torstai 30. elokuuta 2018

Veijari, osa 121: Pelikaveri



Arki Veijareiden perijätontilla tasaantui nopeasti Akin syntymän jälkeen. Elna ja Jimi sopivat kasvattavansa lasta kuin se olisi heidän yhteinen, niin ei tulisi naapureille ja sukulaisille turhaa ihmeteltävää kun täytyisi alkaa selittää "Tyttöystäväni synnytti minulle pikkuveljen" -tyyppisiä juttuja. Selitys menisi hyvin läpi, sillä Akilla on paljon samoja geenejä kuin Jimilläkin.


Jimi ja Elna olivat jatkaneet suhdettaan, ja Jimi ei voinut olla kiinnittämättä huomiota oksennussaastaiseen vessanpönttöön. Voisiko pahoinvointi olla mahdollisesti merkki uudesta raskaudesta? Jimi päätti kysyä asiaa lopulta suoraan, ja Elna tunnusti tehneensä positiivisen raskaustestin.
"Sehän on hieno uutinen! Miksi sinä sitä minulta salailit?" Jimi kummasteli ja veti naisen halaukseen. Ajatella, että tällä kertaa Elnan vatsassa kasvaisi Jimin vauva, joka tulisi myös olemaan Veijareiden kymmennen sukupolven ensimmäinen jäsen!

Jimi hoivasi Akia mielellään. Isäroolin ottaminen tuli mieheltä kuin luonnostaan poikavauvan ollessa samaa verta vaikkei tämä teknisesti Jimin oma poika ollutkaan. Jimi lupasi pikkuiselle että tämä tulisi saamaan onnellisen lapsuuden ja kaksi huolehtivaa vanhempaa.

Jimistä ja Armaksesta (jolle Jimi avautui ensimmäisenä tuntemuksistaan Elnaa kohtaan) tuli ajan saatossa hyviä ystävyksiä, ja Jimi kutsui papan usein kylään peliseuraksi. Jimi kertoi ystävälleen ensimmäisenä Elnan uudesta raskaudesta, ja Armas oli onnellinen ystävänsä puolesta. Jimi oli onnensa kukkuloilla eikä hän uskonut minkään voivan pilata hänen rauhallista perhe-elämäänsä.

Elna yritti käydä töissä, mutta orastava raskaus uuvutti naisen työpäivän aikana niin totaalisesti ettei Elna töistä palattuaan jaksanut tehdä muuta kuin kitistä väsymystään tai nälkäänsä Jimille. Mies yritti ehdottaa Elnaa ottamaan vapaata töistä, mutta nainen kieltäytyi majoittumasta kokonaan kotiinsa. Hän halusi tehdä muutakin kuin viettää kaikki päivät kotona maleksien.

Raskauden edetessä Elnan ei kuitenkaan auttanut muu kuin ottaa rennommin. Jimi yritti olla mahdollisimman paljon avuksi tehdäkseen Elnan olon mukavaksi, ja mies palveli rakastettuaan kantamalla tälle maukkaita ateriatarjottimia aamulla vuoteeseen tai hieromalla naisen kipeita hartioita. Jimi rakasti sitä kun sai Elnan kasvoille kohoamaan hymyn, ja tämä onnistuisi parhaiten pitämällä nainen mahdollisimman tyytyväisenä.

Jimin saapuessa töistä kotiin eräänä päivänä odotti miestä epämieluisa yllätys. Jimi arveli Elnan olevan päiväunilla, joten hän suuntasi kohti makuuhuonetta, mutta Jimi yllättikin Elnan kuhertelemasta jonkin vieraan miehen kanssa parivuoteella! Näky sai Jimin kiehumaan raivosta. Miten hänen rakkaansa oli saattanut pettää hänet näin?

Huomattuaan Jimin saapuneen paikalle Elna katsoi parhaaksi lähettää rakastettunsa pois paikalta. Jimi asteli naisen eteen vaatien selitystä.
"No kun täällä on päivisin niin tylsää yksinään, ja välillä on kiva saada vähän vaihtelua", Elna kertoi.
"Onko tämä 'vaihtelun tarve' uusi juttu, vai voiko olla että olet raskaana jollekin muulle kuin minulle? Jimi tenttasi, eikä Elna voinut muuta kuin myöntää ettei ollut varma kenen hänen rakastettunsa vauva oikeasti olisi. Jimi ei voinut uskoa todeksi sitä että Elna oli pettänyt häntä jo ties kuinka kauan.

Jimi noukki kehdossa makoilleen Akin mukaansa ja poistui sen jälkeen makuuhuoneesta ovet paikkuen. Miehen onneksi Elna ei yrittänyt tunkea hänen seuraansa, ei edes vaikka tänään oli Akin syntymäpäivä. Jimi auttoi Akia puhaltamaan kakkukynttilät sammuksiin.

Akista kasvoi reipas taapertaja, ja pikkuisessa oli paljon isänsä näköä, mutta tumma hiussävy oli peritty äidiltä. Jimi ei oikein tiennyt miten hänen pitäisi toimia Elnan kanssa. Ei olisi oikein ajaa raskaanaolevaa naista poiskaan, sillä Jimi tiesi ettei Elnalla ollut paljoa rahaa, ja Elna veisi todennäköisesti mukanaan myös Akin, mitä Jimi ei halunnut, sillä pikkuveli oli tällä hetkellä miehelle tärkein sim maailmassa.

Vietyään Akin kehtoon nukkumaan päätti Jimi kutsua jälleen vakiopelikaverinsa Armaksen kylään pienen yöpelin merkeissä. Korttipelistä ei kuitenkaan tullut mitään Jimin vaahdotessa Elnan petturuudesta ystävälleen.
"En tiedä mitä tekisin. En haluaisi nähdä sitä akkaa enää ikinä, mutten voi ajaa häntä poiskaan", Jimi selitti.
"Minusta sinulla on oikeus elää onnellisena. Toimi niin kuin parhaaksi näet", Armas neuvoi.

Syrjähypystä kiinni jäämisen jälkeen Elna ei enää salaillut muita rakastettujaan Jimiltä, joten hän oli kutsunut Taavin uudestaan kylään. Pelehtimään ei kuitenkaan päästy tälläkään kertaa, sillä yksi talon haamuista säikytti Taavin kuoliaaksi. Elna järkyttyi tilanteesta, sillä se toi hänen mieleensä liiankin hyvin ison tulipalon joka oli aiemmin tappanut kaikki talon asukkaat. Jimi sen sijaan nauroi vahingoniloisena vihamiehensä tuupertuessa elottomana lattialle, reilua. .-D

Elna onnistui kuitenkin laatimaan sopimuksen Viikatemiehen kanssa, ja Taavi pelastui kuolemalta. Tavallisestihan kuolleista herätetyt npc-simit muuttavat asumaan tontille, mutta Taaville ilmestyi "go away" -käsky, ja hän katosi pelattavien simien joukosta poistuessaan tontilta. Eipä ole aiemmin vastaavanlaista tapahtunut pelatessani, liekö sillä vaikutusta asiaan että Taavi oli opiskelija..?

Jimi alkoi kaipailla perheeseen taas koiraa, mutta eläinten adoptiopalvelusta ei myönnetty lupaa lemmikkien adoptoimiseen heidän kauttaan tontilta aiemmin huostaanotettujen kaltoinkohdeltujen eläinten takia. Onneksi Jimin adoptioäidin puolisilla isovanhemmilla Leealla ja Harrilla oli paljon koiria Harrin elämäntavoitteen vuoksi. Kyllä, aiemman perijän Petrin kaksoisveli Harri on yhä elossa vaimoineen. Kumpikin herätettiin kuolleista henkiin, ja Leea on nyt zombi-vampyyri, joten Jimi ei ole sukunsa ainoa kummajainen.

(Jimi ei myöskään ole ainoa jonka perhesuhteet ovat vähän miten sattuu: Nurmikolla makoilee Harrin ja Leean pojan vaimo (en muista nimiä...), joka sopikin kolmella salamalla yhteen Harrin kanssa, ja kun Harri toivoi vauvaa hankki hän sen poikansa vaimon kanssa. Pakko avata näitä pelini hurjia käänteitä. XD)


Leea johdatti Jimin takapihalla olevaan aidattuun koiratarhaan. Hän selitti Harrin adoptoivan koiranpentuja, jotka sitten aikuisiksi kasvamisen jälkeen lähetettäisi takaisin adoptioon. Jimi sai silmäillä vapaasti koiratarjontaa, ja lopulta hän päätyi ottamaan mukaansa Månster-nimisen valkean koiran, jonka turkissa oli jokunen ruskea täplä.

Akin opettaminen jäi oikeastaan kokonaan Jimin vastuulle Elnan kärsiessä raskausuupumuksestaan tai tapaillessa Taaviaan. Jimiä ei kuitenkaan haitannut ettei Elna osallistunut Akin hoitoon, sillä Jimi vietti mielellään aikaa pikkuveljensä kanssa opettaessaan tälle ensiaskelia ja uusia sanoja. Akikin kiintyi nopeasti enemmän Jimiin.

Akin kasvaessa päivä päivältä isommaksi Jimi alkoi pohtia pitäisikö hänen hankkiutua eroon karvaisesta ihmissusi-olomuodostaan. Akille tuskin jäisi mitään muistikuvia aiheesta isommaksi kasvettuaan jos Jimi hankkisi vastalääkkeen nyt heti, mutta Jimi ei tiennyt miten hänen kannattaisi toimia, sillä ihmissuteus oli ollut osa häntä jo niin pitkän aikaa ettei hän olisi mielellään luopunut siitä.

Jimi turvautui taas kerran ystäväänsä Armakseen ja selitti tälle suunnitelmiaan ihmissuteuden poistattamisesta. Armas oli yhtä mieltä siitä ettei ihmissusia välttämättä miellettäisi aina luotettavimmaksi isähahmoksi, mutta pappa muistutti myös että Aki tulisi rakastamaan Jimiä aina, oli tällä öisin vähän erikoisempi olomuoto tai ei.

Jimin ja Elnan välillä oli ollut jo useiden viikkojen ajan mykkäkoulua, mutta kaksikon satuttua kerran samaan aamiaispöytään Jimi päätti vihdoin avata suunsa. Mies kertoi luopuvansa ihmissuteudesta lasten vuoksi. Jimi ehdotti myös että he kumpikin osallistuisivat Akin ja tulevan vauvan hoitamiseen, jotta lapsilla olisi kaksi heistä välittävää vanhempaa. Suunnitelma kuulosti Elnastakin hyvältä, ja hän oli helpottunut kun Jimi suostui viimein puhumaan hänelle.

Jimi päätti järjestää vapaapäivänään pienet bileet joihin hän kutsui yliopistoaikaisia ystäviään. Ilmeisesti muissakaan perheissä eivät kaikki eläneet sovussa, sillä jutellessaan Aapon kanssa Jimi huomasi lähistöllä olevien kaksossisarusten Maisan ja Ullan tönivän toisiaan vihamielisesti.

Myös Jimin pikkuveli Arvo oli juhlavieraiden joukossa. Jimi avautui tälle Elnan uskottomuudesta ja ihmissusiolemuksestaan luopumisesta.
"Mitä, miten saatoit hylätä ihmissuteuden?" Arvo järkyttyi uutisesta enemmän kuin Elna-asiasta.
"Ymmärrät sitten kun sinulla on omia lapsia", Jimi vastasi, vaikka hänen oli pakko myöntää että yliluonnollisesta puolesta luopuminen oli jättänyt mieheen pienen tyhjyydentunteen, aivan kuin hänestä puuttuisi jotain.

Ensi osassa Veijarit siirtyvätkin sitten taas ties kuinka monetta kertaa eri simssiin uuden koneen myötä, joten se oli syynä Jimin luopumiseen ihmissuteudesta kun en häntä uudelleenluodessa saa takaisin ihmissudeksi niin parempi näin vaikka olikin vähän sääli etten saanut enää pidettyä ihmissuteutta hänellä. .-P

Juonipaljastuksia seuraavasta Veijareiden osasta:

  

♦ Kasa

2 kommenttia:

  1. Vai päätti Elna sekoittaa perhesuhdesoppaa vielä entisestään... Onneksi Jimi sentään päätti suhtautua asiaan rauhallisesti ja haluaa molempien osallistuvan perheen lasten hoitoon. Jimistä onkin kasvanut varsin vastuullinen veijari, kun tämäluopuu ihmissuteudestaankin lasten vuoksi (ja se sopi juoneen oikeastaan varsin hyvin, en varmaan olisi hoksannut koneen vaihdon olevan syynä ellet olisi kertonut :D).

    Sekaisin olevat perhesuhteet tuntuvat olevan aika vakio simsissä, olin kieltämättä kiinnostunut myös Harrin ja Leean sukuspagetista ;) Ja mitäköhän Maisalla ja Ullalla on oikein meneillään?
    Peukkuja uudelle koneelle siirtymisen kanssa!
    *Tiiraa innoissaan juonipaljastuksia*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elna päätyi tosiaan sotkemaan asioita vähän enemmän lisärakastettujen astuessa kuvioon.. .-D Jimi ei tietenkään ollut iloinen Elnan pettämisen paljastuttua, mutta hän yrittää ajatella Akin parasta, vaikka se sitten vaatisikin uhrauksia. Juu, no jotain piti yrittää keksiä ettei sit yhtäkkiä uudelleenluotu Jimi vaan olisi ilman susiominaisuuksiaan, hyvä että selitys kuulosti luonnolliselta. .-D Leean ja Harrin touhuista olisi kyllä pitänyt tehdä ihan oma osa, harmi etten kuvannut kaikkia juonenkäänteitä pelatessa. .-P Hmm, oliskohan ensitreffejä tavoitteleva Maisa pyytänyt treffeille Ullan miestä ja jäänyt kiinni asiasta, muuta syytä en näiden kaksossisarusten vihalle tähän hätään keksi. .-D Veijareiden siirtymä sujui hyvin (silloin joskus vuosi sitten kun se tapahtui), eiköhän pian ole tarjolla muutakin materiaalia kuin nuo juonipaljastuskuvat. ,-) Kiitos kommentin jättämisestä! <3

      Poista