maanantai 13. elokuuta 2018

Mikaliini, osa 7: Valinnanvaraa

Toiminpas taas järkevästi kun kopioin + kumitin tämän osan kuvat muiden Mikaliinien kuvien joukosta, mutta unohdin liittää kuvat takaisin ja sitten niitä sai keräillä takaisin sekavasta imgurin kansiosta... Noh, sentään kaikki kuvat löytyivät lopulta, järjestyksestä en tosin ole ihan varma, mutta mennään tällä. .-D

Aiemmat osat löytyvät täältä.



Naistenhurmailija Miska jatkoi rakastettujen keräilyä elämäntavoitettaan varten. Miska ei ollut valikoiva seuralaistensa suhteen, joten hänen luonaan kävi simejä opiskelijoista vanhuksiin ikähaarukan välillä.

Postilaatikkoon tulvi rakkauskirjeitä useammin kuin laskuja Miskan ihailijoiden kirjoitellessa kiitosviestejä mukavien treffien päätteeksi. Jotkut toimittivat jopa ruusukimppuja asuntolan ovelle Miskaa varten. Moni Miskan treffailuseuralaisista ilmaisi kiinnostusta toiseen tapaamiseen, mutta Miska otti harvoin yhteyttä samaan naiseen uudelleen.

Iltaisin ja öisin Miska piti taukoa treffeillä käymisestä ja vietti aikaa tiedeharrastuksensa parissa. Miskan harmiksi Mikael ehti aina varaamaan ulkona olevan teleskoopin logiikkaharjoituksiinsa, joten Miskan täytyi tyytyä tarkkailemaan tähtitaivasta paljain silmin. Toki tähtiä oli mukava katsella näinkin, ja Miska onnistui toisinaan jopa bongaamaan tähdenlentoja.

Mikko ei tiennyt vieläkään miten lähestyisi ihastustaan huutosakkityttö-Sirjaa, joten hän oli alkanut harjoitella erilaisia hurmausliikkeitä ja -sanastoa löytääkseen itselleen luonnollisen tavan ilmaista tunteitaan. Miska pyöritteli silmiään nähtyään veljensä juttelemassa omalle peilikuvalleen. Hänen mielestään naisten reaktiot näki helpommin kun heille meni juttelemaan suoraan eikä hionut jokaista lausetta erikseen peilin edessä.

Veljeksistä vanhimman Mikaelin asioiden tärkeysjärjestys ei kattanut naisiin tutustumista, vaan hän halusi kehittää taitopisteitään mahdollisimman pitkälle yliopiston aikana. Ravintola-alalle tähtäävä Mikael oli jo maksimoinut ruoanlaiton ja luovuuden, joten enää jäljellä oli logiikka. Välttääkseen tirkistelysyytökset Mikael yritti käyttää öisin niin paljon aikaa kuin suinkin teleskoopilla taivaalle tähyillen, eikä hän antanut luonnonolojen kuten palelemisen keskeyttää logiikkaharjoituksiaan.

Kun Mikael valtasi aina teleskoopin oli puhelin puolestaan useimmiten Miskan käytössä tämän pitäessä yhteyttä rakastettuihinsa ja hankkiessa uusia naiskontakteja. Mikko toivoi malttamattomana veljensä vapauttavan pian puhelimen, sillä hänelläkin olisi eräs soitto tehtävänä. Mikko istahti puhelimen vieressä olevalla tuolille ja meinasi tulla hulluksi kuunnellessaan Miskan lemmenlurituksia, mutta lopulta odotus palkittiin ja Mikko sai puhelinvuoron.

Mikko oli pitänyt nettituttavansa Nerissan kanssa yhteyttä sekä netissä viestejä näpytellen että puhelimessa keskustellen, mutta kasvokkain kaksikko näki nyt ensimmäistä kertaa kun Mikko päätti kutsua ystävänsä kylään. Nerissa oli kauniimpi kuin Mikko oli osannutkaan odottaa, ja yhtäkkiä mies ei enää tiennytkään pitikö enemmän huutosakki-Sirjasta vaiko Nerissasta.


Erään naisen kanssa Miska kävi poikkeuksellisen usein treffeillä. Seija-niminen zombi ei ollut suosittu kampuksella, sillä useimmat opiskelijat kammosivat tätä paranormaalia olentoa vaikka oltiinkin Outolaaksossa missä erilaisuus ja outous on normaalia. Miskan oli helppo hurmata Seija, sillä hyljeksitty zombi sai niin harvoin kiintymyksen osoituksia muilta että hän oli suorastaan otettu saadessaan nyt huomiota. Miska ei tohtinyt hylätä Seijaa vaikka olikin jo saanut tältä haluamansa. Seijan soittoihin vastaamatta jättäminen tuntui tällä kertaa väärältä, vaikka Miska oli monen aikaisemman naisen onnistunut unohtamaan helposti.

Mikaelin viimeiset hetken kampuksella lähestyivät, ja enää olisi loppukoe suorittamatta ennen valmistumista. Tenttikirjoista päänsärkyä saadessaan Mikael arveli lukeneensa tarpeeksi, ja odotellessaan kokeen alkua Mikael kulutti aikaa rakentamalla asuntolan pihalle lumiukon. Mikaelin pyöritellessä lumipalloja asteli pingviini asuntolarakennuksen ohi, mutta työntouhussa oleva Mikael ei huomannut koko asiaa.

Loppukokeen jälkeen Mikael saattoi astella ylpeänä takaisin asuntolalle, sillä koe oli mennyt nappiin, ja Mikael valmistui huippuarvosanoin yliopistosta! Mikaelin ennen loppukoetta rakentama lumiukko oli ehtinyt jo luhistua kasaan, mutta Mikael ei jäänyt moista asiaa suremaan ollessaan niin ylpeä hyvästä opintosuorituksestaan.

Mikaelilla ei ollut kiinnostusta jäädä kampuksella yhtään ylimääräiseksi ajaksi, joten hän pakkasi vähät tavaransa mukaan aikeenaan suunnata aloittamaan elämä aikuisena. Mikko ja Miska saattoivat Mikaelin taksille, ja mies vilkutti veljilleen ennen kuin sulki taksin oven. Nyt Mikko ja Miska jäisivät kaksin asuntolalle.

Mikkoa harmitti isoveljen valmistuminen, sillä hän olisi halunnut keskustella Mikaelin kanssa mieltään painavista naisasioista. Nyt kun Mikael oli jo lähtenyt ei Mikon auttanut muu kuin kääntyä ongelmansa kanssa Miskan puoleen.
"Sinä kun olet oikea naisekspertti niin pystyt varmaan neuvomaan minua. Olen tavannut kaksi kiinnostavanoloista naista, ja nyt en tiedä kumman heistä valitsisin", Mikko selitti tilanteen paljastamatta kuitenkaan naisten henkilöllisyyttä.
"Minä tapailisin molempia, mutta useammat rakastetut eivät taida olla sinun heiniäsi. Kumpaan ikinä päädytkään voin minä luvata, ettei valitsematta jäänyt nainen jää yksinäiseksi", Miska lupasi.
"Ärn, unohda koko juttu. Miksi edes pyysin sinulta apua?" Mikko mutisi. Hän ei todellakaan halunnut Nerissan tai Sirjan päätyvän Miskan pelinappuloiksi.

Mikko kaipasi taukoa naisongelmistaan, joten hän yritti selvittää päätään keskittymällä urheiluharrastukseensa. Lumikinosten sulettua kevään koittaessa Mikko oli päättänyt hakea kampuksen amerikkalaisen jalkapallon pelaajien joukkueeseen, joten hän treenasi ahkerasti pallon käsittelyä ja pyyteli jatkuvasti muuta asuntolan väkeä kopittelukaverikseen.

Mikko treenasi iltaan asti, ja kun hän saapui nälkäisenä keittiöön haukkaamaan välipalaa järkyttyi mies huomatessaan Miskan jutustelevan Sirjan kanssa. Mikko mietti tekikö Miska tämän tahallaan, mutta sitten hän muisti ettei ollut naisasioistaan avautuessaan maininnut naisten nimiä, joten nyt Miska ei tiennyt tekevänsä tuttavuutta toisen Mikon ihastuksen kanssa. Mikko haki ruokalautasen ja asettui syömään yhteen ruokalan nurkkapöydistä mahdollisimman kauas Miskasta ja Sirjasta.

Mikon helpotukseksi Miskalla alkoi luento, ja kehnompia arvosanoja saanut Miska päätti kerrankin käväistä luennollaan jos siitä olisi apua keskiarvon nostamiseen.
"En huomannutkaan että olet täällä", Sirja huudahti ilahtuneena Mikon nähdessään ja istui tämän seuraan.
"Et niin varmaan kun sinulla vaikutti olleen niin hauskaa Miskan kanssa", Mikko mutisi.
"Miska ei oikein ole tyyppiäni, pidän sporttisemmista kundeista", Sirja paljasti saaden Mikon sydämen läpättämään kiivaammin. Mikko saattoi vain jäädä pohtimaan, oliko tarpeeksi sporttinen Sirjan makuun.


Koska Miska ei saanut Sirjalta vastakaikua, päätti hän keskittyä muihin naisiin. Ei yhden naisen torjuminen hänen maailmaansa romahduttaisi, kun rakastettuja oli koossa ihan mukava lukema valmiiksi. Miska oli ehkä hitusen uhkarohkea ottaessaan tässä vaiheessa kohteekseen samassa asuntolassa asuvan Aurin, sillä muiden naisten tapailu olisi vaikea pitää salassa samassa asuntolassa asuvalta naiselta. Miska onnistui kuitenkin ajoittamaan muiden naisten tapailut Aurin luentojen ajoille, joten kaikki oli ainakin tällä erää kunnossa.

Juonipaljastuksia seuraavasta Mikaliinien osasta:

  

♦ Kasa

4 kommenttia:

  1. Jes, lisää Mikaliineja! :D Miskalla on näköjään yhä menoja ja meininkiä. Mikaelkin on näköjään keskittynyt omiin tavoitteisiinsa, mitäs siitä jos ulkona onkin 20 astetta pakkasta :D
    Jotenkin sööttiä että Miskallakin on kaikkien hurmailujensa lomassa yksi vähän vakituisempi tapailtava - kunhan se ei ole ainoastaan syyllisyydentunnetta joka saa Miskan ja Seljan pysymään yhdessä.
    Toivottavasti Mikko nyt osaa valita Nerissan ja Sirjan väliltä eikä jää kahden naisen loukkuun. Ainakin Sirja vaikuttaa vähän vihjailevansa olevansa itsekin kiinnostunut Mikosta, mutta tiedä häntä mitä mieltä Nerissa on... Ja en kyllä ihmettelisi, jos Miska "lohduttaisikin" joko Sirja tai Nerissaa kunhan Mikko lopulta tekee valintansa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hauskaa että olet kiinnostunut lukemaan Mikaliinien kuulumisia. .-) Juup, Miskalla riittää kyllä noita naisvieraita. .-D Haha, Mikael ei anna pakkasten häiritä opiskelua. .-D En enää edes muista miten Miska päätyi käymään zombin kanssa useammilla treffeillä, eikö ekalla kerralla ehtinyt suorittaa kaikkea vai oisko se jotain tiettyä sit ihan toivonut. Mikon ois tosiaan hyvä päättää kumpaa naisistaan lähtee hurmailemaan. Sirja voisi kyllä jopa vaikuttaa kiinnostuneelta. ,-) Haha, saa nyt nähdä pääseekö Miska lohdutuspuuhiin, tuskin ainakaan pistäisi pahakseen. .--D Kiva kun jätit kommenttia! <3

      Poista
  2. Onnea Mikael! Hieno saavutus valmistua huippuarvosanoin yliopistolta! .-o .-) Miskan jääteleskooppitiirailuista tuli mieleen mörkövideo, ja kuinka Muumipappa ei luovuttanut taistelua jäätyneenäkään. Tuota sitkeyttä on kyllä pakko kunnioittaa. .-D

    Miska teki kyllä uudenlaisen vaikutuksen, kun hän huomioi Seija Zombia aivan eri tavalla, mitä muita naisiaan. .-) Seija saa hänet näkemään maailman eri tavalla. .-o Ihanaa myös, että Miska ottaa vastaan kaikki mummelitkin. .-D Voi miten huomaavaista Miskalta tarjota Mikon jäljelle jääneelle naiselle seuraa. .-DDD

    Hetken olin jo kauhuissani, kun Miska olikin hetken Sirjan seurassa, mutta onneksi Sirja ei lämmennytkään Miskalle. .-) Toisaalta ei Mikkokaan ollut Sirjaa itselleen "varannut", vaan ennemmin mietiskeli Sirjan ja Nerissan välillä. Nähtyään Sirjan veljensä seurassa, taisi hän lopulta tajuta, mitä on menettämässä, jos ei toimi nopeasti. Mikko on niin hauska miettiessään, onko hän tarpeeksi urheilullinen, tottahan toki hän on! .-)

    Kiitos kivasta tarinasta. .-) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikael oli ahkera! Hahaha, ties vaikka pakkasen sijaan Mörkö oiskin käynyt asuntolan pihassa jäädytystoimissa. .--D Miska on kyllä varsin kaikkiruokainen noiden rakastettujensa suhteen, seuraksi kelpaa niin zombit kuin vanhat mummotkin, ja veljiltä "ylijääneet" naisetkin ilmeisesti kelpaisi. .-D Miska taisi tuolloin toivoa pelehdyksiä työntekijöiden kanssa niin pistin hänet varoiksi vähän tutustumaan Sirjaan... Totta, Sirjan näkeminen Miskan seurassa pisti hänet varmasti miettimään asioita. Mikko on sentään vähän urheilullisempi harrastuksensa puolesta, joten ihan hyvin hän voisi kokeilla onneaan Sirjan kanssa jos vaikka urheilullisuus riittäisikin. ,-) Kiitos kivasta kommentista! <3 .-)

      Poista