tiistai 10. elokuuta 2021

Mikaliini - Kiira, osa 2: Salarakkaita suurperheessä

Aiemmat Mikaliinien osat löytyvät täältä.



Äitikokkia ihailevat Leevi ja Lennu lukevat ruuanlaittoa, Kiiran pitäisi kaivaa suklaakoneensa esiin ja tarjota pojille oppituntia kun täällä olisi innokkaita pikkukokkeja! Reseptikirjojen lisäksi Leevi tykkäsi kehittää mekaniikkaa palikkatorneja rakentelemalla ja leikki siinä samalla perheen taaperoikäisen Lassin kanssa. Lennu vähän pilkkasi isoveljen palikkaleikkejä, mutta Leevi teki sitä mistä tykkäsi välittämättä muiden mielipiteistä. Kiiran pojat ja Mirjan perheen tytöt tulivat hyviin juttuun keskenään, ja varsinkin Leevillä, Lennulla, Miinalla ja Millalla oli tapana kokoontua viettämään aikaa yhdessä. Kasvakaa jo teineiksi että pääsen parittamaan teitäää!


Suurempi piha-alue ei olisi pahitteeksi, sillä urheilua harrastavat pallottelijat ja golfaajat tykkäsivät vallata viheralueen käyttöönsä. Klaara kaipasi uutta miestä rinnalleen ja päätyi kosimaan treffiseuralaistaan Markoa. Vanhusten treffeihin sisältyi draamaa, sillä Marko huomasi toisen rakastettunsa Sirjan flirttailevan yhdessä Lehtorin kanssa. Sääli laamoille (Markon sukunimi on Laama .-D) mutta sentään Lehtorin elämäntavoite edistyi jälleen yhden rakastetun verran. Lilja-kisu pihtailee synnytystään sillä tuntuu että kissa on ollut jo iäisyyden raskaana, mutta pennut eivät vain synny.


Kiiran ensirakkaus Jarkko saapui kylään, ja kaksikko vaihtoi kuulumisia ensimmäistä kertaa vuosiin. Salamat eivät mätsänneet tarpeeksi joten he olivat päättäneet pitää suhteensa ystäväpohjalla, mutta nyt salamalukema oli kummasti kohonnut. Asiat voisivat olla nyt aivan eri tavalla jos Kiira olisikin päätynyt suhteeseen Jarkon kanssa. Kiiran neljäs raskaus eteni reippain harppauksin, mutta Kiiran puolesta aika olisi saanut rientää nopeamminkin. Hän toivoi saavansa pian synnytysurakan loppuun. Lopulta Liljakin synnytti, ja pieni Lili(♀) liittyi täydentämään kissalaumaa. Taustalla patjallaan loikolevasta Ruususta tuli juuri mummo! Suurin osa Lehtorin rakastetuista oli nuorempia opiskelijatyttöjä, mikä selittynee hänen aiemman työnsä perusteella. Opiskelijarakastetut olivat käteviä siinäkin mielessä, etteivät he kävelleet joka päivä yllättäen tontin ohi, ja suhteiden salailu oli helpompaa.


Leevin ja Lennun koulu sujui hyvin, ja Lennu juoksikin innoissaan esittelemään hyvin mennyttä koetta isälle. Lehtorikin oli ylpeä, sillä hän oli juuri eilen neuvonut poikaa läksyissä, ja sen seuraukset näkyivät selvästi! Perheen vanhin poika Leevi pääsi kasvamaan jo teiniksi, ja hänestä kasvoi perhetavoitteinen nuorukainen, joka haaveilee koko Outolaakson turvaamisesta kipuamalla lainvalvonta-uralla kapteeni sankariksi. Leevin unelmakumppani on puolestaan siivoamisesta ja kokkaamisesta pitävä kotiäitinä viihtyvä sim, joka ei käytä hajuvettä. Teiniksi kasvamisen jälkeen Leevi alkoi viettää aikaa kummasti enemmän koneella, ja sen sijaan että hän olisi mennyt koulun jälkeen ulos kopittelemaan palloa kehitti hän nykyään harrastusta mieluummin päivittämällä urheilublogiaan.


Perhekeskeinen Leevi osallistui myös mielellään nuorempien sisaruksien hoitoon, ja kun Lassi alkoi vikistä kehdossaan oli Leevi usein ensimmäisenä paikalla. Hmm, kaveruksia Leeviä ja Valiota yhdistää ainakn yhtä huono tyylitaju... Klaara joutui turvautumaan kepulikonsteihin elinpäivien käydessä vähiin, ja vihreää elämännestettä tuli juotua reippain kulauksin. Kummastelin kuka oli kyydinnyt Lassin ulkona olevaan kissojen aitaukseen, mutta sitten selvisikin että taapero pystyi kiertämään portaat ja nousemaan jyrkkää rinnettä omatoimisesti. .-D


Kiiran neljäs synnytys käynnistyi, ja aiemmasta poiketen nyt syntynyt vauva paljastuikin tytöksi! Pikkuinen nimettiin Leenaksi. Tällä kertaa Lehtoria ei tarvinnut suostutella lastenhankintaan, sillä Lehtori oli itse asiassa se joka otti seuraavan vauvan hankkimisen puheeksi, perhe-lisätavoite tekee ihmeitä! Leena oli tuskin laskettu kehtoon kun vanhemmat pöllyttivät jo vieressä lakanoita.


Usein taaperot kasvavat seuraavaan ikävaiheeseen potan vieressä, sillä kaikki vitkastelevat pottaopin kanssa aina niin kauan että kasvuajankohta on siitä kiinni. Se johtuu olkkariin sijoitetuista tarpeita kohottavista sulkakynä-urapalkinnoista, ja taaperoiden tarpeet yksinkertaisesti laskee niin hitaasti että pottakäynnit ovat harvassa. .-D Lassen koulu ei mennyt kehuttavasti, sillä pojalla jäi toisinaan läksyt tekemättä, eikä asiaa yhtään helpottanut kun läksyjä pihanurmella rustaavan Lassen ohi kulki Kristoffer Kinuski-koiran kanssa, jota poika oli innokas taputtelemaan.


Vaikka kummallakaan lasten vanhemmista tai edes isovanhemmilla ei ollut kiinnostusta urheiluharrastukseen ovat kaikki lapset kuitenkin urheiluhulluja. Telkkarissa pyöri aina urheilukanava poikien seuratessa yhdessä jalismatsia äänekkäiden kannustus/kauhistus/buuaushuutojen kera. Leenan synttäreitä juhlittiin, ja Lehtori otti tytön hellään huomaansa ja alkoi opettaa taaperolle kävelyä. Kiira tutustui töissään teini-ikäiseen Tapaniin, joka muistutti jostain syystä Kiiraa jostakin hänen tuntemastaan simistä, aivan kuin Tapani olisi hänelle sukua... Hän ei kuitenkaan millään keksinyt mistä yhteys mahtoi johtua.


Lennu treenasi ahkerasti käsilihaksiaan pihalla olevalla kiipeilytelineellä, mutta aivan vielä voimat eivät riittäneet onnistuneeseen päästä päähän -ylitykseen. Haamu-Miika tuli kyynelehtien seuraamaan Klaaran räppiesitystä, Miika taitaa ikävöidä kumppaniaan. .-( Haha, hyvä kun Miika pitää yövahtia, roskiksen nurin potkinut Linda ei taatusti tule tekemään ilkivaltaa toistamiseen Miikan yllätettyä hänet! Vielä kun joku saisi Lehtorin kuriin näiden salarakastettujen hankkimisen kanssa...


Lili-pennusta kasvoi varsin laikukas tapaus! Tokassa kuvassa Lili hengaa isovanhempiensa Ruusun ja Kumpparin kanssa. Lasse ja alien-Oona ovat parhaimmat kaverukset, ja he pitivät yhteyttä päivittäin joko kyläilemällä tai puhelimen välityksellä. Tämä hemaisevassa meikissä julkisesti liikuskeleva Sirja on viimein Lehtorin kahdeskymmenes rakastettu, ja aiemmin lehtorin työt lopettanut Lehtori ilmeisesti ikävöi entistä ammattiaan, sillä hän keksi seuraavaksi pyrkiä takaisin opetusuralle.


Perheen toisiksi vanhin poika Lennu kasvoi teiniksi, ja tämä nautintotavoitteinen nuorukainen pitää löyhkästä ja silmälaseista, mutta punaiset hiukset ovat ehdoton ei. Hän tavoittelee 50 unelmatreffien kokemista. Elämäntavoitteensa vuoksi Lennu lähestyikin lapsuudenystäväänsä Miinaa, ja tyttöä nähtiin usein kyläilemässä Lennun pitkien treffiputkien vuoksi. Viides vauva syntyi, ja Klaara oli luonnollisesti ensimmäisten joukossa tervehtimässä vastasyntynyttä Lauria. Kiiran ja Lehtorin välit olivat menneet hieman miinuksille (mikä lie syrjähyppy jäänyt minulta joskus huomaamatta), ja Lehtori yritti kovasti pahoitella käytöstään ja vakuutti olevansa uuden elämäntavoitteensa myötä muuttunut mies.


Selitys meni ilmeisesti läpi, sillä hetkeä myöhemmin pariskunta eristäytyi makuuhuoneensa puolelle. Raidallinen Lili-kisu tuntuu aina hengaavan isovanhempiensa Ruusun ja Kumpparin kanssa. Ikä ei paina ainakaan Ruusua, nuorin Lili sen sijaan näyttää vähän raihnaiselta venytellessään. Lainvalvonnan parissa työskentelystä haaveilevaa Leeviä ei ollut vielä onnistanut työnhaussa, mutta hän kehitti kuitenkin jatkuvasti kuntoa ja opiskeli siivoamista oppikirjoista lapseksi kasvanut Leena seuranaan. Lassi oli puolestaan saanut seuraa shakkipeliin ystävästään Viivistä.


Kiira oli menossa keittiöön syöttääkseen Laurin, mutta nähtyään miehensä flirttailemassa toisen naisen kanssa Kiira teki äkkikäännöksen. 
"Vai muka muuttunut mies..." Kiira mutisi katkerana. Tämä oli viimeinen piste, enää hän ei antaisi Lehtorin syrjähyppyjä anteeksi. Hän halusi kuitenkin lasten parasta ajatellen pitää myös isän näiden elämässä, sillä nuorimmaiset tarvitsivat isää ja Kiira oli sitä paitsi jälleen raskaanakin. Hänen siskonsa Maarit yritti kuitenkin ylipuhua tätä:
"Miehistä ei ole mihinkään, jätä se!"
"Sanot vaan noin koska asut itse naisen kanssa", Kiira pohti. 
Lauri kasvoi taaperoksi, ja heti käynnistettiin potta- ja kävelyoppi. 


Lehtorin töihin paluu oli yhtä vuoristorataa, välillä tuli ylennyksiä mutta yksikin virhe johti helposti muutaman askeleen takapakkiin. Talouden lapsi-ikäiset Lassi ja Leena kaveerasivat kaksospoikien Jorman ja Jarmon kanssa. Lapset muodostivat tiiviin nelikon, joka tykkäsi hengata samassa porukassa ja leikkiä yhdessä.


Lehtori ei jaksanut enää edes peitellä muita rakastettujaan kun Kiira oli jo valmiiksi kiukkuinen hänelle syrjähyppyjen vuoksi. Lopulta Kiira ei viitsinyt enää katsella petturimiestä ja pyysi tätä saattamaan vanhimmat teinipojat uuteen asuntoon eikä miehellä olisi sen jälkeen mitään asiaa vanhaan kotiinsa. Seuraavana aamuna Kiira selitti Lassille ja Leenalle näiden olevan nyt talon vanhimmat lapset kun Leevi ja Lennu olivat muuttaneet yhteen tyttöystäviensä kanssa. Teiniyden kynnyksellä olevaa Lassia harmitti ettei hän päässyt isoveljien mukaan, sillä kasvun jälkeen pikkusiskon seura ei paljoa kiinnostaisi. Kun kerta Lehtorilla oli muita naisia päätyi Kiirakin olemaan uudelleen yhteydessä Jarkkoon, mutta näiden suhde ei kuitenkaan mennyt yhden yön juttua pidemmälle.


"Puhallahan ne kynttilät nyt nopeasti että päästään syömään jo kakkua", nälkäinen Kiira hoputti teiniksi kasvavaa Lassia. Pojulle arpoutui perhetavoite, mutta hänen muista tiedoistaan ei ole minkäänlaista mielikuvaa hups. Klaara ja Leena keräilivät pöydästä lautasia kakkukestien päätteeksi kun yhtäkkiä Kiira keksi synnyttää uuden vauvan siihen paikkaan. Vauva oli jälleen tyttö samalla tutulla geeniyhdistelmällä, ja hän sai nimekseen Laura. Klaara-mummi on nyt aivan onnessaan elämäntavoitteensa toteuduttua tämän kuudennen lapsenlapsen syntymän myötä, ja Kiira oli myös mielissään kun tarvittava määrä lapsia oli viimein koossa ja enää pitäisi odottaa että nämä kasvavat, löytävät kumppanin ja menevät naimisiin.


Aika riensi ja Lauri on saavuttanut taaperuuden, ja Klaara siellä tuskaisena tyhjentää pottaa. Kulkueläimet ja erityisesti kissat olivat lähellä Kiiran sydäntä, ja nytkin hän olisi mielellään ottanut Tuisku-kisun luokseen asumaan ellei talossa olisi katteja jo ennestään suurta laumaa. Klaara halusi pitää tiiviisti yhteyttä vanhimpiin lapsenlapsiin, joten Leeviä ja Lennua nähtiin usein entisessä kodissaan. Lasten koulunkäynti sujui hyvin, ja hymy koreili näiden kasvoilla niin aamulla bussiin kivutessa kuin koulupäivän jälkeenkin. Yleensä he toivat kavereita kyläilemään, ja hauskojen taputusleikkituokioiden päätteeksi läksyt saatiin helposti tehtyä.
Eräänä aamuna Lassi jäi suustaan kiinni aamulehden jakajan Maikin kanssa. Pallottelemassa olleet Leena ja Lauri näkivät kaiken ja utelivat isoveljeltään oliko tämä pihkassa postityttöön. Nyyh, Kumppari menehtyy, ja tilaisuutta saapuivat seuraamaan Kumpparin pentu Lilja sekä tämän pentu Lili, kolme kissasukupolvea samassa kuvassa! Kiira ei oikein tiennyt mihin suuntaan olisi halunnut hänen ja Jarkon suhdetta viedä. Jarkko oli toki mukava, mutta naista huoletti miten lapset suhtautuivat äitinsä uuteen miesystävään isän poismuuton jälkeen.


Klaara sai kunnian puhalluttaa viimeisen vauvan synttärikynttilät. Hän koki olleensa valtavan etuoikeutettu kun oli pitkän elämänsä aikana ehtinyt seuraamaan niin monien lapsenlapsien kasvua, ja pientä haikeutta oli ilmassa vanhuksen tajutessa että hän oli jo sen verran iäkäs ettei tulisi enää jatkossa avittamaan ketään kakkukynttilöiden kanssa. Kiira ja Klaara hoitivat yhdessä Lauran opetuksen, ja hetkessä pikkuinen hoiperteli ympäri taloa kahdella jalalla ja lausui yksinkertaisia sanoja sujuvasti, ja ellen ole ihan väärässä oli Laura kaikista kuudesta lapsesta ainut, joka ehti oppia "ajoissa" potalle.
Vaikka Klaara olikin valmistautunut Viikatemiehen vietäväksi yllätti harmaaseen repaleiseen kaapuun pukeutuneen kuoleman saapuminen mummelin. Aluksi Klaara olisi halunnut kiistää kohtalonsa, mutta tajutessaan pääsevänsä aiemmin kuolleen aviomiehensä luokse hän antoi lopulta Viikatemiehen johdattaa itsensä tuonpuoleiseen. Leena on kasvanut teiniksi, ja tämä romantiikkaa tavoitteleva nuori tyttö uskoo kohoavansa urheilulegendaksi joku päivä. Lassin ystävä Viivi on myös kasvanut teiniksi, ja näyttäisi vähän siltä että kaverusten välit ovat menneet tavallista ystävyyttä pidemmälle. Miika on talouden aktiivisin haamu, ja niinä öinä kun hän on liikkeessä ei kukaan nuku yläkerrassa.
Paremman seuran puutteessa Leena päätyi pyytämään tuttavaansa Eeroa treffeille. Nörttipoika oli hyvin otettu tästä eleestä ja uskoi vuosisadan rakkaustarinan alkaneen, mutta vähän pelkään että poika joutuu höynäytetyksi... Aluksi Leena ei ollut suhteessa kovin vakavissaan, mutta jokin sai hänet toisaalta myös viihtymään pojan käsivarsilla, ja rakastuneen Eeron oven taakse kiikuttamat kukkakimput ja megatelkkarilahjat olivat tietysti plussaa.

Juonipaljastuksia seuraavasta Mikaliinien osasta:


♦ Kasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti