Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Jouluistetaan pihoja

Luukku 20

Viimeksi simien taloja jouluistettiin sisältä, mutta tällä kertaa kaksi taloa saa jouluisan ulkokuoren!

Ennen:

Marianneloiden punavalkoinen talo on jo valmiiksi melkoinen karkkikeppi, mutta joulukoristeita lisäämällä joulutunnelma on kunnolla taattu.

Jälkeen:





Ovessa olevia rusetteja lisättiin jokunen roikkumaan myös muualle alimman kerroksen seinään. Lisäksi seinille ripustettiin myös muutama tähtikoriste, ja samanlainen tähtönen löytyy myös pihalle ilmestyneen joulukuusen latvasta. Yläkerran ikkunoista löytyi myös ihana huurremalli, joka otettiin käyttöön. Lisäksi talon edustalle laitettiin valoporo ja hauska lumiukkeli.

---

Ennen:

Uteloisten korkea rakennelma on komea jo itsessään, mutta pian ufoystävämme saavat kokea joulun kosketuksen.

Jälkeen:







Katon kaidekyhäilmiin lisättiin paljon jouluisia valoja ja lyhtyjä. Seinätkin koristeltiin jouluvaloin, ja ikkunoihin ripustettiin kauniit kellokoristeet. Punainaisia valoputkia oli alunperin vain yksi, ja niitäkin ostettiin enemmän. Iso muovikuusi loistaa kuitenkin kaikkein kirkkaimpana. Pöydille laitettiin koristeeksi kynttilöitä ja joulupukkikoriste.

---

♦ Kasa & Fiku

perjantai 8. joulukuuta 2017

Jouluistetaan huoneita!

Luukku 8

Joulun kunniaksi jouluistamme simiemme taloja. Katso ennen ja jälkeen -kuvat huoneista!

Ennen:


Ruutiloiden keittiö ja ruokasali kaipaavat pikaista joulusiivousta. Voiko mikään pelastaa tätä sotkua?

Jälkeen:


Vihreä keittiö oli jo valmiiksi aika jouluinen väreiltään, mutta punaiset koristeet luovat uutta särmää, kun vastavärit kohtaavat. Koska Ruutiloilla oli paljon pöytätilaa, oli otollinen tilaisuus levittää joulukoristeita tasoille ja pöydille. Ruokasali on puolestaan rauhallisempi, ja siellä on hyvä viettää hieno jouluateria harmoniassa. Siellä pitäydyttiin sinisessä värimaailmassa, mikä huoneessa oli jo valmiiksi.

---

Ennen:

Mikaliinien olohuone on punaisine sohvineen jo oikeilla jäljillä, joten eiköhän koristeita lisäämällä saada joulutunnelma kunnolla kohdilleen.

Jälkeen:

Punaisten joulukoristeiden lisäksi huoneeseen lisättiin myös valkoisia ja vihreitä koristeita. Olohuoneessa oli paljon seinätilaa, joten sinne sai kätevästi ripustettua joulukelloja sekä joulupukki-taulun. Vinkki: Jos haluaa jouluvalo-seinäkoristeet paremmin näkyville, kannattaa niiden korkeutta laskea. Sohvapöydällä ollut tulppaanimaljakko korvattiin nyt joulutähdellä, ja olohuoneeseen mahtui myös joulukuusi lahjoineen.

---

Ennen:

Pappaperheen Miro Kuolinin makuuhuone on hyvin simppeli, sillä perheen rahatilanne ei ole kovin hyvä. Laskutkin lojuvat maksamattomina yöpöydällä aiheuttaen ahdinkoa unille. Pieni jouluistaminen helpottaa tilannetta.

Jälkeen:

Liilat peitto ja tapetti korvattiin vihreällä värillä, ja lattiaa koristaa nyt punainen matto. Laskut hävitettiin, ja tilalle tuli kaunis joulukukkanen. Seinää koristettiin kauniilla valoilla ja kelloilla. Joulurauha on saapunut taloon.

♦ Fiku & Kasa