Mitchie kiiruhti kovaa vauhtia takaisin mökilleen. Pianoa soittaessa aika oli kulunut kuin siivillä, ja nyt hänellä olisi vain hetki aikaa valmistautua iltaa varten. Mitchie tempaisi oven auki, ja sisällä hän näki Connien lukemassa.
-Siinähän sinä olet, kultaseni. Kaikki ruoka on esillä, joten prinsessani on vapaa, Connie puhui huomattuaan Mitchien saapuneen.
Mitchie ryntäsi heti vaatekaapille alkaen penkomaan sitä.
-Minun pitää löytää jotain päälle pantavaa, Mitchie ilmoitti samantien kuin ei olisi kuullutkaan äitinsä äskeisiä sanoja.
-Tämä on leiri. Ei mikään muotinäytös, Connie naurahti lopetettuaan lukemisen.
-Oletko nähnyt muita lapsia? Heillä on kaikkea. En sovi joukkoon omissa vaatteissani, Mitchie puolustautui riuhtoen vaatekappaleita entistä rajummin.
-Sinä näytät sievältä, enkä sano tätä äitinäsi, Connie kehuskeli yrittäen saada tyttäreensä enemmän itsevarmuutta.
-Etpä niin, Mitchie totesi. Hän oli kuullut tuon saman lausahduksen jo monen monta kertaa, se alkoi pikkuhiljaa menettää uskottavuuttaan.
Mitchie jatkoi sinnikkäästi etsiskelyä, ja hänen silmiinsä osui kiva turkoosi paita. Hetken tuumailun ja silmäilyn jälkeen Mitchie sai kasvoilleen hiukan hymyä, ja hän nyökkäsi.
-Tämä kelpaa, hän sanoi helpottuneena.
-Ja se on minun, Connie huomautti heti.
-Pidä omia vaatteitasi. Hyvin se menee, Connie rohkaisi nousten sängyltään.
Hän käveli peilailevan Mitchien luokse.
-Ole oma itsesi, Connie kehotti pienen puhetauon jälkeen.
Mitchie laittoi korviinsa vielä koreat ja kiiltävät korvakorut, jotka toisivat loistoa häneen. Ikävä kyllä ne eivät kuitenkaan näkyneet hiusten ängetessä eteen.
-Nuo ovat nätit, Connie totesi, mikä sai Mitchienkin naurahtamaan. Tänä iltana hän halusi näyttää erityisen edustavalta.
---
Mitchien saapuessa samaisen illan bileisiin, oli meno jo mitä parhaimmillaan. Väkeä oli paljon, ja sitä tungeksui koko ajan enemmän sisälle kellon käydessä. Mitchie katseli ympärilleen nähden monenlaisia kasvoja, kuinkahan monen kanssa hän tulisikaan ystävystymään? Asia hiukan mietitytti Mitchietä, muttei se ollut tämän hetken murhe, jossain vaiheessa olisi tietysti mukava saada ainakin pari uutta ystävää. Ystäviähän ei koskaan voinut olla liikaa. Silmiin osuivat myös pöydät, jotka oli siirretty sivuun illan tulevien esitysten tieltä. Hetkeksi Mitchie kuvitteli itsensä esiintymässä, kunnes muisti, ettei ikinä tulisi uskaltamaan. Tulisiko hän milloinkaan voittamaan pelkoaan?
Pelot ja muut murheet kuitenkin haihtuivat kuin savuna ilmaan Mitchien pienen pään mietteistä hänen nähdessään Caitlynin, ainakin yhteen tyttöön Mitchie oli onnistunut tutustumaan. Mitchie suunnisti kulkunsa kohti Caitlynia, ja tullessaan lähemmäksi Mitchie huomasi Caitlynin juttelevan jonkun kanssa.
-Hei, Caitlyn, Mitchie tervehti pirteästi
-Hei, Mitchie. Tässä on Lola, Caitlyn esitteli heti seuralaisensa huomatessaan Mitchien vieressään.
-Lola, Mitchie, Caitlyn esitteli vielä Mitchienkin Lolalle.
-Oletko täällä ekaa vuotta? Lola kysäisi tehdäkseen jonkinlaista tuttavuutta. Camp Rock-leiriläiset tunsivat toisensa hyvin, minkä vuoksi uudet ja vieraat kasvot herättivät heti mielenkiintoa.
-Olen. Hyviä vinkkejä? Mitchie vastasi koittaen jatkaa keskustelua.
-Tulet ihastumaan tähän. Ja tänä vuonna ruoka on kuulemma parempaa, Lola kertoi mielissään.
-Toivotaan niin, Mitchie naurahti peläten heti jonkun nähneen hänet keittiössä työskentelemässä. Olisi noloa, jos kaikki saisivat tietää, ettei Mitchien perheellä ollut varaa maksaa lastaan edes kesäleirille ilman minkäänlaisia keittiöhommia. Mitchien sydäntä kuitenkin lämmitti, kun hän tiesi äitinsä pärjäävän paremmin kuin vanhat kokit, kaikki pitivät Connien ruoista!
-Hei, rokkileiriläiset! Dee karjaisi salin toisesta päästä saaden heti muutaman innokkaan katselijan.
-Toivotetaan ensiksi tervetulleeksi Camp Rockin tapaan Lola Scott! Dee huudahti äskeisten puheidensa jatkoksi.
-Pitäkää peukkuja, Lola pyysi Caitlyniltä ja Mitchieltä lähtiessään vetämään illan esitystään. Mitchie katseli ihmeissään Lolaa, joka uskalsi noin vain mennä esittämään teoksiaan. Kaikille vanhoille leiriläisillehän se oli jo tuttua, ja Mitchie tunsi olonsa taas niin pieneksi ja vaatimattomaksi.
Avatkaa tämä linkki, jos haluatte kuulla musiikin.
Lola asteli sivistynein askelin "näyttämön" eteen kiskaisten matkan varrella mukaansa pari taustatanssijaa. Yhdessä he sitten alkoivat laulamaan, Lola tietenkin pääosassa:
"Onko sussa ainesta tietää?
Onko ainesta sietää?
Onko ainesta näyttämään?"
"Onko sussa ainesta, luontoo?
Onko ainesta, taitoo?
Onko ainesta, tässä oon!"
"Kaikki ain hokee, ne mitä haluaa.
Ja toivelistan siitä kai kirjoittaa.
Jokaiselle oma, mut jokin on samaa."
"Tahdon pojan joka mua arvostaa.
Häijy jos olet lyhyeen loppuu sun tie.
Jos olet leuhka sä et ulos mua vie."
"Sun täytyy siis oikein mua kohdella.
Saat lähtopassit jos et ole kunnolla."
"Onko sussa ainesta tietää
Onko sussa ainesta sietää?
Onko ainesta näyttämään?
Onko sussa ainesta, luontoo?"
"Onko ainesta, taitoo?
Onko ainesta, tässä oon!"
Lola osasi hommansa, hän sai yleisön tanssimaan ja laulamaan mukana riemukkaasti. Jopa Brown-setä oli mukana hauskanpidossa.
"Oon mä pohdiskellut niin.
Sä kuinka sydämeni saat.
Sinäkö se oot?"
"Mä istun tähän vaan."
"Ja käyn odottamaan.
Mä ootan, ootan, ootan niin."
"Onko sussa ainesta tietää?"
"Onko ainesta sietää?"
"Onko ainesta näyttämään?
Onko sussa ainesta, luontoo?"
"Onko ainesta, taitoo?"
"Onko ainesta, tässä oon!"
Laulun loputtua Mitchie huudahti samantien innoissaan:
-Jukra! Hän on mahtava!
Camp Rock -leirillä eteen tulisi varmasti monia muitakin mainioita tähdenalkuja.
-Paras ollakin. Hänen äitinsä on Broadwaylla, Caitlyn naurahti perään.
-Broadwayllako? Jestas, Mitchie kummasteli suu auki, kaikkien vanhemmat sitten tuntuivat olevan jotain hienoa, itse hän oli tullut vain tavisperheestä, mikä alkoi hävettää entistä enemmän.
Mitchien ajatusvirrat kuitenkin keskeytyivät Caitlynin puheisiin:
-Eivät nämä lapset siitä piittaa.
-Täällä arvostetaan suurempaa kuuluisuutta, Caitlyn ilmoitti vilkuillen taakseen.
-Siksi Tess on johtavinaan leiriä, hän jatkoi.
Mitchiekin vilkaisi samaan suuntaan Caitlynin kanssa, ja yllättäen hän huomasi Tessin joukkoineen. Mitchietä mietitytti, miten Tess oli onnistunut olemaan huomaamattomana niin pitkään, kun kuuleman mukaan johti leiriä. Mitchien mietittyä tarpeekseen, hän huomasi leiriläisten päiden kääntyvän sinne, missä Tess oli, hän tosiaan taisi olla arvostettu, eikä sellainen tuttavuus olisi ollenkaan pahaksi...
-Kiva. Paha lähestyy, Caitlyn totesi tehden tekaisten iloisen ilmeen, hän ei selvästi olisi kaivannut enempää seuraa.
Mitchie huomasi tosiaan Tessin kääntyvän heihin päin, ja takana tulivat hänen ystävänsa. Mitchie tunnisti tytöt samoiksi, jotka oli nähnyt Tessin huoneessa aikaisemmin päivällä vakoillessaan heidän lauluharjoituksiaan. Mitchiellä ei ollut aavistustakaan, mitä sana "paha" saattoi tarkoittaa Tessin luona, kaikki sitten tuntuikin hetki toisensa jälkeen uudelta. Jännittyneenä Mitchie jäi odottamaan tilanteen kehittymistä.
-Hei, Caitlyn, Tess tervehti ivallisesti.
-Vieläkö vanhempasi esiintyvät sillä lemmenlaivalla? Tess pilkkasi mulkoillen aina vain ilkeämmillä ilmeillä hänen "taustatyttöjensä" hihitellessä vieressä.
-He kyllä ovat... Caitlyn oli puolustautumassa.
Samassa Mitchie tunsi tilaisuutensa päästä lähemmäksi näitä uusia suosittuja tyttöjä, jos hän ei nyt toimisi, Mitchie saattaisi menettää kokonaan tutustumismahdollisuuden.
Mitchie huomasi tönäisevänsä Caitlynin syrjempään astuessa itse esiin, suoraan Tessin eteen.
-Hei, olen Mitchie, Mitchie esittäytyi hymyillen iloisesti puhuen mahdollisimman vakuuttavalla äänellä.
-Hei. Minä olen Tess Tyles, Tess esittäytyi unohtaen kokonaan Caitlynin kanssa äsken käydyn keskustelunalun.
Yllättäen myös Tessin naamalle oli ilmestynyt hymynpoikanen, josta Mitchie päätteli tämän palavasti haluavan tutustuvan häneen. Mitchie piti pienen tauon pohtien, mitä seuraavaksi sanoisi, ettei keskustelu tyssäisi siihen paikkaan. Hetkessä Caitlyn oli astunut syrjempään, hän ei millään jaksanut tapella Tessin kanssa tänään.
-Ihailen kovasti äitiäsi, Mitchie täräytti heti.
-Niinpä tietenkin, Tess sanoi ohimennen ja selvästi kyllästyneenä, hänelle varmaan hoettiin aina tuota samaa sanontaa. Mitchie ajatteli tekevänsä hyvän vaikutuksen keksimällä jonkun uudenlaisen jutun, kunnes tajusi, ettei ollut kertonut edes sukunimeään niin kuin Tess oli tehnyt.
-Olen Mitchie Torres, Mitchie esitteli itsensä uudelleen, tällä kertaa sukunimensäkin kanssa.
-Onko isäsi Nicky Torres, se säveltäjä? Isäni tuotti yhden hänen show'nsa, toinen vieressä seisoneista Tessin kavereista huudahti väliin innoissaan ja ylpeänä, hänen isällään oli monia hienoja saavutuksia.
-Ei, Mitchie sanoi nopeasti.
-Mitä isäsi tekee? turkoosipaitainen tyttö kysäisi.
-Hänellä on rautakauppa, Mitchie kertoi.
Sanottuaan sanat Mitchie huomasi Tessin jengin kääntyvän heti hänestä poispäin. Tess vetäisi ystäviensä käsistä, ja lähti kävelemään mahdollisimman nopeasti pakoon. Hienostunut Tess ei tuollaisten rahvaiden tavisten kanssa hengaisi. Kun ei ollut kuuluisia vanhempia, ei Tessin mukaan voinut olla lahjakaskaan, eikä Mitchien kaltainen tyttö voisi koitua hänen uhkakseen.
Hetken Mitchie kauhisteli, mitä olikaan saanut aikaan. Hän ei olisi voinut ikinä uskoa, että joku jättäisi keskustelun kesken noin tylysti. Mitchie mietti totisesti, mitä voisi vielä tehdä, hänhän halusi tulla suositun Tessin ystäväksi!
-Mutta äitini... Mitchie kiljaisi perään.
-Niin? Tess ja kumppanit kääntyivät jälleen ympäri närkästynyt ilme kasvoillaan. Mitchie huokaisi, hän oli jälleen saanut Tessin huomion.
-Mitä? joku heistä vielä kysäisi kiinnostuneesti.
Nyt hän oli kuitenkin pahemmassa kuin pulassa. Kaikki nauraisivat, jos Mitchie kertoisi äitinsä olevan leirin kokki, ja tyttö saisi unohtaa kokonaan Tessin kanssa ystävystymisen. Järkeilyyn ei ollut aikaa, Mitchien oli keksittävä jotain ja pian.
-Hän on Hot Tunes TV:n toimitusjohtaja Kiinassa! Mitchie hihkaisi enempiä miettimättä. Hän ei yhtään tiennyt, miksi sanoi niin, mutta turhahan sitä olisi enää peruakaan. Tess ystävineen olivat yhtäkkiä taas hänen mukanaan jutussa, nyt oli jo toinen ääni kellossa. Tess veti kasvoilleen leveän ja mietteliään hymyn tahtoen kuulla selvästi lisää. Kukaan ei sanonut mitään ihmettelyn keskelle, joten Mitchie ymmärsi, että hänen kuuluisi jatkaa:
-Siellä on mahtavat markkinat.
-Siistiä, Tess nyökkäili tyytyväisenä.
-Tosi siistiä, turkoosipaitainen tyttönen huudahti Tessiä myötäillen.
-Mahtavan siistiä. Oletko tavannut ketään? liilapaitainen tyttö kysäisi keskustelun jatkeeksi.
-Ihan kaikki. Viime kesänä olin kolmella musavideolla. Mutta minua tuskin näkee, olin taustalla, Mitchie selitti tuosta vain, ihan kuin hän oikeastikin olisi niissä ollut. Mitchie suorastaan nautti, kun suositut tytöt olivat niin kiinnostuneita hänestä, kotosalla niin ei olisi todellakaan tullut käymään...
-Ajatteletteko samaa kuin minä? Tess kysyi yllättäen ystäviltään katsoen kumpaakin vuorotellen.
-Totta kai, liilapaitainen tyttö hihkaisi kääntäen päätänsä hiukan sivuun.
-Ehdottomasti! turkoosipaitainenkin huudahti.
-Mitä me ajattelemme? hän jatkoi katsahtaen johtajaansa, tämähän sen tiesi.
Tess mulkaisi loukkaavasti ystäväänsä päin kääntyen sen tehtyään Mitchien puoleen.
-Mökissämme on ylimääräinen vuode. Saat sen, jos haluat, Tess julisti innokkaana.
-Ihanko totta? Mitchie huudahti yrittäen peitellä innostustaan, vaikka ei siinä täysin onnistunutkaan. Hymy levisi hänen kasvoilleen, sentään ilonkiljahdukset Mitchie sai säästettyä toiseen tilanteeseen.
-Ilman muuta. Meistä tulee hyvät ystävät. Tule meidän kanssamme VIP-osaan, Tess selitteli juuri suunnitelmiaan tämän uuden tulokkaan suhteen, vaikka äsken olikin aikeissa jättää tämän rautakauppias-isänsä vuoksi.
Mitchie nyökkäsi innoissaan ja seurasi uusia ystäviään, kun nämä lähtivät kävelemään poispäin. Caitlynin hän puolestaan jätti yksikseen ihmettelemään tapahtumien kulkua.
-Täällä on hyvä. Kiitos kysymästä, Caitlyn vastasi yksikseen, vaikkei kukaan ollutkaan kysynyt mitään. Caitlyn suorastaan ihmetteli, miten Mitchie olikin saattanut mennä toisten tyttöjen mukaan, ei siitä kuitenkaan hyvää seuraisi. Caitlyn kuitenkin kadotti äskeisen tapahtuman mielestään. Mitä väliä, vaikka Mitchie noin olikin tehnyt?
---
Juhlien päätyttyä Mitchie palasi hänen ja äitinsä mökkiin. Tess ystävineen oli käskenyt hänen pakata kaiken tarpeellisen, minkä jälkeen Mitchien oli määrä muuttaa uuteen "kotiinsa". Mitchie oli tietenkin innoissaan ja muuttaisi toisten mökkiin mielellään, muttei asioita sopiessaan tullut ajatelleeksi, mitä mieltä Connie tulisi kaikesta ajattelemaan. Antaisiko äiti hänelle edes lupaa muuttaa? Mitä Tess ja kaikki muut silloin sanoisivat? Mitchie puisteli mielestään kaikki ikävät asiat, ja tuumaili ennemmin, miten saisi Connien vakuuttuneeksi muuttoideasta. Mitchie ei silti pystynyt olemaan hermoilematta, ja haroi hiuksiaan astuttuaan ovesta sisään.
-Uskotko, ettei yhdessäkään näistä keittokirjoista ole chilin ohjetta 300:lle? Connie kysäisi ihmeissään selaillessaan keittokirjoja. Oven käydessä hän arvasi Mitchien tulleen, vaikkei tyttö ollut sanonutkaan mitään saapumisensa kunniaksi.
-Et tarvitse mitään ohjetta. Kaikki rakastavat ruokaasi. Virallisesti, Mitchie kehui, minkä pystyi yrittäen saada Conniesta erittäin hyvätuulisen.
-Ihanko totta? Connie kysyi kääntyen tuolillaan tyttäreensä päin.
-Leiriläisen kunniasanalla, Mitchie huudahti kävellen laukuilleen. Onnekseen hän ei ollut ehtinyt purkamaan kuin vasta osan tavaroistaan, ja laukut olivat melkein valmiit sinällään
-Miten aloitusillan jamit menivät? Lauloitko? Connie kysyi Mitchien kävellessä hänen luokseen.
Mitchie tunsi jännityksensä nousseen huippuunsa päästessään äitinsä eteen. Hänestä tuntui kamalalta, Mitchie toivoi, ettei hän olisi tärissyt niin paljon, miten häntä saattoikin jännittää niin kamalasti? Connie siirsi katseensa Mitchieen päin odottavasti, tytöllä oli selvästi jotain tärkeää sanottavaa hänelle.
-En, mutta tapasin yhdet tytöt, ja he haluavat minut omaan mökkiinsä, Mitchie aloitti nopeasti.
-Minunhan on autettava keittiössä, mutta nousen aikaisemmin ja tapaan sinut täällä, hän jatkoi yrittäen saada äitinsä vakuuttuneeksi.
-Tietysti voit muuttaa mökkiin. Sopii hyvin! Connie hihkaisi.
Mitchietä kummastutti, päästikö äiti hänet todella lähtemään kysymättä edes huonetovereiden nimiä? Näinkö helppoa se olikin? Eikä Connie yhtään kieltänyt, oli vain iloinen tyttärensä puolesta. Mitchie henkäisi helpottuneena, minkä jälkeen lähti kävelemään ovea kohti. Mitchie huomasi Connienkin kääntyvän taas kirjojen pariin.
-Täytyy syventyä keittokirjoihin, ettei maineeni kärsi, hän perusteli.
Mitchie huomasi pienen hymynpoikasen hyppivän esiin, hän ei malttanut odottaa pääsevänsä Tessin mökkiin! Kaikki oli niin uskomatonta, vihdoinkin Mitchie saattoi tuntea itsensä oikeasti arvostetuksi. Nyt hän sai kaiken, mistä oli joskus vain saattanut haaveilla!
---
Sillä välin Tessin huoneessa oli toistaiseksi rento ja rauhallinen tunnelma. Tess odotti äitinsä vastaavan puhelimen toisessa päässä. Tess ei malttanut odottaa, että pääsisi hihkumaan kaikista mahtavista leiritapahtumista äidilleen. Siinä samalla hänen huonetoverinsa tekivät omiaan; Peggy rämpytti uutta kitarasooloaan ja Ella leikki lattialla meikkiensä kanssa.
-Peggy! Voisitko lopettaa tuon? En kuule, Tess karjaisi yllättäen kyllästyessään ystävänsä meluamiseen. Tess ei pitänyt karjaisuaan epäkohteliaana, hänhän kuulisi äidistään ensimmäisen kerran pitkän maailmankiertueen jälkeen, ja Tess todellakin halusi olla hetkessä mukana. Eikä Peggyllä ollut kuitenkaan mitään pyyntöä vastaan.
Peggy huokaisi raskaasti, ja lopetti oitis soittonsa. Hän ei voinut ymmärtää, miksi Tess vaati häntä jälleen lopettamaan. Peggy ei ollut edes soittanut kovaa, ja tyttö oli varma, että Tess kuuli puhelun varsin hyvin. Johtajasta oli varmasti vain hauska pomotella alaisiaan. Mutta mitään Peggy ei sanonut, hiljeni vain.
Peggy istahti Ellan eteen harmistunut ilme kasvoillaan. Hän oli avaamassa suunsa puhuakseen Ellan kanssa, mutta tämä ehti siinä kuitenkin ensin.
-Kumpi väri? Ella kysäisi osoittaen kahta samanväristä kynsilakkaansa lattialla.
-Nehän ovat ihan samat, Ella, Peggy huomautti hieman ivallinen ilme kasvoillaan.
-Siinähän se ongelma onkin! Ella parkaisi kuin moinen olisi hänen ainut ongelmansa.
Keskustelut keskeytyivät Tessin alkaessa jälleen puhumaan. Molemmat tytöt käänsivät päänsä Tessiä kohden.
-Äiti? Hei. Olen. Olen jo kotiutunut! Tess huudahti silmät hehkuen, tätä hän oli odottanut niin kauan!
-Arvaa mitä? Shane Gray on... Tess karjaisi aloittaen suuren juoruilun tapansa mukaan. Juttu jäi kuitenkin kesken äidin aloittaessa omat puheensa. Hän oli sopinut vielä yhden lisäkeikan tälle illalle, joten hänellä ei ollut nyt aikaa kuunnella tyttärensä leiritarinoita.
-Kyllä. Voit soittaa uudestaan. Niin minäkin sinua. Mukavaa konserttia, Tess totesi hiukan haikeana.
Tess otti luurin korvaltaan ja raivoissaan viskasi sen päin seinää. Taas tässä oli käynyt näin. Äidillä ei ollut aikaa edes omalle tyttärelleen, hänelle oli ilmeisesti tärkeämpää työ. Tess ei voinut uskoa äsken kuulemaansa, tätäkö hän oli odottanut koko päivän? Vain kuullakseen, ettei hänen rakkaalla äidillään ollut taaskaan aikaa hänelle.
-Aina sama juttu, Tess murahti apeana.
-Mikä hätänä, Tess? Ella kysyi huolestuneena.
Tess ei kuitenkaan ehtinyt purkautua asioistaan sen enempiä Mitchien astuessa sisälle.
-Hei! Mitchie huudahti iloisesti.
Tess päätti unohtaa äskeisen puhelun, ja olla taas edustavannäköinen. Hän nosti leukaansa hiukan ylemmäs vetäisten itsekin naamalleen jotain hymyn tapaista.
-Hei, Mitchie, Ella huudahti takaisin. Mitchien pirteä ääni oli saanut hänetkin iloiseksi. Aivan kuin masentava tunnelma olisi kadonnut täysin ihmetytön saavuttua huoneeseen.
-Mikä sänky on minun? Mitchie kysäisi heti.
-Tuo, Tess osoitti sänkyihin päin.
-Mutta... Peggy yritti saada sanansa väliin.
Kyse oli nimittäin hänen sängystään.
-Peggyä ei haittaa. Eihän? Tess oletti, hän viestitti katseellaan Peggylle, että näin tulisi olemaan, tämän olisi turha yrittää mitään.
-Ei kai sitten, Peggy totesi pohdiskellen, missäköhän ensi yönä nukkuisi.
Samassa Ella ja Peggy tajusivat olevansa Mitchien sängyn luona, ja he näkivät paremmaksi siirtyä pois tieltä.
Ella ja Peggy tekivät Tessille ja Mithchielle tilaa, joten kaksikko päätti suunnata seisoskelemaan sängyn toiselle puolelle. Mitchie merkitsi reviirinsä heittämällä laukkunsa sängyn päälle.
-Vain yksi laukkuko? Kaikki vaatteesi eivät voi olla siinä, Tess totesi hivenen kauhistuneena. Itsellään hänellä oli mukanaan viisi suurta laukullista pelkästään vaatteita, muut huvitukset kannettiin erikseen.
Tess kääntyi Mitchieen päin odottamaan selitystä, tämä oli erittäin vakavaa. Niin "kuuluisalla" tytöllä kuin Mitchiellä pitäisi olla mukana suuri omaisuus.
-Heitin paljon vaatteita pois. Kyllästyin niihin, Mitchie takelteli sanoissaan koittaen keksiä jotain selitykseksi kelpaavaa.
Tess kuitenkin näytti uskoneen selityksen yrittäen kuitenkin selvittää tilannetta enemmän.
-Ja pidit tuon? Tess kummasteli katsellen laukun päälimmäisenä näkyvää muoditonta paidantapaista asustetta.
Mitchie kauhistui uudelleen, pian kaikki varmasti tajuaisivat, ettei hän ollut koskaan puhunutkaan totta. Sitä Mitchie ei osannut edes kuvitella, hänen olisi vain keksittävä uskottavat selitykset kaikille Tessin kysymyksille, kaipa uteliaisuus vähentyisi ajan kuluessa.
-Sain sen Kiinasta. Pienestä kaupasta, jonka nimi on Shing Sha Ji, Mitchie kertoi hymyillen keksiessään hienon vastauksen. Apunaan hän käytti Sierraa ja tämän mandariinikiinan taitoja, olipa hyvä, että kesän toivotus oli jäänyt hänen mieleensä niin loistavasti. Eihän Sierra ollut hokenut sitä kuin jotain 15 kertaa viimeisenä koulupäivänä...
-Jukra, Ella hämmästeli.
-Megajukra! Peggy huudahti.
-Mitä se tarkoittaa? Ella kysäisi.
Mitchie huokasi, tällaista hänellä ei ollutkaan käynyt mielessä. Koko porukka tuntui niin kiinnostuneelta kaikesta, mitä Mitchie oli ikinä tehnytkään...
-"Hyvää kesää". Tosi mahtava kauppa, Mitchie sanoi hiukan vaivaantuneena.
Ella ja Peggy katsahtivat toisiinsa hieman kummastuneina mutta nyökkäsivät kuitenkin hyväksyneesti asian.
-Ihana rannekoru! Mitchie karjaisi yrittäen vaihtaa puheenvuoron itsestään välillä muihin. Hän osoitti Tessin kädessä näkyvään rannekoruun, joka säihkyi melkein sokaisten Mitchien.
-Sain sen äidiltäni, Tess naurahti kepeästi. Hän selvästi piti siitä, että häntä ihailtiin.
-Aina kun hän voittaa Grammyn, saan siihen uuden timantin, Tess selitti.
Mitchie huomasi Ellan ja Peggyn pyörittelevän silmiään, ilmeisesti Tess oli kertonut asiasta jo ennenkin ties kuinka moneen kertaan.
-Ihana. Tosi tyylikäs, Mitchie päätti itse kehaista vielä enemmän. Saisipa hänkin joskus kantaa käsissään noin säkenöivää ja kaunista asustetta, mutta eihän heillä koskaan ollut varaa. Tess oli niin onnekas, tuskin mikään oli pielessä hänen elämässään. Niin ainakin Mitchie tuumaili.
Peggy ja Ella olivat kyllästyneet puhumaan koruista, ja Mitchien huomaamatta tytöt olivat onnistuneet penkomaan enemmänkin hänen laukkuaan.
-Onko tämä päiväkirjasi? Peggy kysäisi yhtäkkiä osoittaen pientä sinistä kirjaa, joka laukun kätköistä oli löytynyt.
Mitchie katsoi jälleen järkyttyneenä uusia "ystäviään", missä välissä he tuonkin olivat onnistuneet löytämään?
-Ei, vaan laulukirja, Mitchie vastasi hiljaa.
-Teetkö lauluja? Tess kysäisi kummasteleva ilme kasvoillaan.
-Teen, mutta ne eivät taidä olla kovin hyviä, Mitchie veti heti perään tapansa mukaan vähätellä itseään.
-Älä nyt, Ella naurahti.
-Ne ovat varmasti hyviä. Laula yksi, Peggy painosti.
-En! Mitchie huudahti kauhistuneena, tällaista hän ei ollut osannut edes kuvitella!
-Miksi et? Ystäviähän tässä ollaan, Tess huomautti, mikä ei jättänyt Mitchielle kieltäytymisen varaa.
-Hyvä on.
Hän laski mielessään kolmeen, minkä jälkeen aloitti laulamisen.
"Tässä oon, tällainen.
Tää mun paikka on",
Mitchie lauloi, aluksi vähän hiljempaa, Tessin piinaava katse häiritsi häntä.
Pian Mitchie kuitenkin sai laulustaan kiinni koventaen ääntään huomattavasti
"ja mä tiedän sen niin
Enää varjoon voi, jäädä..."
hän lopetti hiukan häpeissään. Mitchie ei voinut edes ymmärtää, miksi oli niin innostunut. Noloahan paremmille oli laulaa...
-Ei se ole kovin hyvä, hän totesi.
-Mitä? Se oli totaalisen hyvä. Vai mitä, Tess? Peggy karjaisi siirtäen katseensa Tessiin päin.
-Totaalisen, Tess vahvisti.
Mitchie huomasi kasvoillensa kohonneen hymyn. Hän uskoi saaneensa hyväksynnän Tessin kuuluisaan joukkoon. Camp Rock -leiri näytti tuovan aina vain parempia yllätyksiä mukanaan, tällaista Mitchie ei ollut koskaan saanut kokea tai edes ajatellakaan! Camp Rock tosiaan teki unelmista totta, asiat eivät voisi olla paremmin!
♦ Kasa
