunnaten sanansa tällä kertaa Shanen suuntaan.

Hyvä tuuli kaikkosi Shanesta hetkessä, kun heidän kökkö levy-yhtiönsä otettiin puheeksi.
-Eivät he suostu. Pakottivat valitsemaan tämän nimenkin, Shane tuhahti tympääntyneenä.
-Miten se voisi onnistua? Jasonkin yritti tosissaan keksiä ratkaisua. Olisi sääli, jos niin hyvä biisi ei saisi levy-yhtiön hyväksyntää, vaikka fanit olivat ylistäneet kappaletta täysillä.

-Jos käymme studiolla tänä iltana, saisimme demon heille huomiseksi. Eivät he voi kieltäytya tämän kuultuaan, Nate teki suunnitelmia.
-Eivätkö? Jason ei ollut täysin varma suunnitelmasta, mutta Nate oli varma sen toimivuusesta.
-En voi lähteä. Täällä on hommat kesken, Shane pahoitteli.
-Hyvä on. Tee, mitä pitää, Nate kannusti bänditoveriaan.
-Mehän siis puhuimme sen pöntön valmistamisesta? Jason lisäsi loppuun saaden toisilta ilkeät katseet. Aina Jason muistikin lisätä keskusteluunsa jotain linnunpöntöstään.

-Loppukisassa nähdään, Nate huikkasi kiskaisten Jasonin mukaansa.
-Heippa, Jasonkin huusi hyvästit. Shane veti jännittyneenä henkeä, nyt hän aikoisi mennä vastaanottamaan yleisön kommentteja, jotka tosin äskeisen perusteella pitäisi suurimmaksi osaksi olla positiivisia.

Shane asteli varmoin askelin ihmismassan joukkoon. Leirin väki oli niin tohkeissaan äskeisen biisin jäljiltä, etteivät he edes huomanneet Shanen takaisin tulemista. Kehuja satoi kaikki alta, mutta Shanen korvat rekisteröivät vain yhden äänen, Mitchien.
-...huikeaa. Se oli aivan mahtavaa, Mitchie ylisti Caitlynin kanssa. Shane päätti mennä lähemmäksi kuuntelemaan.

Shane kulki Mitchietä päin hymyillen. Hän haluaisi kuulla ensimmäisenä juuri Mitchien mielipiteen. Tyttöhän oli itse kannustanut häntä esiintymään.
-Se oli kaikkien aikojen laulu. Loistavaa! Mitchie hehkutti.
-Se oli tosi mahtavaa. Ja... Caitlyn myönsi.
-Niin oli! Mitchie riemuitsi.
-Näittekö heidät? takana oleva Linda punaisine huivineen kyseli kaveriporukaltaan. Tyttö taisi olla hiukan sekaisin, kun kyseli sellaisia. Kukapa ei olisi Connect3:a nähnyt?

-Hei, Mitchie. Kerro vielä äidistäsi, kuului yhtäkkiä lähestyvän Tessin suusta. Kaikki lopettivat yllättäen uudesta biisistä jauhamisen, kun Tess leirin suosituimpana tyttönä ryhtyi ääneen. Mitchien ilme vajosi iloisesta hymystä kauhistuneeseen virneeseen. Connie seisoi nimittäin aivan Tessin takana, eikä Mitchie voisi paljastaa valhettaan, eikä hän myöskään pystyisi myöntäneen valehdelleensa. Paniikki valtasi tytön nopeasti. Mitä ihmettä hän sanoisi? Kaikki katselivat.

Ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen Caitlyn kuitenkin pelasti tilanteen omalla puheenvuorollaan:
-Hänen äitinsä on upea tyyppi.
-Entä sinun? Caitlyn käänsi keskustelun Barronille, joka seisoi tyttöjen vieressä.

-Hän on vain äiti, Barron totesi hiukan kummastuneena. Hän ei tiennyt, mitä edes olisi pitänyt vastata. Jo on aikoihin eletty, kun ihmiset alkoivat puhua leirillä äideistään. Olisi sitä varmaan parempiakin jutunaiheita.

Tess huomasi keskustelun ajautuvan turhan kaukaiseksi, joten hän päätti keskeyttää harhapolut ja tuoda aiheensa päätielle.
-Tiedän, että hän on Hot Tunesin Kiinan toimitusjohtaja, mutta kerro vielä, kuinka tärkeä hän on, Tess tokaisi kovaan ääneen hymyillen. Hän tiesi, että Mitchien oikea äiti kuulisi tyttärensä valheet ammatistaan.

Hetkessä Mitchien hyvä olo laulun kuulemisen jälkeen oli ihan tiessään, ja hänen katseensa oli valahtanut jalkoihin. Edes Caitlyn ei saanut sanotuksi mitään osuvaa.
-Hän... Mitchie aloitti hiljaa. Hän ei tiennyt, miten jatkaisi lausettaan ja kuinka pystyisi selittämään asian äidilleen ja muille leiriläisille.
-Anteeksi. Mitä? Tess totesi yrittäen johdattaa Mitchietä puhumaan enemmän.

-Hän on tosi siisti, Mitchie sanoi huokaisten. Connien ilme mureni taustalla. Eikö Mitchie ollenkaan aikoisi oikaista väärinkäsitystä, vai valehteliko hänen reipas tyttärensä?
-Ja... Tess yritti saada Mitchien puheen luontevaksi. Tess oikeastaan nautti tilanteesta. Hän ensinnäkin oli erittäin tyytyväinen suunnitelmastaan, mutta sen toteuttaminen oli ylittänyt kaikki odotukset.

Connie ei enää kestänyt kuunnella, joten hän lähti loittonemaan paikalta suruissaan. Häpesikö Mitchie häntä? Oliko hän niin huono ihminen, ettei hänen oma tyttärensä tahtonut esitellä häntä reippaana muille? Connie lähti omaan huoneeseensa selvittämään päätään.
-Eikä hän ole Hot Tunesin Kiinan pääjohtaja, Mitchie sai lopulta sanotuksi. Hänestä tuntui liian pahalta satuttaa äitiään enempää. Ehkä jutun pitäisi sitten selvitä nyt. Kyllä Mitchie oli sisimmissään tiennyt tämän päivän koittavan.

Koko joukon ilmeet muuttuivat hämmästyneiksi, ja kaikki alkoivat kuunnella entistäkin tarkkaavaisemmin. Juttuhan alkoi muuttua kiinnostavaksi!
-Mitä? Eikö hän ole pääjohtaja? Valehtelitko kaikille? Tess esitti erittäin loukkaantunutta. Hän halusi saada Mitchien kuulostamaan entistäkin pahemmalta.

Shanen ilme oli valahtanut pian onnellisesta hämmästyneen vihaiseksi. Mistä oikein oli kysymys loppupeleissä? Shanen mahassa muljahti ikävästi, mutta hän todella toivoi, ettei Mitchien valehtelu liittynyt siihen, mihin hän luuli sen liittyvän.
-En. Minä... Mitchie huudahti pian hätääntyneesti Tessin syytöksiin. Hän olisi juuri alkanut kertomaan omasta epävarmuudestaan ja joukkoon sopeutumisvaikeuksistaan, ellei häntä olisi keskeytetty.

-Mikä hän on? Tess puhui jälleen kovalla äänellään. Hänellä ei ollut aikomustakaan kuunnella - tai antaa kenenkään muunkaan kuulla - Mitchien selityksiä.
-Varatoimitusjohtaja? Talouspäällikkö? Tess alkoi luetella ja antamaan vaihtoehtoja. Tietenkin Tess tiesi Mitchien äidin oikean ammatin, mutta hän halusi tahallaan tehdä tilanteesta Mitchielle entistäkin vaikeamman.

-Tess, Caitlyn sanoi kuuluvasti yrittäen saada tytön lopettamaan inhottava kiusaaminen. Mitchie olisi varmasti jo kertonut, ellei Tess olisi tahallisesti yrittänyt vaikeuttaa tilannetta.

-Hiljaa. Anna tulla. Kerro meille, Tess käski syyttelevästi ja katsoi Mitchieen, joka alkoi todella näyttää surkealta.

-Ei. Hän on kokki, Mitchie sanoi hiljaa irvistellen pelokkaana. Mitähän kaikki ystävätkin ajattelisivat. Caitlyn katsoi säälien ystäväänsä. Olihan hänestä Mitchien valehtelu typerää, mutta ei hän silti olisi toivonut uudelle ystävälleen näin kurjaa kohtaloa.

Itsevarman Tessin vieressä seisovien Ellan ja Peggyn kasvoille oli valahtanut järkyttynyt ilme Mitchien sanojen myötä. Myös muu leirin väki tuijotti Mitchietä hämmästyneenä.
-Kokki? Kiinan Hot Tunesilla? Tess esitti vieläkin tietämätöntä, vaikka pokka meinasi pettää Mitchien onnetonta kiemurtelua katsoessa. Tessistä oli mahtavaa omistaa johtoasema ja nöyryyttää toista oikein kunnolla. Tämän jälkeen Mitchie ei varmasti tulisi enää hänen tielleen.

Mitchie tuijotti häpeissään varpaitaan. Hän tunsi kaikkien katseet itsessään, vaikkei edes katsonut ympärilleen. Olisi tehnyt mieli juosta pois koko tilanteesta, mutta jalat tuntuivat juurtuneen kiinni maahan. Syvään huokaisten Mitchie paljasti loputkin salaisuudestaan:
-Ei. Täällä.

Peggy ja Ella tulivat entistä järkyttyneemmiksi ystävänsä todellisesta taustasta. Muut leiriläiset alkoivat supista keskenään ja osoittelivat Mitchietä. Tess sai kuitenkin kaikki jälleen kuuntelemaan itseään korottamalla ääntään.
-Eli valehtelit. Äitisi kokkaa meille, ja sinä autat häntä. Vain sillä tavalla sinulla on varaa tähän leiriin, Tess huusi julki tekemänsä päätelmät, eikä Mitchie voinut muuta kuin nyökyttää päätään myöntymisen merkiksi.

Caitlyn ei voinut enää antaa Tessin pilkata Mitchietä. Totuus oli jo tullut ilmi, mutta täytyikö väkisin vääntää puukkoa haavassa?
-Olet oikea mäntti, Caitlyn sihahti luoden vihaisen katsahduksen leirin kuningattaren puoleen. Hän ei jättäisi Mitchietä yksin.

Tess yllättyi Caitlynin asettuessa Mitchien tukijaksi kaiken paljastuneen jälkeenkin.
-Ehkä. Mutta en sentään ole emävalehtelija, Tess tuhahti ylimieliseen sävyyn.
 -Tulkaa, hän komensi Ellaa ja Peggyä. Tess oli hoitanut osuutensa, eikä häntä enää tarvittu täällä.

-Mitchie? Peggy avasi suunsa pitkään kestäneen sivustakatsonnan jälkeen. Peggyä ihmetytti juttu, ja häntä olisi ennemmin kiinnostanut kuulla Mitchien syitä omiin valintoihinsa kuin tytön pelkkää kiusaamista. Hän halusi ylipäätänsä tietää, miten Mitchie oikein voi, sillä tuskin elämäänsä tyytyväinen alkaisi valehdella. Loppujen lopuksi Peggy oli enemmän huolestunut kuin vihainen.

Mitchien pää oli painunut alas, ja tyttö kurkisteli varovasti pitkän otsatukkansa alta tilannetta. Hän ei ollut ikinä ollut niin häpeissään ja poissa tolaltaan. Nyt kaikki tiesivät totuuden, eikä kukaan varmaankaan haluaisi olla hänen ystävänsä kaiken tämän jälkeen. Myös taustalta katsovan Shanen ilme oli jähmettynyt vihaan, ja savu melkein pursusi pojan päästä.

-Mitchien pitää tiskata. Tulkaa, Tess ivasi kylmällä äänellä. Hän ei halunnut ystäviensä viettävän Mitchien kaltaisen nolon keittiöväen kanssa aikaa, sillä nämä tekisivät naurunalaiseksi silloin Tessin itsekin! Kaikki leiriläiset sitä paitsi inhosivat Mitchietä. Peggy ja Ella vilkaisivat surullisina vielä hetken Mitchieen, minkä jälkeen he orjallisesti lähtivät seuraamaan johtajaansa, vaikka heidän olisikin tehnyt mieli mennä halaamaan kovin onnettoman näköistä Mitchietä.

Kun Mitchien ja Tessin välinen keskustelu oli loppuun käsitelty, oli Mitchiellä vielä edessä asioiden selittäminen Shanelle, joka koko juttutuokion ajan oli seissyt aivan hänen takanaan. Mitchie kääntyi varovaisesti, mutta hänellä oli vastassa vain Shanen vihainen naama.
-Shane, Mitchie parahti pahoittelevasti.
-Oletko valehdellut koko kesän? Shane tivasi ilman minkäänlaista armahdusta.
-Olen, mutta... Mitchie yritti selittää, mutta Shane ei antanut hänelle mahdollisuutta.

Väkijoukko kerääntyi kinaavan kaksikon ympärille, kun havaitsivat kiintoisalta kuulostavan keskustelun alkaneen jälleen. Shane ei kuitenkaan huomannut muiden tuijotusta, hän oli niin raivonsa pauloissa.
-Olen tottunut siihen, että ihmiset esittävät koko ajan, poika huusi vihaisena.

-En minä esittänyt! Mitchie parkaisi. Vaikka hän olikin huijannut äitinsä ammatista, ei hän ollut tarkoittanut sitä muuhun kuin päästäkseen Tessin jengiin. Shanelle Mitchie oli ollut koko ajan oma itsensä.

Shaneen Mitchien selitykset eivät kuitenkaan uponneet, vaan tytön puolustautumisyritykset lietsoivat Shanen ärtymystä vain lisää.
-Olet niin kuin muutkin. Halusit Shane Grayn ystäväksi, et minun. Menin halpaa, Shanen ääni hiipui loppua kohti. Oli rankkaa, kun hyvä ystävä paljastuikin petturiksi.

-Yritin vain... Mitchie koitti saada suunvuoroa, mutta Shane keskeytti hänet jälleen.
-Säästä se juorulehden haastatteluun. Kerroin sinulle ihan kaiken, Shane sylkäisi viimeisetkin sanat suustaan ja pakeni tämän jälkeen paikalta.

Mitchie jäi onnettomana seisomaan yksin väkijoukon keskelle. Miten Shane saattoikaan kuvitella Mitchien juoruavan lehdille heidän kahden välisistä keskusteluistaan? Mitchie oli todella murheissaan tapahtuneesta. Hänestä ja Shanesta oli leirin kuluessa ehtinyt tulla ystäviä, mutta nyt typerä valhe pilasi kaiken. Kuumat kyyneleet polttelivat silmillä, ja Mitchie oli purskahtamassa itkuun, kunnes tunsi nykäisyn paidan helmassaan.
-Ei täällä, mennään, Caitlyn sanoi taluttaen murtuneen tytön pois muiden katseiden alta.

♦ Kasa

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Camp Rock, osa 13: Häiriköintiä

Aiemmat osat löytyvät täältä.


Sen jälkeen, kun Shane oli laittanut liikkeelle huhun, jonka mukaan hän etsii huippulahjakkaan äänen omistajaa, alkoi toiveikkaita tyttösiä pyörimään hänen ympärillään edellisiäkin tottumuksiaan enemmän. Eräänä rauhallisena aamuna Lola päätti suoda Shanelle pienen yllätyksen lauleskelemalla pojan mökin ikkunan alla.
-Nyt, nyt bileet alkaa
Tule, tule mukaan vaan

Lola kurkkasi ovessa olevasta ikkunasta ja havaitsi Shanen vielä nukkuvan. Se ei lannistanut Lolan energistä mieltä, ja tyttö alkoi kailottaa entistä kovemmin, jotta Shane varmasti kuulisi hänen upean äänensä. Ehkä hän olisikin Shanen etsimä tyttö, sitä ei voinut koskaan tietää!
-Nyt, nyt bileet alkaa
Mitä odotat siis?

Lola oli korottanut ääntään vähän turhankin kovalle, kun Shane heräsi inhottavaan mölyyn hiukan hämmentyneenä. Äreänä aamu-unien keskeytyksestä Shane painautui takaisin tyynyynsä ärsyyntyen yhä vain jatkuvasta laulun lurituksesta, joka ei meinannut toivomallakaan lakata!
-Nyt hei, nyt bileet alkaa

---

Heti aamiaiselle tullessaan Shane joutui jäämään jonkun toisen innokkaan fanin laulun kuuntelijaksi. Shanea alkoi ahdistaa nopeasti tytön yli-energiset pomput ja loikat.
-Nyt hei, nyt bileet alkaa

Shane alkoi jälleen ärtyä keskeytettyjen unien ja kurnivan vatsan jäljiltä, ja hän alkoi muutenkin saada tarpeekseen random-tytön säälittävästä yrityksestä olla yhtä hyvä kuin mysteerilaulaja. Shane lähti vaivihkaa kävelemään tytön ohi yrittäen olla loukkaamatta tätä.
-Nyt hei
Tule, tule mukaan vaan

Vaikka Shane oli jo lähtenyt, tyttö jatkoi esitystään täysin siemauksin ja huudahti Shanen perään lisää laulua:
-Mitä odotat?
---

Sama kaava toistui seuraavien päivien ajan, ja milloin mistäkin esiin loikkasi huippu esiintymisenhaluisia nuoria. Eräänä päivänä Shane sai eteensä hyvin voimakasäänisen tytön, joka esitti bilepiisiä rajun kitaran säestämänä.
-Anna palaa, tee se salaa
Hetken kuuntelun jälkeen Shanen päätä alkoi pahemman kerran kivistää liian tulinen esitys, minkä takia Shane joutui vaivihkaa tukkimaan korviaan. Onneksi tyttö oli niin oman esityksensä lumoissa, ettei huomannut Shanen epäkohteliasta käytöstä.
-Meno on mitä ankarin

Shane sai jäädä odottamaan kappaleen loppumista vielä pitkäksi ajaksi, mikä tuotti vielä enemmän päänvaivaa. Shane luuli päänsä poksahtavan ihan millä hetkellä hyvänsä.
-Nyt mennään, nyt kerro mistä
Löydän sen sankarin
---

Lopulta Shane ei uskaltanut enää edes poistua mökistään pelätessään hullujen laulajatyttöjen esityksiä. Shanen surffatessa netissä hän yllättäen sai kuitenkin eräänä päivänä sähköpostin, jossa oli linkki videoon, jonka Shane epähuomiossaan painoi päälle. Kaiuttimesta alkoi kantautua taas reipasta säveltä, jota Shane oli saanut kuunnella viime päivinä jo ihan kyllästymiseen asti.
-Nyt hei, nyt bileet alkaa

Shane katsoi hyvin väsyneenä esitystä, eikä voinut olla muistelematta sitä ihanaa rauhaa, joka hänellä oli ollut ennen typerän juorun liikkeellelaittoa. Shane mietti, milloin hän tulisi löytämään etsimänsä äänen. Samaan aikaan linkki soitti sointuja, ja Shanen teki tiukkaa kuunnella moista.
-Tule, tule mukaan vaan
Nyt hei, nyt bileet alkaa
---

Eräänä päivänä Shane yritti karata innokkaita tyttöjä rannalle. Hän onnistuikin livistämään takaoven kautta ulos, ja hän sai pulikoida rannalla rauhassa. Noustessaan uimatikkaita pitkin ylös vedestä päätti Shane tulla joskus toistekin rannalle kaivatessaan rauhaa.

Shane ei kuitenkaan huomannut kolmea tyttöä, jotka olivat tunnistaneet jo kaukaa vedestänousijan Shaneksi. Tytöt tietenkin olettivat, että Shane ilahtuisi heidän esityksestään.
-Ja koskaan niitä lopeteta ei 

Shane kauhistui huomattuaan lähestyvän tyttölauman edessään. Miten hän ei ollenkaan kuullut näiden tuloa? Kolmikko pysähtyi Shanen eteen ja alkoi laulaa yhteen ääneen.
-Nyt sua ääni tää kutsuu

Tytöt jatkoivat laulamistaan suu ammollaan, ja moniääninen harmonia kajahteli ilmassa. Silti Shane tunsi saaneensa jo heti tarpeekseen. Hän oli nimen omaan hiippaillut uimaan, jotta saisi olla hetken yksikseen ilman äänietsintöjä.
-Se kantaa saa sut taivaisiin


Shane päätti livistävänsä tilanteesta. Shane lähti juoksujalkaa hyppylaudalle ja lennähti veteen hyvin loiskahtavasti, vaikka hän oli uinut juuri äsken. Kolme laulajatyttöä näyttivät järkyttyneen ihmettyneinä, ja he vilkuilivat toisiaan miettien, mitä tulisi tehdä. Ei tilanne tainnut sujua suunnitelmien mukaan. Äskeisen tapahtuman jälkeen seuraava säe tuntui epäjärkevältä tähän tilanteeseen.
-Etkä pääse sä karkuun

Tilanne riistäytyi käsistä niin, että lopulta kaikkialle, minne Shane meni, ilmestyi perään pitkä jono tyttöjä, jotka olivat varmoja Shanen pitävän näiden äänistä. Caitlyn ja Mitchie sattuivat kävelemään eräänä aamuna erään "laulukoe"-paikan ohi. Kieltämättä näky oli aika huvittava.
-Etkö aio käydä jonoon? Caitlyn kysäisi Mitchieltä, hän kun itse ei laulanut.
-En se ole minä. Usko pois. Hän ei ole kuullut minun laulavan, Mitchie tokaisi kevyesti. Niin kaksikko lipui pois paikalta keskustellen seuraavassa hetkessä aivan jostain muusta.
---

Eräänä päivänä Shanella oli käynyt hyvä tuuri, kun hän oli vihdoin löytänyt loistavan piilopaikan kanootin takaa. Valta osaa leirin tytöistä oli kuunneltu, ja juoru oli vihdoin laantumassa. Shane tunsi olonsa rentoutuneeksi, vaikka häntä harmittikin, kun hän ei ollut löytänyt tietyn äänen omaavaa tyttöä. Shane ei kuitenkaan piitannut moisesta sillä hetkellä, vaan hän käytti hiljaisuuden itselleen ja lauluilleen.
-Laitan päälle radion
Sen ääni täysil on
Ja sen tähtiin tanssin jalat puuduksiin, Shane lauleskeli.

Pojan lauleskelun kuitenkin keskeytti Mitchie, joka jälleen kerran sattui löytämään Shanen rannalta mennessään kiertotietä pitkin keittiölle. Mitchie ei voinut vastustaa kiusausta jäädä jutustelemaan Shanelle, joten hän kyykistyi pojan seuraksi kanootin taakse.
-Kuulostaako äänesi paremmalta täällä? tyttö uteli hymyillen muistellen hänen ja Shanen edellistä kohtaamista rannalla.

Shanekin tuntui ilahtuvan vilpittömästi huomattuaan saapujan olevan juuri Mitchie eikä kukaan innokas laulunäytteen antaja.
-Mennään tällaiseen, niin nähdään, Shane vastasi Mitchien kysymykseen taputellen takanaan olevaa kanoottia. Niinpä nuoret alkoivat yhteisvoimin työntää kanoottia vesille.

---


Hetkeä myöhemmin he olivat meloneet keskelle järveä, mutta siihen matka olikin tyssännyt, kun kanootti oli alkanut molempien huolimattomasta soutamisesta johtuen pyöriä ympyrää.
-Tämä ei taida mennä oikein, Mitchie sanoi nauraen heidän pyörähdeltyä ympäri muutaman kerran.
-Mitä? Etkö halua soutaa ympyrää? Shane yritti kysyä vakavana, mutta nauruksi homma meni lopulta hänelläkin. Yhteistuumin he päättivät laittaa melat hetkeksi syrjään.

-Joko löysit sen ihmetyttösi? Mitchie uteli kiinnostuneena. Olisi mukava tietää, millainen ääni saa Shanen moiseen etsintään ryhtymään.

Shanen hyvä tuuli oli jo kaikota Mitchien otettua edellisten päivien piina -aiheen esille, mutta sitten poika päätti, ettei nyt alkaisi kiukuttelemaan, vaan päätti laittaa jutun vitsiksi.
-Miksi kysyt? Oletko mustasukkainen? Shane uteli ärsyttävän omahyväisen hymyn kera.

-Mäntti! Mitchie tuhahti. Olihan Shane osoittautunut ihan mukavaksi tyypiksi heidän kahden keskisillä juttutuokioillaan, muttei Mitchie ollut nähnyt tapailussa mitään ystävyyttä suurempaa.
-Rokkitähden kuuluukin olla mäntti, Shane selitti.

-Imagon ylläpito voi käydä raskaaksi, Mitchie totesi. Hän itse ei ainakaan jaksaisi esittää kaikille itsekästä ja kiukkuista "mänttiä", millaisena Shane julkisuudessa tunnettiinkin.
-Mutta se pitää makeilijat poissa, Shane perusteli.

-En tiedä, ollaanko minun kanssani ilmaisten juttujen tai bailujen vuoksi, Shane paljasti Mitchien tulkinnan mukaan jopa ehkä hiukan hämillään.

Tällä kertaa Mitchie päätti laittaa homman leikin laskuksi hihkaisten pojalle vastaukseksi:
-Ehdottomasti niiden ilmaisten juttujen.
-Kiva, Shane tuhahti hiukan pahastuneena. Mitchie huomasi pojan tarvitsevan kannustusta, joten hän yritti keksiä Shanen toiminnasta hyviäkin puolia.

-Älä nyt. Tiedän, että et ole oikeasti mäntti. Autat Andya tanssin kanssa. Ja ne huutavat tytöt näyttävät pitävän sinusta, Mitchie kertoi leirin aikana havaitsemiaan huomioita. Juttujen kuuleminen sai Shanen jälleen paremmalle mielelle.

-Tytöistä pääsemmekin takaisin mustasukkaisuuteen, Shane totesi virnuillen jälleen.

-Otan sanani takaisin. Oletkin mäntti, Mitchie tuhahti nauraen. Shanen kanssa tuntui olevan mahdotonta keskustella vakavasti, kun poika koko ajan laittoi jutun vitsiksi! Toisaalta se Shanen seurasta teki juuri erityisen ja hauskan, ja hetken aikaa järvellä raikui pienestä punaisesta kanootista kantautuva nauru.

Valitettavasti nauru kantautui myös sattumalta rannalla kävelevän Tessin korviin. Siitäkös viha vasta alkoikin kyteä tytön sisällä tämän tunnistettua kanootissa istuvan kaksikon.

Miten Mitchie kehtasikin pitää salaa kahden kesken hauskaa Shanen kanssa, Tessinhän Shane piti hurmata! Tessiä alkoi pikkuhiljaa huolettaa, että Mitchie oli loikkaamassa taustalaulajan roolistaan suurempiin kuvioihin. Moinen täytyisi estää, mutta Tess ei tiennyt miten.

Kanootissa istuskelevat Mitchie ja Shane olivat kuitenkin onnellisen tietämättömiä Tessin vihaisista aatteista. Nauru alkoi vähitellen lakata, jolloin Shane päätti siirtyä takaisin juttelun puolelle.
-Sinulla on varmaan sama tilanne, Shane totesi.

-Mikä? Mitchie oli pudonnut kärryiltä. Mitä samaa hänessä, taviksessa, ja Shanessa, kuuluisassa rokkarissa, voisi muka olla?
-Kun äitisi on töissä Hot Tunesilla. Ihmiset teeskentelevät lähelläsi, Shane valaisi asiaa.

Mitchie nielaisi äänekkäästi yrittäen tukahduttaa hätäännystään. Shanekin siis oli kuullut Mitchien pienestä valheesta. Yhtäkkiä tilanteesta katosi kaikki hauskuus. Valhe äidin työpaikasta oli tarkoitettu ainoastaan Tessin jengiin pääsyyn, ei Mitchie kenenkään sympatioita sillä kaivannut, varsinkaan Shanen. Onneksi leiri olisi muutaman viikon päästä ohi, ja Mitchie uskoi saavansa pidettyä salaisuutensa omanaan, kunhan Caitlyn ei möläyttelisi juttua eteenpäin. Mitchie loi hermostuneena katseen Shaneen, joka selvästi odotti hänen sanovan jotain.
-Aivan. Ihan totta, Mitchie yritti myötäillä.

-On kiva jutella sellaisen kanssa, joka tajuaa, Shane sanoi helpottuneesti. Mitchie kiemurteli hermostuneena ja toivoi kovasti voivansa olla täysin Shanen luottamuksen arvoinen.
-Sama täällä, Mitchie lopulta tokaisi väläyttäen pojalle hymyn.

♦ Kasa