Viimein koitti se odotettu päivä, kun oli aika saapua Camp Rock -leirille. Connie ajoi paikalle ruokafirmansa autolla, jonka kyljessä luki isoin kirjaimin Connien pitopalvelu. Mitchiestä tuntui edelleenkin uskomattomalta, hänen unelmansa olivat käymässä toteen! Mitä lähemmäs he tulivat leirialueetta, sitä enemmän Mitchien mielenkiinto kasvoi. Pian pitkä ajomatka oli ohi, ja Mitchien eteen ilmestyi temmeltäviä leiriläisiä ja ohjaajia, kaikki olivat yhtä intona, aivan niin kuin Mitchiekin!
Connien suuri halppisauto ei ehkä erottunut edukseen kaikkien hienojen ja kalliiden autojen rinnalla, mutta se ei Mitchietä haitannut! Hän tulisi mielellään auttamaan äitiään keittiössä, kuten oli sovittu. Tärkeintä oli, että he olivat nyt täällä! Lopulta Connie pysäytti auton, ja äidin ja tyttären katseet kohtasivat.
-Täällä ollaan! Mitchie kiljaisi onnekkaana, kun ei muutakaan osannut sanoa. Riemua ei ollut niin helppo pukea sanoiksi.
-Jännittääkö sinua? Connie kysyi kiinnostuneena. Hänestä oli niin ihana nähdä Mitchien olevan onnellinen.
-Vähän. No, kovasti, Mitchie totesi puhuen hiukan sekavia. Kaikki oli niin hienoa, etteivät ajatuksetkaan kunnolla toimineet.
-Okei, ihan hurjasti! Kiitos äiti. Tästä tulee tosi hauskaa! Mitchie täydensi melkein saman tien ja kiitteli jälleen kerran kernaasti.
Mitchie käänsi päätänsä voidakseen seurata, mitä muut leiriläiset puuhailivat pihalla. Yllättäen hänen silmiinsä osui kovin säihkyvä näky.
-Jestas, Mitchie ihaili.
Hänen silmiinsä osui eräs tyttö, joka oli aivan selvästi tullut rikkaista piireistä. Tyttö astui sirosti pois kultaisen hehkuvasta autostaan, jossa oli aivan selvästi oma kuskikin!
Valo kimmelsi tytön kauniissa ja tuuheissa hiuksissa, aivan kuin tulija olisi ollut joku elokuvatähti tai vastaava. Tyttö jäi seisomaan autonsa eteen, ja virnuili tyytyväisen näköisenä tiiraillessaan Camp Rock -aluetta. Itsevarmuutta tältä ei puuttunut! Tyttö on varmasti hyvin suosittu.
-Jestas! Mitchie henkäisi uudelleen suu täysin auki.
Juuri tuollainen hän haluaisi itsekin olla, käyttää kalliita muotivaatteita, kulkea hienoilla limusiineilla ja olla suosittu, tietenkin. Samassa Mitchie muisti olevansa jälleen kerran vain kokin tytär, eikä hänellä olisi mahdollisuuksia edes haaveillakaan ylellisestä elämästä.
Vaikka Mitchien olisikin tehnyt mieli seurata rikkaan tytön toimia, oli silti kaikki alkuvalmistelut hoidettava ensin alta. Niinpä Connie johdatti heidät kivalle pikkuiselle hökkellille, joka oli tarkoitettu heidän asuinpaikakseen leirin ajaksi. Huone sijaitsi aivan keittiön vieressä, ja siitä olikin sitten kätevää siirtyä aina keittiölle ja takaisin. Pitkän tuumailun jälkeen, Connie avasi viimein oven.
-Asetutaan sitten taloksi, hän sanoi astellessaan mökin ovesta sisälle Mitchie kannoillaan. Kaksikko silmäili huonetta, jossa saisivatkin viettää paljon aikaansa.
Mitchie ei tietenkään pystynyt olemaan aloillaan, vaan lähti heti juoksentelemaan riemuisesti ympäri huonetta. Connie jäi seurailemaan tyttönsä puuhia vierestä onnellisena. Oli hienoa, miten Mitchie suhtautui tähän kaikkeen!
-Asetuttu on, Mitchie ilmoitti päästyään varaamalle pedilleen. Hän pomppasi heti pötköttelemään, ja haaveilemaan jälleen kaikkea tulevasta leiristään.
Hetken päästä ovi kolahti auki, sisälle selvästikin oli tullut joku. Connie kääntyi nähdäkseen tulijan paremmin.
-Loistavaa. Olen Brown Cesario, leirin johtaja ja White Crows -bändin perustaja ja basisti, mies esitteli itsensä rivakkaan tahtiin kätellen samalla Connieta.
-Sinä olet varmaan Connie Torres, uusi kokkimme, Brown jatkoi heti perään, ennen kuin Connie oli ehtinyt sanoa sanaakaan.
-Kyllä vain, Connie myönsi vaatimattomasti.
-Ja tässä on tyttäreni... Connie sanoi kääntyen esitelläkseen Mitchien, mutta tyttö ei enää köllötellytkään sängyllään.
Samassa kuului vain oven kolahdus, ja Connie arvasi, mitä oli tapahtunut. Mitchie oli ehtinyt livistää jo pihalle.
-...joka lähti jo, Connie perui puheensa harmistuneen näköisenä. Olihan tilanne kieltämättä nolo, Mitchie oli lähtenyt esittäytymättä leirin johtajalle!
-Ei hätää. Hän varmaankin halusi mennä sinne, missä tapahtuu, jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Musiikin kutsuun on vastattava, Brown alkoi pölisemään jälleen juttujaan. Onneksi mies ei ollut sentään suuttunut, häntä ei nähtävästi haitannut yhtään.
-Haluan sinun tapaavan hänet. Hänellä on upea ääni! Connie huudahti innoissaan, kun tajusi "vaaran" olevan ohi.
-Ja tässä minä jo kehuskelen, Connie höpisi tirskahtaen. Mitäköhän Brown juuri tällä hetkellä ajatteli "hulluista" Torreseista.
-Kehu pois vain. Opin sen Micksteriltä, Jaggerilta, Brown sanoi rennosti.
-Tunnetko Mick Jaggerin? Connie kysäisi ihmeissään.
-Tunnen. Soitin vuosia hänen bändissään. Hyviä aikoja, hyviä aikoja...! Brown kertoi muistoistaan ääneen.
-...Mutta eivät yhtä hyviä kuin Aerosmithin kanssa, Brown sanoi yrittäen keksiä mahdollisimman hyvää lesoamisen aihetta.
-Tunnetko Aerosmithin? Connie kysyi yllättyneenä, tämä mieshän tunsi kaikki hienot tyypit!
Hetken päästä Brownin puheen sorina täytti huoneen, eikä Connie kohteliaana kehdannut pysäyttää miehen juttuja, kun tämä näytti niin innostuneelta saadessaan kertoa kaikenlaista. Niinpä Connie tyytyikin nyökkäilemään Brownin villeille nuoruusmuistoille, vaikka pitäisi saada se illallinenkin jo alulle.
---
Kun Connie sai kuunnella uuden pomonsa juttusia, oli Mitchie jo päässyt leiritunnelmaan kiinni. Hän oli seikkaillut pihalla, ja löytänyt paikan, jonne kaikki tulevat leiriläiset ilmeisesti kokoontuivat. Mitchie vilkuili vieläkin ympärilleen ihmeissään, kohta kaikki alkaisi. Tästä tulisi mahtavaa!
Mitchie kuunteli ympäriltä kantautuvia ääniä. Hän kuuli kaikkialla joko kauniisti sointuvaa laulua tai soittimien pauketta. Mitchie ei ollut ikinä nähnyt niin paljon lahjakkuutta yhdessä paikassa. Kaikki kuulosti niin hyvältä, Camp Rock ei todellakaan ollut keillekään amatöörille! Mitchie päätti rentoutua täysin, hän sulki silmänsä alkaen hyräillä erästä kepeää biisiään.
Pahaksi onnekseen Mitchie tunsi törmäävänsä johonkin. Hän avasi salamannopeasti silmänsä nähden kauniit kutrit naamallaan. Mitchie tarkkaili tyttöä johon oli törmännyt tajuten samalla tämän olevan se sama, jota hän oli katsellut ja ihaillut Camp Rockiin saapuessa!
-Anteeksi! En huomannut sinua! Mitchie huudahti kauhuissaan. Olihan nyt aika noloa törmärä toiseen! Ja vielä nolommaksi sen teki muiden paikalla olleiden leiriläisten tyrmistyneinä tuijottavat kasvot heidän ympärillään.
-Ilmeisesti et, tyttö tiuskaisi happamasti pistäen kätensä puuskaan ja huokaisten äänekkäästi.
Mitchie ei osannut tehdä muuta kuin vain odottaa, mitä tyttö seuraavaksi tekisi.
Mitchien ihmeeksi tyttö ei tehnyt enää mitään välien selvittämiseksi, vaan lähti matkoihinsa kuin mikäkin huonosti kohdeltu huippumalli. Mitchie ei ymmärtänyt enää ollenkaan, hän jäi vain tuijottamaan paikoilleen suu auki.
-Tuo on Tess Tyler, leirin diiva, ilmoitti lavan reunalla istuva tyttö, ilmeisesti hän oli nähnyt äskeisen törmäyksen. Mitchie kääntyi tyttöön päin, ja astui pari askelta lähemmäksi.
-Onko hän hyväkin? Mitchie kysyi, kun ei mielenkiinnoltaan muutakaan voinut.
-Hänellä on yritystä olla hyvä. Ymmärrettävää, onhan hänen äitinsä TJ Tyler, tyttö kertoi melko välinpitämättömästi.
-Se TJ Tyler? Hän on saanut triljoona Grammya! Mitchie karjaisi ihmeissään. Kuvitellakin, Camp Rockissa käyvät jopa kuuluisuuksien lapset, paikka ei todellakaan ollut mikään turha tämänkään perusteella!
-Triljoona ja yksi, luulen, Caitlyn kommentoi vitsikkäästi.
Tytöt siirsivät katseensa Tessin porukkaan, jotka näyttivät johtavan koko leirin suosiollisuus-paikkoja, kelpaisi kunnia Mitchiellekin. Kiinnostus näitä tyttöjä kohtaan nousi entisestään.
-Hei, minä olen Caitlyn. Tänään leiriläinen, huomenna musiikin huipputuottaja, Caitlyniksi esittäytynyt tyttö ilmoitti yllättäen, milloin Mitchie kääntyi takaisin uuden tuttavuutensa suuntaan. Mitchie hymyili tälle, Caitlyn vaikutti erittäin mukavalta tytöltä!
-Kuuntele tätä, Caitlyn sanoi alkaen näpytellä lavalla ollutta kannettavaansa, josta alkoi hetken päästä kuulua mitä omaperäisintä musiikkia, jossa oli hauskoja sointuja.
-Upeaa. Olen Mitchie, Mitchie esittäytyi Caitlynin noustessa seisomaan. Samassa tyttö oli jo ehtinyt kasata soittokoneensa pois.
Samassa lavalle hipsi hilpeänoloinen nainen, joka ilmeisesti oli yksi leirin ohjaajista. Kaikki liikkuivat lavaa kohti, jokin ohjelma oli selvästikin alkamassa parhaillaan.
-Hei kaikki. Olen Dee La Duke, Camp Rockin musiikillinen johtaja! nainen huudahti päästessään suunnilleen lavan keskelle samalla, kun porukkaa kasaantui yhä enemmän ympärille.
-Hei, Dee, leiriläiset tervehtivät.
-Täällä Camp Rockissa lauletaan. Otetaan uusiksi! Dee komensi leikkisästi kiusoitellen.
-Hei, Dee, leiriläiset toistivat sanansa tällä kertaa laulaen.
-Hyvältä kuulostaa. Pieni epäpuhtaus korjataan loppukisaan mennessä, Dee totesi nyökytellen päätänsä hyväksyen.
Yleisön haukotuksista päätellen ketään ei kiinnostanut kuunnella Deetä, joten kaksi pirtsakkaa poikaa päättivät kepeyttää tunnelmaa hakeutuen väkijoukon keskeltä lavan reunustalle. Samassa nämä jo pomppasivat riemuikkaasti lavalle.
-Hei! Tultiin näyttämään, mitä osataan. Ja loppukisa varmasti täällä voitetaan! pojat alkoivat räppäämään tehden hienoja sanoituksiin sopivia liikkeitä.
-Holla!
-Holla!
-Kädet ilmaan!
Dee ei selvästikään ollut mitään vakavaa tyyppiä, vaan parhaansa mukaan yritti pysyä poikien liikkeessä mukana. Ikävä kyllä Dee ei hallinnut esiintymisliikkeitä yhtä hyvin kuin pojat, joten esitys jäi epävireiseksi. Myös muu yleisö alkoi jammailla mukana innoissaan.
-Hei, hei!
-Kädet ilmaan!
-No niin. Rauhoittukaa. Nyt menee liian lujaa, Dee komensi väsyttyään poikien kanssa hyppelyyn ja ties mihin muuhun.
Pojat lopettivat leikkinsä suosiolla, ja he lähtivät kävelemään poispäin lavalta.
-Tämä kesä ei ole vain pelkkää loppukisaa, Dee sanoi mahdollisimman vakavasti, jotta saisi edes hiukan rauhoiteltua villiintynyttä porukkaa.
-Meidän on myös tehtävä töitä. Opitte uusia taitoja, löydätte oman äänenne ja luotte oman tyylinne, Dee luetteli kaikenlaisia leirillä käytäviä asioita.
-Holla! Dee huudahti yhtäkkiä lainaten sanonnan poikien äskeisestä esityksestä keventääkseen liian vakavaksi mennyttä tunnelmaa.
-Ja päätätte, millaisia taiteilijoita haluatte olla, mutta ennen kaikkea pitäkää hauskaa! Dee jatkoi tehden mitä kummallisenpia ilmeitä.
-Wohoo! yleisö karjaisi innoissaan, hauskaa täällä todellakin tultaisiin pitämään!
-Rummut, saanko pyytää, Dee sanoi katsellen erästä poikaa kutsuvasti.
Poika tulikin kaivaen rumpukapulat housujensa taskusta. Hän alkoi paukuttaa lavaa ja sopivassa kohdassa siirtyi taas taakse lopettaen rumpusoolonsa.
-Ensimmäistä kertaa meillä on leirillä mukana erityinen julkkisohjaaja! Dee huudahti samalla, kun yleisö yritti pidätellä innostustaan.
Kukakohan se julkkisohjaaja mahtaa olla? ,-)
♦ Kasa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti