sunnuntai 23. maaliskuuta 2025

Mikaliini, osa 36: Erosta suhdesolmuun

Aiemmat Mikaliinien osat löytyvät täältä.


Mikan adoptoimat eläinpennut kasvoivat yksi toisensa jälkeen tuoden papan aina vain lähemmäksi elämäntavoitteensa toteuttamista. Milja hätkähti yhden koiranpennun moninkertaistaessa kokonsa konfettien ja kirkkaan valoilmiön kera. 

Teinitytöllä oli töiden kanssa hankaluuksia, sillä pieleen mennyt sementtitehtävä johti arvoalennukseen. Eiväthän teinit kovin korkeisiin asemiin pääse muutenkaan, mutta takaisku tuntui silti suorastaan maailmanlopulta nuorelle ja Milja pelkäsi ettei hänestä olisi unelmoimaansa arkkitehdin pestiin.

Purkaakseen työhuolista aiheutuvaa stressiä Milja päätyi kuntopyörän satulaan ja vispasi jaloillaan sellaista vauhtia että puuskutus vain kävi syketason noustessa. Mukavan harrastuksen parissa työhuolet kaikkosivat pian mielestä. Myös Mika on tullut paikalle hehkumaan musiikkiharrastuksensa myötä. Hauskasti kummallakin on pinkkiä yllä!

Palatessaan iltavuorosta Jaska yllättyi nähdessään hiippareita ulko-ovella. Jaska näki miesten kantavan mukanaan säkkiä, ja arveli näiden olevan varkaita. Kävi kuitenkin ilmi, että rosvoilun sijaan nämä olivatkin tulleet tuomaan treffilahjoja kenellekäs muullekaan kuin Miialle.

Aamulla pariskunta riiteli aiheesta.
"Oven takana kävi taas eilen pari rakastettuasi", Jaska murahti.
"Ja kukakohan olikaan saattanut toisen naisen raskaaksi?" Miia muistutti puolestaan Jaskan tekemästä syrjähypystä. Kumpikin oli joutunut myöntämään uskottomuutensa Jamin järjestämän raivokohtauksen jälkeen. Yhteiseloa oli kaikesta huolimatta päädytty yhä jatkamaan, mutta ilmapiiri oli kireä ja pari riiteli jatkuvasti.

Miia ei jaksanut riidellä ja marssi keittiöön soittaakseen puhelun, mutta valitettavasti Jaskalla oli sama määränpää, sillä hän aikoi syödä aamiaista. Miia vilkaisi olkansa yli, ja Jaskan nähdessään hän ihan tämän kiusaksi kovensi puheääntään.
"Treffit yhteisötontilla kuulostavat hyvältä! Nähdään pian", Miia jutteli luurin toisessa päässä olevan miehen kanssa. Jaskan mussuttama leivonnainen tarttui ikävästi kurkkuun Miian puheita kuunnellessa. Riitainen yhteiselo kiristi ilmapiiriä, eikä kumpikaan ottanut askelta sovintoa kohti. 

Miia veti ulkovaatteet ylleen ja huristeli sitten Mikan pinkillä autolla puhelimessa sopimalleen tapaamispaikalle Outolaakson H&M -vaateliikkeeseen. Pian hänen seuralaisensa Juuso saapui, ja pari vaihtoi intohimoisen suudelman, minkä jälkeen Miia supatti miehen korvaan ehdotuksen alusvaateostoksille suuntaamisesta.
"Voisimme käyttää samaa sovituskoppia", Miia sanoi silmää iskien, eikä Juusolle jäänyt epäselväksi mitä Miialla oli mielessä.

Treffien päätyttyä Miia jäi vielä hengaamaan yhteisötontille uusien miehien tapaamisen toivossa. Paikalle saapui kuitenkin sim jota Miia ei ollut nähnyt pitkään aikaan: hänen siskonsa Mira, jonka kanssa hän oli aikoinaan kilpaillut Aarton huomiosta. Vuosien saatossa tilanne oli rauhoittunut kuin itsellään, eivätkä he olleet enää vihamiehiä keskenään. Sisarukset päättivät istahtaa hetkeksi juttelemaan. Tuntui oudolta olla väleissä, mutta vielä menee aikaa ennen kuin Miia ja Mira saadaan ystävyystasolle - jos se on edes mahdollista heidän draamantäytteisen historiansa vuoksi.

Miran suunnatessa kotia kohti Miiakin valmistautui hyppäämään auton kyytiin, mutta vastaan saapui niin erikoinen vihreä mies ettei Miia voinut olla menemättä tämän vihersimin juttusille! Jutellessaan Terhon kanssa paikalle ilmestyi toinenkin vihreäihoinen sim, nimittäin paha noita! Miia hieraisi silmiään noidan heilutellessa taikasauvaansa. Kaikenlaisia kummajaissimejä sitä olikin olemassa!

Yhteisötontilla olleet mukavat treffit, siskon tapaaminen ja vihreiden simien kohtaamisen tuoma ilo haihtui välittömästi kotiin tullessa, sillä parkkeeratessaan autoa Miia huomasi Jaskan mulkoilevan häntä puttauspisteensä luona. Miian olisi tehnyt mieli luikkia Jaskan ohi sisälle, mutta koirankoppi lemusi siihen malliin että sille olisi pikimmiten tehtävä jotain, joten Miia polvistui aivan puttauspisteen vieressä sijaitsevan koirankopin eteen ja alkoi pyyhkiä patjaa puhtaaksi. 

Nyppiessään irtokarvoja patjasta Miia tuli siihen tulokseen ettei tilanne voisi jatkua näin, ja noistessaan ylös hän marssi määrätietoisesti Jaskan luo.
"Emme ole kumpikaan tyytyväisiä nykytilanteeseen, joten minusta meidän kannattaa päättää suhde ja erota. En tietenkään halua ajaa sinua liian lyhyellä varoitusajalla pois, joten sinulla on kuukausi aikaa etsiä uutta asuntoa silloin kun olen poissa", Miia selitti suunnitelmiaan.
"Missä poissa?" Jaska kysyi kummissaan, mutta Miia oli jo mennyt menojaan.
Jaska seurasi hämmentyneenä Miiaa keittiöön, missä Miia näppäili puhelinta. Jotta Jaskan salakuuntelu ei olisi ollut niin ilmiselvää hän poimi lattialta yhden lemmikkien ruokakulhon ja esitti pyyhkivänsä siitä pinttyneitä tahroja. Miia soitti useita puheluita ja sopi tapaamisia eri simien kanssa, ja Jaskaa ihmetytti aikoiko Miia todella kutsua niin monta miestä samanaikaisesti kylään. Tämähän jäisi välittömästi kiinni syrjähypystä! Viimeinen puhelu oli kuitenkin erilainen:
"Tilaisin lentokenttäkyydin", Miia selitti soittamaansa taksipalveluun.

Miia pakkasi muutaman vaatekerran matkalaukkuunsa ja marssi ulos odottamaan tilaamaansa taksia. Jaska juoksenteli yhä Miian perässä eikä tuntunut saavan tämän puuhista tolkkua.
"Aiotko muuttaa asumaan ulkomaille?" Jaska lopulta kysyi.
"Sinun ei tarvitse tietää minun menoistani yksityiskohtia, keskity vain etsimään itsellesi uusi asunto. Toivon ettet hillu enää näissä nurkissa kun palaan", Miia lausui hyvästit taakseen katsomatta.

Ettepä saakaan kuulla vielä tarkemmin Miian ulkomaanmatkasta, sillä loppuosa vietetään kampuksella:


Aada yllättyi kun hänen veljensä lähestyi häntä kerrankin muussa tarkoituksessa kuin saarnatakseen naisen elämäntyylistä.
"Neuvosi parisuhteeseen panostamisesta oli hyvä ja minulla ja Kiialla menee nykyään paremmin kuin koskaan! Ihmeellistä miten pienillä romanttisilla huomionosuituksilla saa suhteen kukoistamaan!" Jami selitti.
"Kiva kuulla! Täytyy myöntää että minäkin näyttäydyin tänään pitkästä aikaa luennolla niin kuin kehotit",  Aada kertoi. 

Vaikka veljen sanat olivat saaneet Aadan edes hetkeksi kaidalle polulle opintojen suhteen miesten tapailu oli kuitenkin edelleen Aadan ensisijainen ajanviete. Keväisin suorastaan tuntui että joka toinen vastaantulija automaattisesti kapsahti tämän miesmagneetin käsivarsille.

Kevättä oli myös Merin rinnassa, sillä tämä oli iskenyt silmänsä yhteen kurssikaveriinsa. Paritehtävä oli oivallinen tekosyy pyytää ihastus käymään, ja koulutehtävistä jutustelun oheen saattoi aina välillä ujuttaa muutaman flirttailevan kommentin.

Kiia ja Meri olivat kumpanenkin henkeen ja vereen peliharrastajia, ja kaksoset suorastaan hehkuivat innostuessaan jostakin pelistä! Sisaruksilla oli tapana liimautua useiksi tunneiksi Kiian asuntolahuoneessa olevien pelikoneiden äärelle, ja he päihittivät kevyesti kaikki muut verkkopelin osanottajat, sillä samassa huoneessa ollessaan he pystyivät strategisoimaan saumattomasti keskenään.

"Onkohan tämä ihan tuhoon tuomittu idea?" Aada pohdiskeli kohdatessaan ovella kylään kutsumansa Jaskan, joka on hieman harmaantunut sitten viime näkemän. Uutiset Miian ja Jaskan erosta olivat kantautuneet kampukselle asti, ja Aadan ensimmäinen ajatus oli ollut hankkia Jaskasta rakastettu, tämähän oli nyt vapaata riistaa. Aadaa tosin hieman mietitytti oliko millään tasolla soveliasta hurmailla äidin ex-aviomies, joka oli myös hänen puolisisarustensa isä. 

Mielessä olleet estot kaikkosivat kuitenkin nopeasti Aadan houkuteltua Jaskan kanssaan äskettäin hankittuun lemmenlilluttimeen. Huomattuaan Jamin palaamassa luennoltaan Aada irrottautui nopeasti Jaskasta, sillä vaikka Jami suhtautui nykyään hänen treffailuunsa suopeammin Aada ei uskonut velipuolen katsovan sormiensa läpi jos saisi tietää Aadan tapailevan hänen isäänsä.
"Isä! Mikset ilmoittanut vierailustasi?" Jami kummasteli huomattuaan Jaskan.
"Öm, halusin yllättää sinut", Jaska selitteli. Olisi ollut outoa paljastaa, että itse asiassa hän oli saapunut kylään Aadan eikä oman poikansa vuoksi... 
"Oletko jo päättänyt minne muutat asumaan?" Jami tiedusteli liittyessään isänsä seuraksi altaalle.
"Ajattelin kysäistä pääsisinkö Leilan luokse. Hän on siis sen tulevan lapseni äiti. Sinä ja Milja olette tietenkin minulle yhtä tärkeitä edelleen, vaikka saan uuden lapsen", Jaska vakuutteli. Jami nyökkäsi ymmärtäväisesti.

Juonipaljastuksia seuraavasta Mikaliinien osasta:


♦ Kasa

torstai 13. maaliskuuta 2025

Mikaliini - Mira, osa 2: Uraputket ja yrittäjyys

Aiemmat Mikaliinien osat löytyvät täältä.
 
Miian vauva syntyi, ja pikkuinen tyttövauva Aada vei välittömästi isänsä kaiken huomion. Aarto osallistui mielellään tyttärensä hoitamiseen ja opettamiseen. Mira seurasi siskonsa ja aviomiehensä kotileikkejä irvistellen sivummalta. Hän odotti malttamattomana omaa synnytystään ja toivoi Aarton huomion kääntyvän sen myötä enemmän häneen. 

Lopultakin yhdeksän kuukautta oli tullut täyteen ja Mira ponnisti maailmaan tyttövauvan, joka näyttää tismalleen samanlaiselta kuin Aarton ja Miian lapsi: Aarton tummat hiukset ja iho ja Miran harmaanvihreät silmät.
"Noh, kumpikas vauvoista on suosikkisi?" Mira tiedusteli ja odotti tietenkin kumppaninsa olevan heidän lapsensa puolella, mutta Aarto tiedotti rakastavansa tyttäriään yhtä paljon, eikä voisi tehdä valintaa näiden kahden väliltä. Mies joutui kuitenkin jonkinlaisen valintatilanteen eteen, kun Miia sai perijän paikan ja muuttaisi pois. Aarto halusi olla läsnä molempien tyttäriensä elämässä, joten kolmikko sopi että Aarto vaihtelisi majapaikkaansa.
Miian poismuuton myötä Miran arki rauhoittui, sillä vihamiehen kanssa saman katon alla asuminen oli ollut stressaavaa jatkuvan tappelun vuoksi. Mira tunsi kuitenkin itsensä avuttomaksi vauvanhoidon jäädessä yksin hänen harteilleen Aarton vieraillessa Miian luona, sillä hän oli alun perinkin hankkiutunut raskaaksi saadakseen Aarton huomion, ei siksi että hän itse olisi haaveillut äitiydestä. Miia oli vienyt suurimman osan koirista mennessään, ainoastaan Ella jäi Miran seuraksi. Koiratkaan eivät olleet Miran suurin kiinnostuksen kohde, ja eikä hän jaksanut panostaa Ellan koulutukseen, ja koira sai sitten sotkea paikkoja ja nukkua simien sängyissä. Kaikessa hässäkässä vuokran maksun eräpäiväkin meni Miralta ohi, ja hän yritti selitellä mokaansa sillä että hän oli työtön yksinhuoltaja ja rahatilanteen kanssa teki tiukkaa.

Kun Mari oli saatu tuhisemaan tyytyväisenä kehtoonsa, oli Miralla aikaa logiikkaharjoituksille. Valitettavasti hyytävät pakkayöt eivät helpottaneet hommaa, ja Mira vilustui ja kärsi pahasta yskästä. Onneksi Aarto palasi viimein kotiin, ja innokkaat musiikkiharrastajat musisoivat yhdessä. Illalla vietettiinkin Marin syntymäpäivää!
Aarto tarttui reippaasti taaperon opetushommiin, olihan touhu hänelle jo tuttua Aadan kautta. Mari onnistui ottamaan ensimmäiset askeleensa nopeasti ja ylpeä isä halasi tytärtään palkkioksi. Taaperosta ja perheen koirasta tuli läheiset ystävykset ja Mari sai naamapesun koiran kuolaisella kielellä. Pitkä työnhakuprosessi tuotti viimein tulosta ja Mira sai tohtorin töitä. Hän kertoi innoissaan asiasta miehelleen pariskunnan valmistaessa aamupalaa ja selitti ensimmäisen työkeikkansa alkavan jo parin tunnin päästä. Aarto kuitenkin huomautti että hänelläkin oli sotilastöitä, joten kuka kaitsisi Maria heidän poissaollessaan? Mira kävi kolkuttelemassa naapurissa asuvien veljiensä ovella ilmaisen lapsenvahdin toivossa, mutta sekä Mirolla että Miolla oli töitä, joten Miran ei auttanut muu kuin palkata lastenhoitaja paikalle.
Päiväuniltaan heräilevä Mari hieman hätääntyi kun vanhemmat eivät olleet kotona, ja poruhan siitä seurasi. Uskollinen Ella säntäsi taaperon luokse ja yritti rauhoitella tätä, mutta Marin kasvoille palasi hymy vasta lastenhoitajan toimittaessa tälle ruokaa. Miraa harmitti kun hänellä ei ollut niin paljoa aikaa hoitaa omistamaansa lelukauppaa uuden työn myötä, mutta hän teki kuitenkin parhaansa ja harjoitteli lelujen rakentamista silloin kun kaikki urapisteet olivat koossa. Aarto on varustautunut huolella Ellan kylpyhetkeä varten suojautuessaan saippuavesiroiskeelta avaruuspuvun sisään. .-D
Aartoa onnisti töissä ja kenraalin virka oli viimein saavutettu. Suuriin hurrauksiin ei kuitenkaan päästy ryhtymään karhean kurkun ja yskinnän vuoksi. Uusi urahaave(ri)kin oli jo mielessä, ja Aarto päätti siirtyä seuraavaksi liiketalouden bisneksien pariin. Seura tekee kaltaisekseen, ja Marista on tullut yhtä paha sottapytty kuin Ellasta! Urakeskeiset vanhemmat eivät milloinkaan missanneet Marin merkkipäiviä, ja molemmat olivat paikalla juhlistamassa tyttärensä lapseksi kasvamista. Marilla oli heti aika vanhoja kavereita seuranaan, mutta Ella kulki tytön perässä ja vahti ettei tämä joutunut ongelmiin tapaillessaan tiukkissimejä (tiukka tervehdys -tyyppejä siis) hämärillä kujilla.
Sattuipa kerran niin että Miralla ja Aartolla oli molemmilla vapaa viikonloppu, ja he miettivät mitä kivaa keksisivät tehtäväksi koko perheen kesken.
"Keksin! Voimme mennä lelukaupalleni", Mira hihkaisi. Aarton ilme hieman valahti, sillä hän oli toivonut jotain rennompaa ajanvietettä. Seuraavana päivänä koko perhe pakkautui taksiin. Aluksi tankattiin vatsat täyteen hodareita, minkä jälkeen Mira ja Aarto siirtyivät kaupan puolelle. Mira vastasi myynnistä ja hyllytyksestä, ja Aarto pääsi puolestaan seisoskelemaan kassalla ja kokeilemaan lelujen tekemistä. Yllätyksekseni Aartolla oli jo valmiiksi pronssinen ansiomerkki, enpä muista onko hän salaa harjoitellut kotona vai oliko se jo entuudestaan.

Vanhempien hoitaessa kauppaa Mari leikki ulkona Ellan ja torakoiden kanssa. Viikonloppu kului myös yhteisen musisoinnin merkeissä. Musiikkia harrastavat vanhemmat yrittivät houkutella myös tytärtään kyseisen aktiviteetin pariin, mutta Mari ilmoitti melko pian ettei viulun soittaminen ollut hänen juttunsa ja hän harjoittelisi jatkossa mieluummin puttausta isän urapalkinnolla. Kerrostalon naapuriasukkaat eivät olleet samaa ikäluokkaa Marin kanssa, mutta onneksi hänen serkkunsa Markus tuli kylään. Mira kohosi sairaalan johtajaksi hetkessä, ja seuraava urahaave liittyi musiikkiin. Aika suuri suunnan vaihdos, mutta toisaalta harrastustaustansa myötä Mira kyllä tiesi miten kitaraa käsitellään.
Uudet urat tuottivat sekä Miralle että Aartolle opiskeltava ja tietämyksen päivittämistä. Sattuipa käymään niin että kesken logiikkaharjoitusten alienit kidnappasivat Aarton! Iltaan mahtui vielä muitakin käänteitä, sillä perheen koira Ella sai pentuja! Mira ei kuitenkaan kyennyt iloitsemaan uusista koiranpennuista, sillä hän oli huolissaan Aartosta, jota ei oltu palautettu avaruusolennolta vielä aamun koittaessa.
Marin mielestä kotona oli ahdistava tunnelma isän kadottua avaruuteen ja äidin itkeskellessä aviomihensä kohtaloa, joten Mari alkoi hengata enemmän rappukäytävässä pyörivien teinien kanssa - joskaan nämä eivät niin mielellään ottaneet nuorta tyttöä mukaan juttuihinsa ja käskivät tämän kasvaa ensin. No, Mari teki työtä käskettynä kun hänen synttärinsä saapuivat sopivasti. Tämä suosiotavoitteinen tyttönen haaveilee ravintola-alalla työskentelystä. Enää Marilla ei ollut vaikeuksia soluttautua naapurin teinien joukkoon, ja hän viihtyi erityisesti muuan Sipen kanssa, sillä molemmat olivat suosiotavoitteisia ja arvostivat kovaa biletystä. Valitettavasti Sipe oli jo aikuisuuden kynnyksellä ja lähtisi pian yliopistoon, joten Mari ei pääsisi viemään suhdetta kaveritasoa syvemmälle.
Mira yritti saada itselleen muuta ajateltavaa hukuttamalla itsensä töiden alle, ja vapaa päivät vietettiin lelukaupalla. Mira päätti palkata entisen sairaalakollegansa Eliaksen liikkeeseensä myyjäksi, ja Elias sopi pestiin täydellisesti, sillä hänellä oli aiempaa kokemusta pelihallin isännöimisen myötä. Kohtelias Mira halusi miellyttää kaikkia ja kuunteli kärsivällisesti erään raskaanaolevan naisen valituksia. Mielessään Mira ajatteli että toinen oli kärttyinen vain hormonien vuoksi muttei tietenkään sanonut tätä ääneen vaan lupasi kiinnittää "ongelmiin" paremmin huolta jatkossa. Lopulta alienit olivat suotuisalla päällä ja palauttivat Aarton takaisin kotiin. Mira ja Ella olivat vastassa, ja Mira syöksyi onnessaan rakkaansa käsivarsille.

Mira oli lahjoittanut Ellan pennut naapurissa asuvan veljensä Miron ja tämän tyttären koiranpentukasvattamoon, missä pennuista oli kasvanut komeita puudeleita. Mira oli kiintynyt varsinkin Eetu-koiraan ja ramppasi naapurissa kylässä opettaakseen hauvalle temppuja! Hän toivoi kovasti että veli antaisi koiran takaisin, mutta Miro halusi ensin hankkia koirasta hyvän ystävän, joten Miran piti kärsivällisesti odottaa. Mari oli vähän loukkaantunut kun isä oli missannut hänen syntymäpäivänsä, ja isänkin oli vaikea suhtautua siihen että hänen tyttärensä oli kasvanut niin paljon hänen poissaollessaan. Teleskooppitähyilyt hieman kammottivat Aartoa kaappauksen jälkeen, mutta uralla vaadittavia pisteitä oli vain pakko hankkia. Aarton elämä vieläpä mullistui kerta heitolla kun hän havaitsi olevansa raskaana, ja kyseessä oli eittämättä taas yksi alienkaappauksen sivuvaikutuksista.
Ihana seurata pitkäikäisiä ystävyyssuhteita, tässä aiemmin lapsina yhdessä leikkineet serkukset Mari ja Markus ovat vielä teineinäkin hyvissä väleissä. Mira saavutti musiikkiuran huipun leikiten, ja mikäli en ihan väärin muista hän lähti pyrkimään seuraavaksi samalle alalle missä hänen miehensäkin aiemmin työskenteli, eli armeijaan. Ilkeät teinipojat Mainio ja Jarkko nälvivät jostain syystä Maria, eikä paikalla ollut vuokraisäntäkään puuttunut tilanteeseen vaan katseli vaan vierestä. 

Aarton muukalaisvauva syntyi, ja pikkuinen sai nimekseen Aarne. Mari treenasi ruoanlaittoa hieman kehnolla menestyksellä, tulipalosta ei välttämättä kannata mainita CV:ssä ravintola-alalle hakeutuessa. Palohälyyttimen piipatessa luulin Marin säätäneen taas keittiössä, mutta tällä kertaa tulipalo olikin syttynyt naapureiden uunissa! Mira oli innoissaan saadessaan Eetun takaisin huomaansa naapureiden koirakasvattamolta. Mari oli kova tyttö bilettämään yömyöhään, vaikka kylässä sattui olemaan paljon häntä vanhempia simejä. Teini meni kuitenkin ennakkoluulottomasti vanhuksien juttusille ja jopa ystävystyi Markon ja Lindan kansa ikäerosta huolimatta.
Aarnen syntymäpäivä koitti, ja Aarto aloitti opetusurakan. Mira toivoi että Aarto hoitaisi soololapsensa opetuksen itsenäisesti eikä odottaisi hänen osallistuvan muukalaisvauvan elämään. Miraa kiinnosti paljon enemmän uusien työpisteiden hankkiminen kuin vihreät alienvauvat. Mari sai jollain ihmeellä vakuuteltua erään ravintolanpitäjän mestarillisista ruuanlaittotaidoistaan (hieman liioiteltu) ja sai paikan tiskaajana. Ensimmäinen työpäivä ei alkanut kovin hyvin, sillä hän ei ehtinyt käydä koulun jälkeen suihkussa ja joutui lähtemään töihin haisevana. Urakysymys olisi tarjonnut Marille kokkausmahdollisuuden, mutta tyttö kieltäytyi siitä tulipalon sytyttämisen pelossa. Ruuat jäivät siis tekemättä, ja tämän seurauksena ravintola meni konkurssiin ja Mari sai potkut, ei ehkä ihanteellisin ensimmäinen työpäivä. Myös Aarto saapui töistä kiukkuisena, en tosin ymmärrä mitä hän siinä valittaa, sillä hän pääsi juuri uran huipulle ja toteutti toistamiseen elämäntavoitteensa.

Aartolla meni töissä paljon aikaa, joten Aarnen piti viihdyttää itseään. Taapertaja kaveerasi Ellan kanssa ja on oppinut piirtämään jo aika hienoja kuvia ikäisekseen! Aarto popsi aamiaismunakastaan kun uninen teini laahusti hakemaan aamupalatarvikkeita jääkaapista.
"Nukuit aika myöhään", Aarto luennoi.
"Älä viitsi isä, nythän on sentään viikonloppu", Mari huomautti. Tytöllä oli mennyt nukkumaanmeno hieman myöhäksi, sillä hän oli livahtanut kaverinsa kanssa ulos salaa. Viikonloppuvapaa antoi vihdoin Aartolle aikaa opettaa Aarnea.
Aamupalan jälkeen Mari pyysi naapurissa asuvan serkkunsa Riston kanssaan pallottelemaan. Eläimetkin olivat kiinnostuneita palloleikistä, joten Ella-koira ja pingviini pyörivät kopittelijoiden jaloissa. Aarnen synttäreitä juhlistettiin kakun sijasta pitsan voimin, sillä vuokraisännän perinteisistä lauantaibileistä oli jäänyt ruokaa yli. Alienulkonäkönsä myötä Aarne tuntui vetävän puoleensa muitakin "massasta poikkeavia", esimerkiksi adoptiolapsia. Marin ensimmäinen työkeikka oli johtanut potkuihin, mutta toinen yritys ravintola-alalla työskentelystä lähti paremmin käyntiin.

Aarton viimeinen aikuisuuspäivä koitti, ja mies halusi käyttää sen jossain aivan muualla kuin töissä, joten hän hyödynsi palkallisen lomapäivänsä ja pelasi koko päivän simssiä alusvaatteisillaan. Illalla Aarto keksi ajoittaa kasvunhetkensä siihen hetkeen kun oli laittanut ruuan uuniin, onneksi siitä ei koitunut ongelmia. Urastipendin saatuaan Mari päätti suunnata kohti kampusta. Hän yritti luikkia taksiin salaa yön pimeydessä, mutta äidinvaisto johdatti Miran paikalle vilkuttelemaan tyttärelleen hyvästiksi. Töistä poissaoloista alkaa tulla Aartolle tapa, tällä kertaa hän ilmoitti olevansa sairaana, jotta Eetu-koira pääsisi töihin (lemmikit ei jostain syystä pääse pelissäni helikopterin kyytiin). Ikäännyttyään Aartosta on tullut paljon sosiaalisempi, tai sitten se johtuu siitä ettei näillä vanhoilla päivillä ole enää tarvetta hankkia urapisteitä.


Töistä ilmoitettiin että Miran pitäisi maksimoida kuntonsa seuraavaan aamuun mennessä mikäli hän haluaisi ylennyksen. Vaatimus kolmen kuntopisteen tienaamisesta niin lyhyessä ajassa tuntui aivan kohtuuttomalta, mutta Miran ei auttanut muu kuin vetää syvään henkeä ja keskittyä joogaansa. Onneksi naapurissa asuvien veljien luona oli nyrkkeilysäkki, ja Aarton avustuksella Mira sai kuin saikin pisteet ajoissa kokoon! Kuten pomo oli luvannut ahkeruus palkittiin seuraavana päivänä ylennyksellä! Aikaa ei mennyt kovin kauaa (vaikka Mira on ehtinyt harmaantua tässä välissä) kun hänet lopulta ylennettiin kenraaliksi! Vanhus alkoi toivoa yritystoiminnan pariin siirtymistä, ja hänellä onkin jo entuudestaan lelukauppa hyvällä mallilla!


Aarto jättäytyi eläkkeelle, ja vapaapäivät menivät simeihin tutustuessa. Aarto sopii kahdella salamalla yhteen lähes kaikkien saman talon naispuolisten simien kanssa, pitäisiköhän Miran olla varuillaan, ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta kun Aarto lähtee toisen naisen matkaan... Alien-Aarne juhli synttäreitään, ja pojasta kasvoi romantiikkatavoitteinen hurmuri. Hän haaveilee ammattimaisen juhlavieraan pestistä, ja pääsikin aloittamaan työt mailapoikana. Ei ehkä kiinnostavin työ, mutta samalla sai luotua suhteita vaikutusvaltaisempien simien kanssa. Yritetään saada Aarne pikaisesti uran huipulle niin saadaan läheteltyä hänet sitten yliopistoa kohti.


Mira taisi nousta väärällä jalalla sängystä, sillä kaikki tuntui menevän sinä aamuna pieleen. Naapurien mekastus herätti hänet ennen aikojaan, ja aamiaista valmistaessa liekeissä olikin yhtäkkiä Mira itse. Kärventävät liekit laskivat tarpeita niin että Mira oli kunnossa vasta illalla ja pääsi vihdoin lähtemään yritystontilleen. Sentään vaikean aamun/päivän jälkeen bisnekset sentään sujuivat, Miran lelukauppa saavutti kymppitason! Aarto ja Aarne tulivat avuksi loppusiivouksen tekemisessä.


Romantiikkatavoitteinen Aarne olisi mielellään käynyt treffeillä, mutta sopivaa seuralaista ei tuntunut löytyvän. Lopulta hän alkoi syventää suhdetta ystävänsä Suskin kanssa, vaikka oli selvää etteivät he olleet unelmamatchi. Aarto keksi harrastuksensa vasta nyt teini-ikäisenä, ja tämä pimennossa ollut innostus liittyi luontoon. Aarto kävi sitten innostuksissaan puutarhasaksien kanssa käsiksi kerrostalon pensaisiin. Miran seuraava yritystontti oli Kuninkaan puutarha -nimeä kantava komea puisto. Jostain syystä valtaosa asiakkaista ei kuitenkaan ollut kiinnostunut käymään puutarhan puolella, vaan suurin hitti oli vastaanottoaulassa sijaitseva shakkipeli. xD 


Aw, onpa söpöä kun teinipari Daniel ja Reetta tulivat yhtä aikaa vierailulle! Aarne kävi teinien juttusilla, yhtäkkiä hänelle olikin ilmaantunut paljon ikäistään seuraa. Työkuviotkin olivat mallillaan, ja urastipendin saavuttamisen jälkeen isä ja Mira (+ pelaaja) suoraan sanottuna ajoivat alienpojan pois kotoa yliopisto-opintojen pariin.

Juonipaljastuksia seuraavasta Mikaliinien osasta:


♦ Kasa