Aamu valkeni, ja aurinko tunki sisälle rokkileiriläisten mökkeihin valaisten jokaisen huoneen pienen yksityiskohdankin. Kaunis kesäpäivä oli alkamassa kaikessa hiljaisuudessaan.
Rauhallisen tunnelman voi pilata vain yksi katala esine - herätyskello. Yllättäen ja odottamatta se pirahtaa soimaan jättäen mieleen vain sen viheliäisen piipityksen.
Mitchie avasi silmänsä laiskasti heräten todellisuuteen unimaailmoistaan. Hetken mielijohde kehotti häntä unohtamaan velvollisuutensa ja jatkamaan uniaan. Että saattoikin väsyttää! Eilen yö oli jatkunut uskomattoman pitkälle valveilla kukkuillessa ja uusiin ystäviin tutustuessa.
Mitchie paiskasi kätensä kellon päälle saaden pirinän hiljentymään. Hetkessä hän muisti taas tarkasti tämänhetkisen olinpaikkansa. Mitchie siristeli silmiään kirkkaassa auringonvalossa katsellessaan ympärilleen, ja hänen onnekseen kukaan muu huonetovereista ei ollut herännyt hänen lisäkseen kellon soimiseen.
Vaikka silmät eivät meinanneet pysyä sekuntiakaan aukinaisina, Mitchie tiesi, ettei voisi jäädä sänkyyn lepäilemään ja pidentämään herätystään. Noustessaan istualteen sänky narahti kovaäänisesti, mikä sai Mitchien liikkumaan varovammin. Sänky oli selvästikin elänyt onnistuneimmat hetkensä ja kärsi nyt vanhana ja raihnaisena.
Päästessään seisaalleen Mitchie kääntyi katsomaan vieressään nukkuvaa Tessiä, joka ei selvästikään ollut kuullut äänähdystäkään herätyskellosta. Mitchie huokaisi helpotuksesta, onneksi hän omisti uneliaat mökkitoverit!
Mitchie tallusteli sängyn laidalla sijaitsevan laukkunsa luokse. Mitchie oli pakannut sinne vaatteensa valmiiksi jo illalla, jotta huomaamaton lähtö mökistä olisi mahdollinen. Vaatteiden vaihto olisi lisännyt huomattavuusriskiä lähdöstä keittiöhommiin. Tess ystävineen ei saisi missään tapauksessa saada selville Mitchien pienistä rahaongelmista johtuvia keittiötöitä, hehän nauraisivat! Lisäksi silloin paljastuisi, ettei Mitchien äiti olisikaan kuuluisa, kuten hän oli eilen väittänyt.
Nostettuaan laukkunsa olalleen Mitchie lähti kävelemään ripeästi ulko-ovea kohti. Epähuomiossa hän kuitenkin kolautti jalkansa melko lujaa nukkuvan Ellan sänkyyn. Totuttomuus paikkaan lisäsi kömpelyyttä.
Huonoksi onnekseen Mitchie huomasi Ellan pään nousevan vaivalloisesti pystyyn.
-Mitä ihm... Mitchie? Ella sopersi unisena.
Mitchie käveli Ellan luokse mietiskellen hätääntyneenä, mitä tälle oikein selittäisi. Tullessaan lähemmäksi Mitchie kuitenkin huomasi Ellan olevan todella uninen, tuskin silmätkään edes pysyivät auki. Samassa Mitchien päähän kehittyi melko sekava idea.
-Sinä näet unta. Olet oikea rokkiprinsessa, Mitchie selitti mitä kummallisemmalla äänellä.
-Hyvä on, Ella otti käskyn vastaan sulkien silmänsä ja painaen päänsä takaisin tyynylle.
-Minä rokkaan, hän vielä lisäsi näyttäen tyytyväiseltä tilanteeseensa. Hetkessä Ella oli taas unissaan.
Mitchie siirtyi kuistille vaihtaakseen nopeasti vaatteensa. Niin varhain oli tuskin ketään liikkeellä, joten Mitchie uskalsi pukeutua pelkäämättä tirkistelyä. Kun Mitchie oli täysin pukeissaan, hän pisti juoksuksi kohti keittiötä, jossa työt alkaisivat.
---
Aika kului työn touhussa, ja viimein kaikki ruoka oli esillä. Mitchie kiitti onneaan, ettei hänen tarvinnut olla yksi aamiaispöydän kattajista, joku leiriläinenhän olisi voinut huomata asian ja laverrella eteenpäin. Valmiin työn katseleminen oli kuitenkin upea tunne, joskus jopa katettu aamiaispöytä voi tuntua taideteokselta.
Pian keittiöön alkoi virtaamaan nälkäisiä leiriläisiä, joiden puhe täytti koko ruokalan. Huomaamatta ja erittäin vaivihkaa Mitchie soluttautui yhdeksi ruokailijaksi muiden joukossa. Vasta silloin hän tajusi alkaa miettimään, mitä aamiaiseksi haluaisi syödäkään. Suuri pöytä notkui herkkuja.
-Täällä on tilaa, mi amore, Barron huikkasi eräälle ohikulkijalle.
-Hyi. Ajat hänet pois, Lola nuhteli.
-Kuten aina, Caitlyn naurahti.
Mitchie kuunteli Caitlynin ja hänen kavereidensa pöydästä kuuluvia keskusteluja, nähtävästi nämä toimivat tiiviinä kaveriporukkana ja takana on jo vuosien tuntemus ja edessä uusia ja entistä hienompia kokemuksia. Mitchie mietti, miten hienoa olisi kuulua samankaltaiseen joukkoon.
Mitchie etsi silmiinsä itselleen samasta pöydästä tyhjän paikan, ja huomaamattomasti hän lähti kävelemään sinne päin.
-Huomenta, Caitlyn toivotti.
-Hei, Mitchie tervehti myöskin istahtaessaan.
-Hei, Caitlyn vastasi kohteliaana.
-Miten menee? Mitchie kysäisi.
-Sitä siis köyhäillään, Caitlyn totesi välinpitämättömästi vastaamatta Mitchien antamaan kysymykseen.
-Mitä? Mitchie kummasteli, hän ei ymmärtänyt, mistä Caitlyn oikein puhui.
Samassa Mitchie huomasi Tessin, Peggyn ja Ellan kävelevän hänen ohitseen.
-Hei, Mitchie. Tänne, Tess komensi.
-Paras mennä. Kuningatar odottaa, Caitlyn kehotti.
Mitchie henkäisi harmistuneena, hän oli jo ehtinyt ihan unohtaa, etteivät Caitlyn ja Tess tulleet toimeen. Nyt Mitchie ei voisikaan viettää aikaa molempien kanssa toisen hermostumatta. Caitlyn oli oikeassa, olihan Tess suositumpi, eli hänen luokseen pitäisi mennä. Siksi Caitlyn oli puhunut "köyhäilystä".
Mitchie nousi rivakasti tuoliltaan ehtiäkseen Tessin porukan perään.
Yllättäen myös Caitlyn nousi tuoliltaan ylös.
-Onko musiikistasi mihinkään? Caitlyn kysäisi kiinnostuneena.
-En tiedä. Ehkä jollain tapaa, Mitchie sopersi. Hän ei mielellään kehunut itseään, mutta Tessin eiliset rohkaisevat sanat olivat saaneet Mitchieen itsevarmuutta, hänestä saattoi olla vaikka mihin!
Caitlyn vilkuili ympärilleen, minkä jälkeen hän asetti kätensä suunsa eteen estääkseen muita kuulemasta asiaansa.
-Pieni neuvo. Jos haluat olla ystävä Tessin kanssa, älä ole hyvä, Caitlyn totesi neutraalisti.
Mitchien pieni hymy muuttui hämmennykseksi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Mitä Caitlyn oikein tarkoitti? Hän oli käyttäytynyt erittäin oudosti heti aamusta alkaen. Ehkä Caitlyn oli vain kateellinen Mitchien uudelle ja suositulle ystäväpiirille, minkä vuoksi nytkin laukoo ilkeyksiään.
-Mitchie, Tess karjaisi kovaan ääneen uudelle ystävälleen. Häntä ärsytti suunnattomasti Mitchien viettämä aika Caitlynin seurassa.
-Nähdään, Caitlyn vilkutteli yllättäen, aivan kuin hän olisi ihan halunnut Mitchien lähtevän luotaan.
Mitchie ei jäänyt enempää kyselemään, vaikkei tilanteesta mitään ymmärtänytkään. Mitchie heivasi ajatukset pois mielestään ja päätti keskittyä ilonpitoon Tessin, Ellan ja Peggyn kanssa. Mitchie vetäisi naamalleen jälleen perushymynsä kävellessään kohti ystäviensä varaamaa pöytää.
Mitchie istahti tyhjälle paikalle. Hän ei ehtinyt hengähtääkään vielä, kun Tess jo kysyisi happamana:
-Mitä sinulle tapahtui aamulla?
Mitchie huokaisi, tänään kaikki tuntuivat kyselevän häneltä kaikkea. Mitchie yritti pyörittää jonkinlaista järkevää vastausta päässän.
-Olen aamuvirkku, Mitchie keksi nopeasti syyn varhaiselle heräämiselleen. Keittiössä työskentely tulisi tosiaan tuomaan ongelmia myöhemmässäkin vaiheessa. Silti Mitchie ajatteli selviävänsä niistä, totuuden kertominen ei tulisi kuuloonkaan!
Hetkessä Mitchien silmiin osui pelastava ystävä: ruokalautanen
-Nam. Paahtoleipää! Mitchie hihkaisi napaten nopeasti yhden itselleen.
Hän tunki sen suuhunsa, jolloin saisi vältettyä mahdolliset lisäkysymykset: ruoka suussa ei saa puhua! Mitchie huokaisi syödessään, koko aamu oli tuntunut menneen pipariksi. Mitähän seuraavaksi olisi edessä?
---
Eräässä toisessa mökissä kuitenkin vallitsi vieläkin aamuinen hiljaisuus...
...kunnes joku saapuu rikkomaan rauhan. Ilkeä ja julma käsi kiskaisi peiton pois nukkujan päältä.
-Mitä? uninen Shane huokaisi, kuka kehtasi tulla häiritsemään hänen kauneusuniaan?
Shane kohotti katseensa nähdäkseen paremmin häiriköijän, joka osoittautui Brown-sedäksi. Shane huokaisi, mitä setä hänestä taas halusi? Aina sen sitten pitikin puuttua joka asiaan.
-Ulos ja ylös, supertähti, Brown karjaisi julistavalla äänellä. Shanea moinen ei kuitenkaan houkutellut, pikemminkin yökötti. Poika huokaisi äänekkäästi painuen takaisin tyynyjen väliin. Shanea ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä asiaa Brownilla jälleen olisi.
-Älä pakota minua, Shane, Brown sanoi kuullessaan jälleen pojan kuorsauksen korvissaan.
-Mene pois, Shane ärähti. Kova ja huono patja haittasi nukkumista jo ihan riittävästi ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä. Kun Brown ei muutakaan keksinyt, hän nappasi hetken mielijohteesta yöpöydällä olevan kukkamaljakon ja kaatoi vedet Shanen päälle.
-Hei! Shane ärähti. Vesi valui hänen hiuksiaan pitkin yöpaidalle, ja niin tyynyt kuin patjakin olivat kastuneet aivan märiksi.
-Anteeksi. Älä väitä etten varoittanut, Brown virnisti tyytyväisenä.
-Okei, olen hereillä... poika murahti.
-Hyvä, sillä meillä molemmilla on tunnit pidettävänä. Omasi alkaa viiden minuutin kuluttua, Brown tiedotti saaden Shanen entistä vihaisemmaksi. Hän ei ollut suostunut osallistumaan mihinkään leiriohjelmaan, saati sitten toimimaan opettajana.
Brown tallusti jo kohti mökin ovea poistuakseen paikalta, mutta hän ei voinut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen:
-Kannattaa muuten viedä patja ulos kuivumaan, toista et nimittäin saa. Ja laitatko lisää vettä maljakkoon, sillä kukkat näyttävät nuutuneilta.
Shane oli niin turhautunut ettei vaivautunut edes vastaamaan mitään sedän nälvinnöille, vaan poika painoi päänsä takaisin märälle tyynylle.
-Neljä minuuttia! Brown vielä huikkasi muistutukseksi oppitunnin alkamisesta ennen kuin ovi sulkeutui.
---
Sillä välin musiikkiluokassa oli meno villeimmillään. Kaikki olivat menneet kokeilemaan hienoja soittimia tai tanssimaan ja laulamaan. Penkeillä istuvatkaan eivät jääneet kylmiksi, vaan taputtivat musiikin tahdissa käsiään yhteen.
Kaikki olivat niin eläytyneitä puuhiinsa, ettei kukaan huomannut Brownia, joka saapui luokkaan.
Brown oli soittavinaan kitaraa muiden mukana. Hän oli mielissään aktiivisista ja oma-aloitteisista oppilaista, joilla selvästi oli rytmi hallussa.
Kaikki hauska loppuu kuitenkin aikanaan, niin tälläkin kertaa, kun Brown käski väkeä hiljenemään.
-Seis! Jos luokka näin rokkaa, niin ope pokkaa, Brown vitsaili.
Kaikkia nauratti Brownin vitsit, tämä oli niin hauska ja rento opettaja! Lopulta leiriläiset jättivät soittimet rauhaan ja luokka hiljeni.
-Antaa kuulua, millaisia kykyjä täällä tänä vuonna on. Kuka haluaa laulaa ensimmäisenä? Brown huudahti.
Monta innokasta kättä nousi sillä sekunnilla pystyyn. Jokainen halusi olla ensimmäinen esiintyjä ja näyttää taitonsa.
-Herranen aika, Brown hämmästeli käsien paljoutta.
Mitchietä hermostutti hirvittävästi, hän ei ainakaan haluaisi ensimmäisenä laulaa kaikkien edessä. Niinpä hän yrittikin näyttää mahdollisimman huomaamattomalta, mikä tosin oli hankalaa, sillä hän istui juuri Brownin nenän alla. Mitchie toivoi, että opettaja katsoisi nokkaansa pidemmälle ja valitsisi jonkun takarivistä esiintymään.
Brown ei osannut millään päättää esiintyjää, joten hän tyytyi vanhaan kunnon arvontaleikkiin:
-Entten, tentten, teelika-sinä, Brownin silmiin osui Mitchie.
-Minäkö? Mitchie varmisti ujosti yrittäen vilkuilla taakseen, jospa Brown tarkoitti jota kuta muuta.
-Sormi määrää, Brown sanoi ilkikurisesti heilutellen etusormeaan.
-Minä laulan! Tess huudahti nostaen kätensä uudemman kerran pystyyn aktiivisuuden merkkinä. Mitchie huokaisi samaan aikaan helpottuneena mutta pettyneenä. Oli kuitenkin parempi, että Tess laulaisi, tuskin Mitchie yksin edes uskaltaisi!
Brown pysyi kuitenkin kovana ja jatkoi Mitchien suostuttelemista torjuen Tessin ehdotuksen:
-Et. Sormi valitsi hänet.
-Tuota... Hyvä on, Mitchie kohautti olkapäitään. Peggy siirsi katseensa Tessiin, joka oli äskeisestä iloisuudestaan huolimatta tehnyt kasvoilleen erittäin ärjyn ilmeen. Silloin Peggy ymmärsi, ettei tästä voinut seurata mitään hyvää.
Mitchie käveli luokan eteen kädet ja jalat täristen - varmasti kaikki tajuaisivat, kuinka hermostunut hän oli!
-Antaa palaa, Brown ilmoitti, kun Mitchie oli seisoskellut paikoillaan jo tovin.
-Siis päätän sen, mä millainen...
Mitchie lopulta aloitti laulun vedettyään syvään henkeä.
Samassa hänet kuitenkin keskeytettiin.
-Laulat niin hiljaa, että en kuule. Ota vähän kovemmalla äänellä, Brown pyysi virnistellen.
Mitchietä hävetti, luokastakin kuului pari tirskahdusta. Hetken hänen mielessään välähti kuvitelma, jossa Mitchie juoksisi pois luokasta kaikkien nauraessa, ei hän tähän pystyisi! Mitchie kuitenkin pudisti päätään. Joskus unelmien eteen täytyi kokea pelottaviakin asioita.
Mitchie aloitti laulunsa huomattavasti kovempaa kuin äsken - laulu kantautui varmasti pihallekin asti!
-Siis päättää sen, mä millainen oon ja muiden tuomioista piittaa en!
-Kun tiedän sen mä pystyn kai mihin vaan
-Ja päätän sen, et tällainen tulevaisuus mua täynnä toivoo oottaa
-Mä olen kuka haluan ja itse saan mä päättää sen
-Mä päätän sen, Mitchie lopetti laulunsa jättäen iloisen ja onnistuneen hymyn kasvoilleen, ei se ollutkaan niin kauheaa! Monet olivatkin innostuneet esityksestä, ja luokasta alkoi kuulumaan kaikenlaista positiivista kuisketta:
-Hän on loistava!
-Se oli hienoa!
-Tosi upeaa!
-Ei hassumpi. Ei ollenkaan hassumpi. Oliko kappale itse kirjoittamasi? Brownkin liittyi ylistäjien joukkoon.
-On se minun, mutta... Mitchie selitteli, kunnes hänet keskeytettiin.
-Ei muttia. Se on hyvä. Läppää kättä, Brown huudahti kehuvasti. Mitchie ei voinut kuin hymyillä ja toimia, miten Brown oli käskenyt. Mitchie tunsi itsensä jo nyt voittajaksi, ehkä hänestä sittenkin tulisi jotain suurta ja upeaa!
Kaikki eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä; Tess näytti entistäkin nyrpeämmältä. Häntä inhotti, kun joku aloittelija vei hänen paikkansa Brownin keskipisteenä olemisesta, ja tilanne saattaisi vielä pahentua. Mitä jos Shanekin innostuisi tytöstä, joka ei edes Tessin mielestä pärjännyt hänelle itselleen! Jotain olisi tehtävä ja pian ennen loppukisaa.
♦ Kasa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti