sunnuntai 4. elokuuta 2019

Camp Rock; Epilogi

Aiemmat osat löytyvät täältä.

KOLME KUUKAUTTA MYÖHEMMIN


-Tämä on upea.
-Mahtava.
-Siisti.
Adjektiiveja lennähteli yllättyneiden tyttöje suusta. Caitlyn myhäili tyytyväisenä toisten vieressä. Ystävykset olivat kauan olleet levytysstudion puutteessa, ja nyt sellaisen ollessa viimein heidän edessään, oli sitä vaikea uskoa todeksi.

Tytöt riensivät uteliaina peremmälle paikkoja tukimaan.
-Sinä sanoit rakentaneesi pienen levytysstudion... Mitchie sanoi osoittaen sanansa Caitlynille.
-Mutta tämä on makeinta sitten äidin kiertuebussin, Tess hihkaisi. Hän oli viettänyt muutaman viikon Camp Rockin päättymisen jälkeen äitinsä TJ Tylerin mukana tämän suurella kiertueella. Äiti oli ollut kovin pahoillaan jättäessään lähes kokonaan tyttärensä huomiotta uransa vuoksi, joten hän oli pyytänyt Tessiä mukaansa kiertueelle. Tessiä ei tarvinnut kahdesti kehottaa, hän oli pienestä asti haaveillut siitä.

-Ilmiömäinen! Peggy huudahti herättäen Tessin muisteloistaan. Toiset hehkuttivat yhä Caitlynin järjestämää levytystilaa.
-Totaalisen! Ella haukkoi henkeään.
-Super-supersiisti! Peggy ihkutti lisää.

Caitlyn katsoi huvittuneena toisia. Hän itse näki paikan vain turhan täyteen ahdettuna autotallina, jonne oli juuri ja juuri saatu kiikutettua tarvittavat välineet.
-Täällä on vielä kaikkea vanhaa romua. Suksia ja pyöriä. Isän työkaluja, Caitlyn totesi ympäristöä silmäillen.

Muut eivät kuitenkaan olleet sotkusta moksiskaan.
-En malta odottaa, että aloitetaan... Peggy huokaisi kärsimättömänä.
-Niin. En minäkään, Mitchie jatkoi.
-Voi luoja, me... Kaikkien suusta pääsi. Heillä oli jo muutama biisi levytystä vaille valmiina, ja tytöt eivät malttaneet enää odottaa.

Caitlyn asteli autotallin perällä olevalle läppärilleen.
-Ottakaa mikit ja laittakaa paikoilleen, Caitlyn ohjeisti muita.
-Minua jännittää, Ella alkoi panikoida.
-Teen parit säädöt. Ollaanko valmiita? Caitlyn varmisti muilta ja kiinnitteli johtoja oikeisiin lokosiin.
-Ollaan, Mitchie vastasi muiden puolesta.
-Hyvä on. Ja lähtee, Caitlyn sanoi ja painoi nappulaa, minkä jälkeen musiikki alkoi soida.

Jos haluat kuunnella musiikin, avaa tämä linkki.
-Ohi mut ei vielä loppu
Me alusta taas
Aloitetaan sitten vaan

Kaikki se kasvaa
Haittaa se ei
Voit ystäviin luottaa

Siis anna sen tulla vaan
Nyt mun aika on ja sun aikas on
Jätä se kaikki taa

Ei sen parempaa vaaditakaan
Kesä on jäänyt taakse
Sitä ei kukaan muuttaa voi

Mut miks haluisinkaan
Kun uusi jo oottaa
Me jälleen silloin tavataan

Kun aina on uusi huomen
Ja mä tahdon nähdä sen
Siis anna sen tulla vaan

Kun nyt
Sun aikas on
Tiedän mutten oo varma

Kukapa ois
Kukapa nähdä sen vois
Kun pyörii maailma

En muuta mä voi
Kuin mukana pyöriä näin
Siis anna sen tulla vaan

Nyt mun aika on
Ja sun aikas on
Jätä se kaikki taa

Ei sen parempaa vaaditakaan
Kesä on jäänyt taakse
Sitä ei kukaan muuttaa voi

Mut miks haluisinkaan
Kun uusi jo oottaa
Me jälleen silloin tavataan

Kun aina on uusi huomen
Ja mä tahdon nähdä sen
Siis anna sen tulla vaan

Kun nyt
Sun aikas on
Sun aikas on

Kesä on jäänyt taakse
Sitä ei kukaan muuttaa voi
Ei muuttaa voi

Siis jätä se kaikki taa
Anna sen tulla vaan
Siis jätä se kaikki taa

Kun nyt
Sun aikas on

Noin, Camp Rock olisi sitten paketissa. Keräilin muuten Vuodatuksesta kaikki näihin osiin tulleet kommentit talteen, niitä voipi halutessaan ihailla täällä. .-)

♦ Kasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti