torstai 17. elokuuta 2017

Näin Karo tapasi Månsin

Tsaarisen perheestä kertovassa postauksessa Måns soitti pyytääkseen Karoa stadiin, mutta miten he olivatkaan tavanneet ensimmäisen kerran? Pelatessani eri perheellä sattui kylään tulemaan saman päivän aikana Karo ja useampiakin julkkissimejä, ja napsin heidän touhuistaan muutamia kuvia.

Nyt luvassa on pieni tarinanpätkä tästä illasta:


Vastikään Stadiin muuttanut Karo halusi nähdä millaista meno on Kaunialan puolella, ja kierrelessään uudessa naapurustossa kissansa Mitterin kanssa Jimi Veijari -niminen mies tervehti häntä ja pyysi pistäytymään hetkeksi sisälle taloonsa. Karo riisui ovella ulkovaatteitaan kun hänen silmiinsä osui jotakin mielenkiintoista.

Eric Saade, Måns Zelmerlöw ja George Michael tanssahtelivat radiosta pauhaavan musiikin tahtiin. Nyt olisi Karon tilaisuus mennä tapaamaan ihannoimiaan julkkiksia (tai no, George Michael oli enemmän Iikun mieleen, mutta ainakin Karo voisi sitten lesoilla siskolleen tavattuaan tämän ihannoiman henkilön).

Karo ei uskaltanut mennä suoraan miesten juttusille, vaan hän jättäytyi aluksi vähän matkan päähän tarkkaillakseen tilannetta. Ehkä miehet kiinnittäisivät häneen huomiota jos Karokin liittyisi tanssiin?

Valitettavasti miehet eivät juuri kurkkineet taakseen, varsinkaan kun paikalle saapui yksi Stadin Bilehile-perheen sisaruksista. Lola oli heti kaikkien miesten ajatuksissa, ja Karoa ärsytti.

Vetäessään aggressiivisia tanssiliikkeitään Karo ei katsonut ollenkaan ympärilleen, ja yhtäkkiä hän havahtui siihen että oli lyönyt nyrkillään Eric Saadea, joka oli jo lopettanut tanssin ja oli nyt suuntaamassa ruokalautasen kanssa Karon takana olevalle sohvalle.
"Varo vähän", Eric Saade tokaisi eikä Karo tajunnut edes pyytää anteeksi hämmennykseltään.

Tanssia oli jatkunut jo ikuisuuden, eikä Karo ollut vieläkään päässyt kenenkään julkkismiehen juttusille. Ehkä nämä kiinnittäisivät häneen huomionsa jos Karo tekisi jonkin oikein näyttävän tanssiliikkeen?


Karo pyörähti ympäri, mutta hän ei huomannut ollenkaan jaloissaan pyörivää kissaansa, ja vauhdikkaissa liikkeissään Karo kompastui Mitteriin ja törmäsi kovalla ryminällä kirjahyllyyn. Noh, nyt kaikki huoneessa olijat olivat ainakin huomanneet Karon läsnäolon, mutta hän olisi toivonut sen tapahtuvan vähän tyylikkäämmällä tavalla.

Karo yritti kompuroida nopeasti takaisin jaloilleen. Nostettuaan katseensa hän huomasi miesten lopettaneen tanssinsa ja kaikki olivat kääntyneet Karoa kohti. Miesten lähestyessä Karo oli varma että he tulisivat kysymään oliko hän kunnossa. Ehkä kaatuminen oli sittenkin ihan hyvä juttu!

Ja vielä mitä, eivät miehet olleetkaan katsoneet Karoa vaan hänen takanaan olleita eläimiä. Gerge Michael kumartui Messi-koiran puoleen, ja Eric Saade puolestaan otti Mitterin syliinsä, eikä Karo voinut muuta kuin katsella kateellisena miten hänen kissansa sai Eric-osumia.

Månsille ei riittänyt eläintä leikkikaveriksi, joten Karo uskoi miehen tulevan hänen juttusilleen, mutta valitettavasti Måns käänsi mieluummin katseensa portaita laskeutuvaan Lolaan.

Lolan tullessa Månsin juttusille sai Karo tarpeekseen, ja hän päätti häipyä alistuneena paikalta. Hänen oli myönnyttävä tappioonsa: Lemmikit ja Bilehileet olivat paljon enemmän julkkismiesten mieleen kuin Karon kaltainen tavissim.

Karo pakeni tilannetta kylpyhuoneeseen missä saisi olla rauhassa. Valitettavasti Karo ei tajunnut lukita vessan ovea, ja aivan yllättäen Eric Saade asteli huoneeseen.

Karo nousi nopeasti ylös pöntöltä ja suoristi tunikansa helman. Eric Saade katsoi paikallaan seisovaa Karoa kummissaan ja totesi sitten, että kun tämä kerran oli jo valmis niin hän voisi poistua jotta Eric saisi vessahauran. Karolle jäi ikävä mieli Ericin käytöksestä, joten hän päätti kostoksi lopettaa Eric Saaden musiikin kuuntelun - ainakin yhdeksi viikoksi.

Karo hipsi pois vessasta ja vetäytyi istumaan yksinään sohvalle. Julkkismiekkoset olivat kokoontuneet lähistölle juttelurinkiin, mutta Karo ei kehdannut aiempien säätöjensä takia juurikaan vilkuilla miehiin päin.

Karo hätkähti sohvan nytkähtäessä, ja nostettuaan katseensa Karo huomasi että Måns Zelmerlöw oli istunut hänen viereensä!!
"Hei, onko tuo kissa sinun?" Måns kysäisi ja osoitti vähän matkan päässä Eric Saaden kanssa leikkivää Mitteriä. Karo nyökkäsi ja valmistautui kertomaan Månsille olevansa fani ja omistavansa kolme hänen CD-levyään, mutta juuri sillä hetkellä Lolan piti taas ilmaantua paikalle.

Lola onnistui jälleen kerran valtaamaan Månsin ajatukset, ja mies kuunteli hajamielisesti Karon kertoessa kuuntelevansa Månsin musiikkia. Lolan loitonnessa paikalta Måns kiiruhti naisen perään, ja Karo huokaisi pettyneenä.

Karo oli tekemässä lähtöä, kun George Michael istahti yllättäen hänen seuraansa. George kertoi hänen, Månsin ja Ericin olevan kämppiksiä, ja he asustivat samalla seudulla kuin Karo ja Iikkukin. Karo innostui sillä hänellä olisi vielä tilaisuus päästä tapaamaan julkkiksia tulevaisuudessa jos he sattuisivat tulemaan vastaan kadulla.

+ Ekstrana Iikun ja Eric Saaden kohtaaminen:


Seuraavana päivänä Veijareille kylään saapunut Iikkukin pääsi tekemään julkkisbongauksen Eric Saaden astellessa uudemman kerran tontin ohi.

Sohva muodostui myös Iikun turvallisen välimatkan päässä olevaksi stalkkauspaikaksi, ja Iikku tarkkaili etäämmältä miten Eric Saade leikki koirien kanssa.

Iikku seurasi Månsia Facebookissa ja tunnisti nopeasti mustan koiran Månsin lemmikiksi Messiksi. Iikku tarkisti viela varmuudeksi koiran kaulapannan, ja Messin omistajaksi paljastui tosiaan Måns Zelmerlöw.

Tanssiminen on Eric Saadelle mieluista puuhaa, sillä mies päätyi jälleen tanssahtelemaan stereosta soivan biisin tahtiin. Iikkukin päätti liittyä tanssiin, joskin hän teki saman virheen kuin Karokin jäädessään katveeseen Eric Saaden taakse.

♦ Kasa

2 kommenttia:

  1. Täähän oli hauskaa luettavaa lemmikkeineen, tanssimisineen ja yöhiippailuineen Kaunialassa :D Ja Lola on mielestäni jotenkin ihana nimi, ja jotenkin vielä just sellainen bilehile-tyyppinen *näyttää peukkua*
    Ja voi Karo-sim parkaa kun kompastuu vielä kissoihinkin kaiken lisäksi! Parempi onni ensi kerralla? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että tykkäsit lukea! Joo, Lola on kyllä hyvä bilenimi. .-D Karo-simillä ei mennyt kovinkaan mallikkaasti tuo julkkissimien tapaaminen, mutta sentään hän pääsi kaikkien kanssa juttusille lopulta. .-D Kiva kun kommentoit! <3

      Poista