maanantai 13. elokuuta 2018

Mikaliini, osa 7: Valinnanvaraa

Toiminpas taas järkevästi kun kopioin + kumitin tämän osan kuvat muiden Mikaliinien kuvien joukosta, mutta unohdin liittää kuvat takaisin ja sitten niitä sai keräillä takaisin sekavasta imgurin kansiosta... Noh, sentään kaikki kuvat löytyivät lopulta, järjestyksestä en tosin ole ihan varma, mutta mennään tällä. .-D

Aiemmat osat löytyvät täältä.



Naistenhurmailija Miska jatkoi rakastettujen keräilyä elämäntavoitettaan varten. Miska ei ollut valikoiva seuralaistensa suhteen, joten hänen luonaan kävi simejä opiskelijoista vanhuksiin ikähaarukan välillä.

Postilaatikkoon tulvi rakkauskirjeitä useammin kuin laskuja Miskan ihailijoiden kirjoitellessa kiitosviestejä mukavien treffien päätteeksi. Jotkut toimittivat jopa ruusukimppuja asuntolan ovelle Miskaa varten. Moni Miskan treffailuseuralaisista ilmaisi kiinnostusta toiseen tapaamiseen, mutta Miska otti harvoin yhteyttä samaan naiseen uudelleen.

Iltaisin ja öisin Miska piti taukoa treffeillä käymisestä ja vietti aikaa tiedeharrastuksensa parissa. Miskan harmiksi Mikael ehti aina varaamaan ulkona olevan teleskoopin logiikkaharjoituksiinsa, joten Miskan täytyi tyytyä tarkkailemaan tähtitaivasta paljain silmin. Toki tähtiä oli mukava katsella näinkin, ja Miska onnistui toisinaan jopa bongaamaan tähdenlentoja.

Mikko ei tiennyt vieläkään miten lähestyisi ihastustaan huutosakkityttö-Sirjaa, joten hän oli alkanut harjoitella erilaisia hurmausliikkeitä ja -sanastoa löytääkseen itselleen luonnollisen tavan ilmaista tunteitaan. Miska pyöritteli silmiään nähtyään veljensä juttelemassa omalle peilikuvalleen. Hänen mielestään naisten reaktiot näki helpommin kun heille meni juttelemaan suoraan eikä hionut jokaista lausetta erikseen peilin edessä.

Veljeksistä vanhimman Mikaelin asioiden tärkeysjärjestys ei kattanut naisiin tutustumista, vaan hän halusi kehittää taitopisteitään mahdollisimman pitkälle yliopiston aikana. Ravintola-alalle tähtäävä Mikael oli jo maksimoinut ruoanlaiton ja luovuuden, joten enää jäljellä oli logiikka. Välttääkseen tirkistelysyytökset Mikael yritti käyttää öisin niin paljon aikaa kuin suinkin teleskoopilla taivaalle tähyillen, eikä hän antanut luonnonolojen kuten palelemisen keskeyttää logiikkaharjoituksiaan.

Kun Mikael valtasi aina teleskoopin oli puhelin puolestaan useimmiten Miskan käytössä tämän pitäessä yhteyttä rakastettuihinsa ja hankkiessa uusia naiskontakteja. Mikko toivoi malttamattomana veljensä vapauttavan pian puhelimen, sillä hänelläkin olisi eräs soitto tehtävänä. Mikko istahti puhelimen vieressä olevalla tuolille ja meinasi tulla hulluksi kuunnellessaan Miskan lemmenlurituksia, mutta lopulta odotus palkittiin ja Mikko sai puhelinvuoron.

Mikko oli pitänyt nettituttavansa Nerissan kanssa yhteyttä sekä netissä viestejä näpytellen että puhelimessa keskustellen, mutta kasvokkain kaksikko näki nyt ensimmäistä kertaa kun Mikko päätti kutsua ystävänsä kylään. Nerissa oli kauniimpi kuin Mikko oli osannutkaan odottaa, ja yhtäkkiä mies ei enää tiennytkään pitikö enemmän huutosakki-Sirjasta vaiko Nerissasta.


Erään naisen kanssa Miska kävi poikkeuksellisen usein treffeillä. Seija-niminen zombi ei ollut suosittu kampuksella, sillä useimmat opiskelijat kammosivat tätä paranormaalia olentoa vaikka oltiinkin Outolaaksossa missä erilaisuus ja outous on normaalia. Miskan oli helppo hurmata Seija, sillä hyljeksitty zombi sai niin harvoin kiintymyksen osoituksia muilta että hän oli suorastaan otettu saadessaan nyt huomiota. Miska ei tohtinyt hylätä Seijaa vaikka olikin jo saanut tältä haluamansa. Seijan soittoihin vastaamatta jättäminen tuntui tällä kertaa väärältä, vaikka Miska oli monen aikaisemman naisen onnistunut unohtamaan helposti.

Mikaelin viimeiset hetken kampuksella lähestyivät, ja enää olisi loppukoe suorittamatta ennen valmistumista. Tenttikirjoista päänsärkyä saadessaan Mikael arveli lukeneensa tarpeeksi, ja odotellessaan kokeen alkua Mikael kulutti aikaa rakentamalla asuntolan pihalle lumiukon. Mikaelin pyöritellessä lumipalloja asteli pingviini asuntolarakennuksen ohi, mutta työntouhussa oleva Mikael ei huomannut koko asiaa.

Loppukokeen jälkeen Mikael saattoi astella ylpeänä takaisin asuntolalle, sillä koe oli mennyt nappiin, ja Mikael valmistui huippuarvosanoin yliopistosta! Mikaelin ennen loppukoetta rakentama lumiukko oli ehtinyt jo luhistua kasaan, mutta Mikael ei jäänyt moista asiaa suremaan ollessaan niin ylpeä hyvästä opintosuorituksestaan.

Mikaelilla ei ollut kiinnostusta jäädä kampuksella yhtään ylimääräiseksi ajaksi, joten hän pakkasi vähät tavaransa mukaan aikeenaan suunnata aloittamaan elämä aikuisena. Mikko ja Miska saattoivat Mikaelin taksille, ja mies vilkutti veljilleen ennen kuin sulki taksin oven. Nyt Mikko ja Miska jäisivät kaksin asuntolalle.

Mikkoa harmitti isoveljen valmistuminen, sillä hän olisi halunnut keskustella Mikaelin kanssa mieltään painavista naisasioista. Nyt kun Mikael oli jo lähtenyt ei Mikon auttanut muu kuin kääntyä ongelmansa kanssa Miskan puoleen.
"Sinä kun olet oikea naisekspertti niin pystyt varmaan neuvomaan minua. Olen tavannut kaksi kiinnostavanoloista naista, ja nyt en tiedä kumman heistä valitsisin", Mikko selitti tilanteen paljastamatta kuitenkaan naisten henkilöllisyyttä.
"Minä tapailisin molempia, mutta useammat rakastetut eivät taida olla sinun heiniäsi. Kumpaan ikinä päädytkään voin minä luvata, ettei valitsematta jäänyt nainen jää yksinäiseksi", Miska lupasi.
"Ärn, unohda koko juttu. Miksi edes pyysin sinulta apua?" Mikko mutisi. Hän ei todellakaan halunnut Nerissan tai Sirjan päätyvän Miskan pelinappuloiksi.

Mikko kaipasi taukoa naisongelmistaan, joten hän yritti selvittää päätään keskittymällä urheiluharrastukseensa. Lumikinosten sulettua kevään koittaessa Mikko oli päättänyt hakea kampuksen amerikkalaisen jalkapallon pelaajien joukkueeseen, joten hän treenasi ahkerasti pallon käsittelyä ja pyyteli jatkuvasti muuta asuntolan väkeä kopittelukaverikseen.

Mikko treenasi iltaan asti, ja kun hän saapui nälkäisenä keittiöön haukkaamaan välipalaa järkyttyi mies huomatessaan Miskan jutustelevan Sirjan kanssa. Mikko mietti tekikö Miska tämän tahallaan, mutta sitten hän muisti ettei ollut naisasioistaan avautuessaan maininnut naisten nimiä, joten nyt Miska ei tiennyt tekevänsä tuttavuutta toisen Mikon ihastuksen kanssa. Mikko haki ruokalautasen ja asettui syömään yhteen ruokalan nurkkapöydistä mahdollisimman kauas Miskasta ja Sirjasta.

Mikon helpotukseksi Miskalla alkoi luento, ja kehnompia arvosanoja saanut Miska päätti kerrankin käväistä luennollaan jos siitä olisi apua keskiarvon nostamiseen.
"En huomannutkaan että olet täällä", Sirja huudahti ilahtuneena Mikon nähdessään ja istui tämän seuraan.
"Et niin varmaan kun sinulla vaikutti olleen niin hauskaa Miskan kanssa", Mikko mutisi.
"Miska ei oikein ole tyyppiäni, pidän sporttisemmista kundeista", Sirja paljasti saaden Mikon sydämen läpättämään kiivaammin. Mikko saattoi vain jäädä pohtimaan, oliko tarpeeksi sporttinen Sirjan makuun.


Koska Miska ei saanut Sirjalta vastakaikua, päätti hän keskittyä muihin naisiin. Ei yhden naisen torjuminen hänen maailmaansa romahduttaisi, kun rakastettuja oli koossa ihan mukava lukema valmiiksi. Miska oli ehkä hitusen uhkarohkea ottaessaan tässä vaiheessa kohteekseen samassa asuntolassa asuvan Aurin, sillä muiden naisten tapailu olisi vaikea pitää salassa samassa asuntolassa asuvalta naiselta. Miska onnistui kuitenkin ajoittamaan muiden naisten tapailut Aurin luentojen ajoille, joten kaikki oli ainakin tällä erää kunnossa.

Juonipaljastuksia seuraavasta Mikaliinien osasta:

  

♦ Kasa

perjantai 3. elokuuta 2018

Veijari, osa 120: Viesti haudan takaa

Aiemmat osat löytyvät täältä.

Osa syntyi näiden biisien soidessa:
Avril Lavigne - Hot --- Samuli Edelmann - Kaikki tahtoo --- Joe Jonas - Lighthouse --- Natalia Kills - Kill My Boyfriend --- Danny - Radio --- Mika - I See You --- Take That - Love Love --- Queen - Don't Stop Me Now --- Annika Eklund - Minä ja hän --- AJ McLean - Useless --- Lovex - Guardian Angel --- Eric Saade - Say It --- Redrama ft. AJ McLean - Clouds --- Måns Zelmerlöw - Work Of Art --- Westlife - I Did It For You --- Camp Rock 2 - Fire --- Happoradio - Ottaisitko silti minut --- Fall Out Boy - Jet Pack Blues (x2) --- AJ McLean - Gorgeous --- Camp Rock 2 - Introducing Me --- Mika - Love Today --- Mika - My Interpretation --- Backstreet Boys - She's A Dream --- Fall Out Boy - American Beauty/American Psycho


Jimi oli viettänyt muutaman yön Veijareiden perijätontilla, ja hän sai melko pian huomata, että Mantan aiemmat kertomukset haamujen liikuskelemisesta talossa yöaikaan pitivät toden totta paikkansa. Haamut eivät onneksi olleet säikytelleet Jimiä, mutta niiden läsnäolo ei tehnyt miehen oloa kovinkaan mukavaksi, ja hän muisti yhä miten oli lapsena kammoksunut talossa riehuvia kummituksia.

Jimi yritti olla kuin ei huomaisikaan haamujen läsnäoloa ja keskittyi muihin puuhiin. Pari karismapistettä puuttui vielä kaikkien urapisteiden maksimoinnista, joten Jimi harjoitteli läpi yön erilaisia hurmausliikkeitä peilin edessä. Jimi tiesi että hänen olisi jatkettava sukua jossain vaiheessa, ja koska miehellä ei juuri ollut tuuria naisten kanssa arveli Jimi hurmauoppien auttavan kumppanin löytämisessä.

Vaikka Jimi olikin aluksi suhtautunut vähän nihkeästi hänen adoptiokotiinsa hankittuun Purrfect-Perfectiin oli Jimi nykyään enemmän kissojenkin ystävä, ja mies tykkäsi silitellä tontin ohi kuljeskelevia kulkueläimiä. Lemmikkieläin toisi eloa tyhjään taloon, mutta Jimi epäili ettei hänelle myönnettäisi adoptiolupia aiempien tontilla tapahtuneiden koirien huostaanoton jälkeen.


Jimi törmäsi yllätyksekseen työpaikallaan biologiseen äitiinsä Mantaan. Hän ei ollenkaan muistanut että Mantakin työskenteli luonnontieteiden parissa. Jimi kutsui Mantan työpäivänsä jälkeen kylään, mutta valitettavasti äskettäin vampyyriksi muuttunut Manta ei voinut jäädä pitkäksi aikaa auringonvaloon. Jimi suunnitteli pyytävänsä Mantan joskus yökylään, niin hän saisi vähän seuraa tyhjään taloon.

Jimi mutusteli kala-ateriaansa kaikessa rauhassa, kunnes hän yhtäkkiä havaitsi biologisen isänsä Väinämön haamun istahtaneen hänen vieressään olevalle tyhjälle tuolille.
"I-isä?" Jimi lausahti hieman peloissaan.

"Sinusta on kasvanut hieno mies", tulipalonpunainen haamu lausahti hymyillen. Jimin täytyi nipistää itseään varmistaakseen ettei hän uneksinut. Eihän haamujen kanssa pystynyt tavallisesti keskustelemaan tällä tavalla.
"Kuulehan poikani, voitsitko tehdä minulle palveluksen? Toivoisin että herättäisit henkiin Elna-nimisen simin haudantakaimella", Väinämö sanoi ja katosi tämän jälkeen näkyvistä.

Jimillä ei ollut hajuakaan kuka ihme oli Elna, mutta hän päätti kunnioittaa Väinämön toivetta kun taloudesta kerran haudantakain löytyi. Jimi oli tienannut pari ylennystä, joten mammonaa riittäisi hyvin Viikatemiehen kanssa neuvotteluun.

Jimin tehtyä diilin Viikatemiehen kanssa ilmestyi hänen eteensä raskaana oleva nainen.
"Oh, sinun täytyy olla Väinämön poika, olet aivan isäsi näköinen", kuolleista herännyt Elna totesi.
"Mistä tunnet isäni?" Jimi tiedusteli ihmeissään.
"Olimme läheisissä väleissä vuosia sitten, ja minä odotan hänen vauvaansa", Elna kertoi. Silloin Jimille valkeni että tämä oli se nainen, jonka takia hänen biologiset vanhempansa olivat eronneet. Miksi Väinämö oli toivonut hänet takaisin henkiin? Vauvan takiako?

"Voi anteeksi, en edes kiittänyt sinua kun herätit minut kuolleista henkiin! Hartiasi näyttävät vähän jäykiltä, annahan kun hieron niitä", Elna lupasi ja kiepautti Jimin ympäri.
"Ei sinun todellakaan tarvitse", Jimi jarrutteli, mutta ei voinut sitä kieltääkään etteikö selkähieronta tehnyt hyvää kun töissä oli koko päivän saanut istua epämukavilla laboratorion tuoleilla mikroskooppiin tuijotellessa.

Saatuaan hieronnan päätökseen Elna ei kuitenkaan päästänyt irti miehestä vaan tarrasi tätä kädestä ja alkoi suukottaa hennosti Jimin olkapäätä lähestyen vähitellen samalla miehen karvaista kaulaa. Jimi suorastaan jähmettyi Elnan yllättävistä eleistä. Naiset eivät olleet koskaan lähestyneet häntä, ja nyt Elna tuntui olevan valmis kiskomaan labratakin pois miehen päältä. Vaikka Jimi nautti saamastaan huomiosta tiesi hän ettei tämä ei olisi missään nimessä sopivaa. Elna oli sentään raskaana hänen isälleen ja odotti Jimille sisarusta unohtamatta sitä että tämä nainen oli syypää Mantan ja Väinämön eroon.

Jimi kääntyi nopeasti ympäri ja työnsi hellästi naisen kauemmaksi.
"Kuule, tämä ei taida olla kovin hyvä ajatus", Jimi sanoi.
"Ai miten niin?" nainen katsoi Jimiä kirkkaanpunaisilla silmillään.
"Odotat kuitenkin isäni lasta, ja..." Jimi hiljeni loppua kohden, sillä hän olisi ehkä kaikesta huolimatta ollut kuitenkin kiinnostunut jatkamaan keskeyttämäänsä tilannetta pidemmälle.

"Väinämö on kuollut, ei tässä minun mielestäni ole mitään väärää", Elna lausahti. Totta, Väinämö oli ehkä kuollut, mutta Manta oli jälleen elossa, ja Jimi tiesi ettei tämä arvostaisi jos Jimi lyöttäytyisi yhteen biologisen äitinsä avioliiton pilanneen naisen kanssa.
"Noh, jos kerran olet sitä mieltä. Minä taidan valmistautua jo nukkumaan, hyvää yötä", Elna sanoi ja päästi viimein irti Jimin kädestä.
"Odotan hetken aikaa, jos vaikka muutat mielesi", Elna huikkasi vielä makuuhuoneen ovelta Jimille.

Elnan mentyä Jimi marssi kirjahyllylle ja nappasi sieltä ensimmäisenä käteen osuneen kirjan. Jimi istahti sohvalle ja alkoi selailla kirjaa saadakseen ajatuksensa muualle, mutta tekstin tilmäilyn sijaan Jimin katse harhaili koko ajan sulkeutuneen makuuhuoneen oven suunnalla. Jimi tunsi yhä Elnan äskeiset kosketukset eikä voinut mitään sille että nainen pyöri hänen päässään koko ajan. Miksi kaikki kielletty houkutteli juuri kaikista eniten? Ilmi-haamukaan ei näytä pitävän meneillään olevasta tilanteesta.

Lopulta Jimi pisti kirjan syrjään ja marssi koputtamatta makuuhuoneeseen. Mies jähmettyi paikoilleen huomattuaan Elnan lepäilevän sängyllä alusvaatteisillaan.
"Tulithan sinä lopulta", Elna hymyili ja taputti vieressään olevaa tyhjää makuupaikkaa. Jimi ei saanut katsettaan irti naisen paljaasta vartalosta astellessaan huoneen poikki asettuakseen makaamaan vuoteelle.

Heti kun Jimi oli asettunut makaamaan vuoteelle kävi Elna hänen kimppuunsa ryhtyen availemaan miehen päällä olevan labratakin nappeja. Jimi oli täysin kokematon "tällaisissa tilanteissa", mutta päälimmäisenä makaava Elna ohjasi miehen kädet oikeisiin paikkoihin eikä Jimin tarvinnut tehdä juuri muuta kuin nauttia kyydistä.

Elnan nukahdettua Jimi noukki alusvaatteensa lattialta ja puki ne päälleen ennen kuin hiippaili pois makuuhuoneesta. Mielellään hän olisi jäänyt naisen vierelle makoilemaan, mutta koska ihmissudet eivät kaivanneet unta olisi aika käynyt lopulta pitkäksi, joten oli parempi nousta ylös kuluttamaan ylimääräistä energiaa.

Vaikka kello oli jo reilusti yli puolenyön, oli yksi Jimin aiemmin päivällä tervehtimistä vieraista yhä kylässä pelipöydän ääressä. Jimi päätti ottaa osaa peliin ja kahmaisi itselleen muutamia pelimerkkejä.
"Sinulla on kyllä maailman surkein pokerinaama kun hymyilet tuolla tavalla ja paljastat että sinulla on huippukortit", Armas kommentoi.
"Eh, ei tämä sitä ole, minulla on ihan surkeat kortit. Olen vain niin onnellinen, sillä taidan olla rakastunut", Jimi paljasti.

Arki Elnan kanssa sujui hyvin. Jimi tuli lopulta siihen tulokseen että hän voisi tapailla Elnaa, vaikka hänen biologinen isänsä seurusteli aikoinaan saman naisen kanssa. Ehkä tämä oli ollut Väinämön tahto kun hän kerran oli pyytänyt Jimiä herättämään Elnan henkiin? Mantalle Jimi ei kuitenkaan uskaltanut esitellä uutta naisystäväänsä...

Jimi kuuli kimppakyydin tööttäilevän jo pihalla, joten hän nousi ylös sohvalta noutaakseen labratakkinsa. Samaan aikaan Elna alkoi parkua huoneen toisessa päädyssä, ja Jimi arvasi synnytyksen käynnistyneen. Nyt Jimi olikin kahden vaiheilla: Menisikö hän kimppakyytiin vai jäisi auttamaan Elnaa synnytyksessä? Lopulta Jimi päätyi juoksemaan ulos ilmoittamaan kimppakyydin kuskille, ettei hän tulisikaan tänään samassa kyydissä, sillä hänen naisystävänsä synnytti paraikaa.

Lopulta Elnan käsivarsilla komeili pieni poikavauva, joka nimettiin Akiksi. Jimi vilkutteli pikkuveljelleen, joka oli aivan samannäköinen piirteiltään kuin Jimikin. Yhdennäköisyys oli oikeastaan ihan hyvä juttu, sillä nyt kylään saapuville simeille voisi vain väittää Jimiä isäksi, sillä homma menisi liian oudoksi jos Jimi ja Elna esittäytyisivät pariskuntana joka kasvatti yhdessä Jimin pikkuveljeä.

Kun synnytys oli ohi, pääsi Jimi viimein sonnustautumaan työasuunsa. Perheen auto oli huollossa, joten hän joutuisi nyt kävelemään töihin kun kerta kimppakyyti oli jo mennyt menojaan. Ainakin Jimillä olisi hyvä selitys töistä myöhästymiselle.

Mun ei pitänyt parittaa Jimiä ja Elnaa, vaan tarkoitus oli herättää Elna henkiin vain Väinämön vauvan takia, mutta eikös Elna heti ensimmäiseksi toivonut "Jimi ja flirttituokio", enkä voinut vastustaa. .--D Jimi ei ole pelissä oikeasti sukua Akille, sillä adoptio katkaisi sukulaisuuden hänen biologisiin vanhempiinsa, mistä johtuen Jimillä salamoi myös Mantan kanssa, mutta heitä en rupea parittamaan ettei mene liian oudoksi nämä sukulaisuussuhteet...

Juonipaljastuksia seuraavasta Veijareiden osasta:

  

♦ Kasa

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Camp Rock, osa 2: Yllätys

Edellisen Camp Rock -tarinan osan löydät täältä.


Viimeinen koulupäivä hujahti nopeasti ohi, mutta käytäville oli silti jäänyt vielä porukkaa. Opiskelijat kertoivat innoissaan lomasuunnitelmistaan, mikä sai Mitchielle jälleen masentavan tunteen. Kaikkia odotti mahtava kesä ja ihanat päivät, häntä ei odottanut mikään.

Kyllästyksissään Mitchie tyhjensi lokerostaan vuoden aikana kertyneet turhat roinat. Riemuisat puheet kaikuivat Mitchien korvissa, eikä hän meinannut kestää.
-Olisivat hiljaa, Mitchie haaveili viskoessaan tavaroitaan laukkuunsa.
Samassa matematiikan kirjan välistä luiskahti Camp Rock-esite, joka sai Mitchien taas muistamaan, miten pitkästyttävä kesä häntä odottaisi kesätyöpaikkansa kanssa. Mitchie katsoi hetken esitettä, mutta heitti sen lopulta raivokkaasti vieressä olevaan roskakoriin. Hänen oli vain totuttava ajatukseen, että Camp Rock oli liian hienoa hänelle.

Tyhjennettyään viimein koko lokeronsa, Mitchie pamautti oven kiinni. Hetken päästä hän kuuli askelten lähestyvän häntä. Mitchien ei ollut vaikea arvata, kuka tulija mahtaisi olla - Sierra tietysti, hänen ainoa ystävänsä, joka suostui viettämään aikaa Mitchien seurassa. Ketään ei kiinnostanut Mitchien musajutut, tai ei oikeastaan Sierraakaan, mutta silti tämä jaksoi aina kuunnella ja kertoa mielipiteensä - siis sen jälkeen, kun oli puhunut ensin omat juttunsa.

-Hei, Mitchie! Sierra kiljaisi pirteästi jo kaukaa.
-Hei, Sierra, Mitchie vastasi tervehdykseen hiljaisemmin sekä apeammin samalla kääntyen tulijaa kohden.

-Saanhan olla eka, joka toivottaa sinulle shing sha ji? Se tarkoittaa "hyvää kesää", Sierra pölpötti innoistuksissaan naureskellen.

-Arvaa, kuka sai kympin mandariinikiinasta? Minä. Taas! hän jatkoi riemuiten välittämättä Michien vakavasta naamasta. Sierra kertoi kaikenlaisia omia juttujaan, joilta Mitchie sulki korvansa. Hän oli kuullut kaiken jo moneen kertaan. Mitchie heräsi ajatusten maailmastaan vasta, kun kuuli Sierran kysymyksen.

-Onnistuiko se tämän aamuinen? Sierra kysyi yllättäen, vaikka varmasti tiesikin jo vastauksen. Kun Mitchie oli niin onneton ja eloton, ei kyseessä voinut olla kuin yksi asia.

-Ei, Camp Rock ei käy, Mitchie kertoi surkeana.

-Mutta sinun on mentävä. Camp Rock on paras musiikkileiri. Jos haluaa olla jotain musiikin saralla... Sierra alkoi puolustella, vaikka mitä se auttaisi.

-Minkä sinä tiedätkin. Tosi kurjaa, Sierra totesi laittaen suunsa mutruun.

-Niin minustakin. Olin tosi innoissani musiikin täyttämästä kesästä. Ja... Mitchie kertoi onnettomalla äänellään.

-Tiedän sen, Sierra keskeytti Mitchien jutut.
Hiljaisuus syntyi heidän välilleen, molemmat miettivät jotain puhuttavaa.
-Mitä aiot tehdä tänä kesänä? Sierra lopulta kysyi.
Mitchie ei vastannut mitään, kohautti vain olkiaan, hän ei todellakaan tiennyt.

Myöhemmin iltapäivällä Mitchie palasi takaisin kotiin vieläkin apeana ja murheen murtamana. Hänen uusi kesätyöpaikkansa hampurilais-yrityksessä ei todellakaan vastannut sitä ihanuutta, mitä Camp Rock hänelle olisi tarjonnut. Pihalle saavuttuaan Mitchie näki grillin äärellä kokkailevat vanhempansa, joiden luo suuntasi.

-Miten töissä meni? Mitchien isä, Steve kysäisi kuullessaan Mitchien väsyneet askeleet.
Conniekin käänsi katseensa tyttäreensä päin toivoen tämän olevan hiukan paremmalla mielellä. Conniella itsellään oli aivan mahtava olo, hän hymyili iloisena ja jännittyneenä.

-Tiedät kai Barneysin? Burgerit tarjotaan Barneysin hymyllä, Mitchie vitsaili kuitenkaan itse nauramatta, häntä ei huvittanut iloita. Vanhemmat kuitenkin naurahtivat toisiaan katsellen odottaen sopivaa hetkeä.

-Mitä me syömme? Mitchie kysyi yllättäen, vaikka asia olikin jo arvattavissa grilliltä saapuvan tuoksun perusteella. Hän vain halusi saada jonkinlaisen keskustelun aikaiseksi, ettei tarvitsisi miettiä masennuttavia asiota.
-Burgereita, Steve vastasi kulmiaan nostellen.
-Maailmankuuluja Torresin burgereita, Connie julisti kunniakkaalla äänellä.

-Äh, jätän väliin, Mitchie tiuskaisi. Juuri nyt hänestä tuntui, että oli saanut hampurilaisia aivan riittävästi yhden päivän tarpeisiin. Hänestä suorastaan tuntui, että hän oli hampurilaisen sisällä. Rasvaisen pihvin välissä musertuivat kaikki toiveet, mitä edes saattoi haaveilla.

-Hyvä on. En kestä tätä. Kerro tytölle, Steve huudahti vaimolleen kyllästyneenä.
-Vastahan hän tuli kotiin, Connie puolusteli, tällainen pommi saisi kenen tahansa ahkerasti uurastaneen tytön jalat alta.

-Mitä? Mitchie kysyi jo hiukan kiinnostuneempana. Pieni toivo putkahti hänen sisällään.

-Rummun pärinää, Connie sanoi jännittäen Mitchietä.
-Äiti? Mitchie yritti saada Connien kertomaan. Nyt hän oli pakahtumaisillaan jännityksestä.

-Hyvä on. Sinä pääset Camp Rockiin! Connie kiljaisi riemuiten.

-Mitä? Mitchien suu loksahti auki kuullessaan nuo sanat, pilailiko äiti? Vielä aamulla Connie oli  vakuuttunut, ettei heillä olisi varaa sellaisiin "turhuuksiin". Mitchie yllättyi vieläkin enemmän, etteivät vanhemmat peruneet puheitaan, vaan näyttivät entistä iloisemmilta.

-Että pääset Camp Rockiin, Steve varmisti leveästi hymyillen.
-Tai me pääsemme. Connien pitopalvelu hoitaa leirin ruoat, Connie alkoi selittelemään.

-Kesällä on hiljaista, se on pidempi toimeksianto, ja sinä pääset leirille alennetulla maksulla, Connie vakuutteli Mitchien pidätellessä rajatonta iloa, riemuaan ja naurua. Hän ei osannut muuta kuin hymyillä, ja lopulta kiljaisi kovaan ääneen purkaakseen innostuksensa.
-Mutta sinun on autettava keittiössä, Connie kertoi yrittäen hillitä tyttärensä onnea, mutta turhaan.

-Kiitos! Kiitos miljoonasti! Mitchie karjaisi saaden jälleen elämänilonsa takaisin.
Hän ei voinut uskoa äskeistä keskustelua todeksi. Mitchietä ei häirinnyt keittiövuorot ollenkaan, kaikki oli niin pientä siihen verrattuna, että hänen unelmansa toteutuisivat juuri! Mitchie ei edes tajunnut, mitä kaikkea upeaa hänellä oli edessä.



Samassa Mitchie tajusi, kenen ansiota kaikki tämä oli, hänen äitinsä tietysti. Connie oli järjestänyt kaiken, jotta Mitchie olisi tyytyväinen. Hän pinkaisi juoksuun haliaikeet mielessään. Connien kohdalla Mitchie rutisti tätä niin kovaa, ettei raukka meinannut saada henkeä. Synkät pilvet olivat haihtuneet Mitchien mielestä, ja tilalle oli saapunut hymyilevä kirkas aurinko, kaikki oli sittenkin mahdollista.

♦ Kasa