sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Mikaliini, osa 17: Poreallaspelehdintää

Aiemmat Mikaliinien osat löytyvät täältä.


Taksi kyyditsi Miikon meille jo tutuksi tulleen asuntolan pihaan. Nuori mies katseli hetken aikaa ihaillen valtavaa kaksikerroksista rakennusta ennen kuin ryhtyi kipuamaan portaita ylös. Miiko puristi reppunsa hihnaa jännittyneenä, uusi opiskelupaikka ja yliopistolle saapuminen tuntuivat aivan uskomattomalta.

Miiko nouti vastaanotosta huoneensa avaimen ja marssi siinä olevan numeron perusteella yläkertaan. Kello oli jo sen verran paljon että Miiko yllättyi törmätessään portaiden yläpäässä venytyksiä tekevään isoveljeensä Miikaan.
"Miiko! Mikset ilmoittanut etukäteen tulostasi?" isoveli uteli suoristaessaan hitaasti selkäänsä eteentaivutuksen jäljiltä.
"En halunnut tehdä siitä mitään numeroa", Miiko selitti ja kävi tyhjentämässä reppunsa sisällön huoneeseensa.

Kun Miiko oli päässyt asettumaan taloksi hän palasi takaisin käytävään veljensä seuraan. Miiko istahti nojatuoliin ja odotti että Miika saisi tehtyä venytyksensä loppuun. Veljeksillä riitti juttua opinnoista, sillä kumpikin havittelee samaa uraa. Kaksikko vaihtoi sanoja pääaineista, ja isoveli vinkkasi taideopin sopivan toimittajaksi hakevalle, ja Miiko päätti pistää hyvän vinkin muistiin.

Miika lähti venytyksiensä jälkeen suihkun kautta nukkumaan, mutta vasta kampukselle saapunut Miiko ei ollut vielä ollenkaan väsynyt, joten nukkumisesta tuskin tulisi mitään vielä muutamaan tuntiin. Miiko päätti hyödyntää ylimääräiset energiansa poikaosakunnan jäseniin tutustumalla. Olisi siistiä päästä mukaan maineikkaaseen osakuntaan! Miiko kummasteli kun osakuntalaiset saapuivat paikalle ilman toogapukujaan, ilmeisesti pukukoodista saa joustaa pakkassäällä.

Miiko vaihtoi muutaman sanan kaikkien paikalle saapuneiden osakuntapoikien kanssa, mutta Miikon harmiksi hän sai kieltävän vastauksen.
"Mitä edes ajattelit hakiessasi osakuntaamme? Otamme mukaan vain cooleja tyyppejä eikä ketään sinun kaltaisiasi luusereita", Mikko tokaisi ennen kuin osakuntalaiset kipittivät pois tontilta nauraen. Kommentista ei jäänyt Miikolle hyvä mieli, ja hän pelkäsi menettäneensä maineensa kampuksella jo ensimmäisen illan aikana.

Miikon tapaan myös Miia ole vielä jalkeilla. Nainen näpytteli puhelimeen rakastettunsa Remukan numeroa. Hän oli miettinyt tarkoin alkaisiko seurustella vakituisesti Remukan ja maskottipojan kanssa, ja lopulta Miia uskoi tehneensä oikean valinnan. He olivat kuitenkin tunteneet Remukan kanssa paljon kauemmin, ja maskotti oli varmaankin ollut vain pientä hetken huumaa.

Vaikka kello olikin jo reippaasti yli puolenyön saapui Remukka Miian soiton saattelemana asuntolalle. Miia riensi heti halaamaan rakastettuaan.
"Onko jokin hätänä?" Remukka kysyi. Mies kiersi kätensä Miian ympärille pitääkseen tämän lähellään.
"Ei, halusin vain nähdä sinut. Minä... välitän sinusta todella paljon", Miia tunnusti hymyillen ujosti, ja naisen kommentin jälkeen hymy kareili Remukankin huulilla.

Kaksikko päätti paeta ulkona kiristyvää pakkasta ja naamalle ärsyttävästi tuiskuavaa lumisadetta sisätiloihin. Koko muu asuntolan väki oli jo nukkumassa, joten käytävillä oli autiota ja heitä ei tulisi varmasti kukaan häiritsemään. Miia viittoi Remukan tulemaan perässään porealtaalle, ja kaksikko vietti melkein koko yön kuhertelemalla vieretysten nauttien lämpöisestä vedestä ja toistensa seurasta.

Seuraavana aamuna kaikkien katseet kääntyivät ruokalassa uuden tulokkaan Miikon suuntaan. Hakiessaan itselleen annoksen juustopastaa Miiko saattoi tuntea kaikkien muiden ruokailijoiden katseet selässään. Hän pelkäsi osakuntapoikien juoruilleen hänestä jotakin noloa eilisiltaisen jälkeen, mutta onneksi suurin osa tämän asuntolan väestä oli Miikon vanhempia sisaruksia, joten nämä eivät ainakaan uskoisi tyhmiä juoruja koska tunsivat veljensä.

Romantiikka oli vain Miian lisätavoite, ja mammona tulisi aina olemaan yksi naisen suurimmista rakkaudenkohteista. Kerryttääkseen simoleonvarojaan Miia tuli toisinaan veljensä Miikan avuksi työskentelemään keittiöön, ja hänen tehtäviinsä kuului ruuan tarjoilu sekä likaisten astioiden peseminen. Kokin puuttuessa työtä oli aina tarjolla, ja Miia onnistui tienaamaan pidempinä työpäivinä ihan mukavan summan simoleoneja taskuunsa.

Osakuntapoikien juorujen pelossa Miiko vältteli välillä luennoilla käymistä ja opiskeli mieluummin asiat itsenäisesti kirjojen kautta. Jos hän ei ymmärtäisi jotakin asiaa hän voisi sitten kysyä taideoppia opiskelevalta isoveljeltään apua. Miiko saattoi eristäytyä useammaksikin päiväksi asuntolalle, minkä näki siitä että poika oleskeli aamutakissaan ympäri vuorokauden. Kaikesta huolimatta Miikon opinnot lähtivät ihan hyvin käyntiin, ja ensimmäinen loppukoe meni läpi.


Vaikka Miia uskoi tehneensä oikean valinnan rakastettujensa välillä huomasi Miia kuitenkin pian haikailevan myös maskottinsa perään. Yhdet treffit sinne tai tänne, Miia mietti tarttuessaan laamaa kädestä. Treffit johtivat kuitenkin paljon pidemmälle kuin Miia oli ajatellut kaksikon päätyessä pelehtimään porealtaalla.

Miia ei tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä miessotkujensa selvittämiseksi, ja kun Mirka ei enää asunut kampuksella päätyi Miia kääntymään veljensä Miikan puoleen päästäkseen puhumaan asiasta jollekin. Miika ei arvostanut sitä että sisko ryntäsi hänen huoneeseensa keskellä yötä, mutta koska Miia oli aiemmin auttanut häntä Klaaraan tutustumisessa koki Miika olevansa velvollinen kuuntelemaan nyt siskonsa suhdehuolia.

Sisarukset häiriköivät myös muiden huoneissa... Miiko havahtui hereille Miron saapuessa rämpyttämään hänen huoneessaan ollutta kitaraa.
"Onko pakko meluta?", Miiko ärähti vaikka Miro tuskin kuulisi mitään soittamansa musiikin yli.
"Heräsithän sinä viimein, eikö sinulla ole luento iltapäivällä?" Miro huomautti.
"Ajattelin taas lintsata", Miiko selitti. Miro ei ymmärtänyt veljeään, miksi suotta antaa joidenkin perättömien puheiden häiritä opiskelua?


Miika ja Klaara olivat nyt seurustelleet vakituisesti pidemmän aikaa, eikä Miika enää ujostele naisen seurassa niin kuin alkuaikoina. Tai välillä voi sellaisiakin hetkiä koittaa, sillä Miika häkeltyi täysin Klaaran saapuessa porealtaalle ilman uikkareita.
"Älä nyt näytä noin järkyttyneeltä", Klaara naurahti kietoessaan kätensä miehen niskan taakse vetääkseen tämän lähelleen. Hetkeä myöhemmin Miikakin luopui uimahousuistaan...

"Sinähän olet hyvällä tuulella", Klaaran kotiinlähdön jälkeen paikalle pöllähtänyt Ruusu totesi saatuaan Miikan kiinni laulelemasta itsekseen käytävällä.
"Joo, meillä oli upea ilta Klaaran kanssa. Ja sain lisäksi tänään tietää että valmistuin huippuarvosanoilla!" Miika tiedotti.
"Upeeta, onneksi olkoon!" Ruusu iloitsi ystävänsä puolesta. Hänelle tulisi ikävä Miikaa, sillä tämä oli ollut aikoinaan Ruusun tukena naisen ollessa harmistunut kun häntä ei hyväksytty osakuntaan.

Sentään Miron ja Ruusun parisuhde oli tällä hetkellä hyvällä pohjalla. Vaikka Miro ei aina ymmärtänyt ihan kaikkia tyttöystävänsä oikkuja oli heillä tapana auttaa ja kannustaa toisiaan kaikessa, olipa sitten kyseessä jokin opintoihin liittyvä seikka tai harrastusjuttuja. Tuntui hyvältä kun lähellä oli henkilö jolle saattoi kertoa ajatuksiaan pelkäämättä että toinen tuomitsee.

Miiko löntysteli laiskasti keittiöön, sillä nyt Miikan lähdön jälkeen aamiainen ei enää odottaisi valmiiksi katettuna... Vai odottaisiko sittenkin? Kaikkien hämmästykseksi kauan kadoksissa ollut kokki oli tehnyt paluun yliopistolle! Ilmeisesti Miika jotenkin vammautti kokin, ja tämän yliopistolta valmistumisen jälkeen kokki koki turvalliseksi palata. .-D Tervetuloa takaisin Stella!

Miika ja Miiko, miks nimesin heidät niin samalla tavalla? D-. Noh, sentään heidät erottaa paremmin toisistaan nyt kun he eivät asu enää saman katon alla, kai. Miiko jää vielä yliopistolle, mutta ensi kerralla nähdään mitä Miika keksii opintojensa jälkeen!

Juonipaljastuksia Mikaliinien seuraavasta osasta:

  

♦ Kasa

4 kommenttia:

  1. Jees, pääsen virkistämään muistiani myös Mikaliinien suhteen :D Miikohan oli *muistelee ja lunttaa vanhemmista osista* kahdeksas lapsi? Pianhan sitä on jo täyskymppi yliopiston käyneenä, huh huh :D

    Hauskaa miten Miikolla ja Miikalla on yhteensopivien nimien lisäksi (vielä ehkä paremmin yhteensopivien kuin muiden sisarusten kanssa) vielä sama urahaave, kunhan kukaan lupaava uutistoimisto ei vain sekoittaisi veljeksiä toisiinsa ;D

    Miia sitten päätti valita Remukan :o Toivottavasti maskotti ei tule mustasukkaiseksi (yliopiston maskottien itsehillintä kun on vähän mitä on :p) ja ala aiheuttaa jotakin harmia. Vaikka Miiaa ei itseäänkään vaikuta haittaavan yhdet treffit (tai ehkä kahdet tai kolmet...)

    Miikan ja Miikon yhteensopivat nimet ovat kyllä ainakin meille lukijoille hauskat, vaikka ymmärrän kyllä jos he menevät välillä sekaisin :D Ja asuntolakokkikin tuli takaisin, se oli ehkä osan suurin yllätys :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, joo, taisi se Miiko kahdeksas olla, hyvin muistettu/luntattu. .--D Jeps, Mira ja Mio odottelevat vielä kampukselle pääsyä niin sit on kaikki kymmenen suorittaneet opintonsa. Hyvä että näet Miika-Miiko -kaksikon ennemmin hauskana kuin sekavana, ja apua he ovat kyllä niin samikset kun vielä samaa uraakin tavoittelevat, en jotenkin ole edes tajunnut. .-D Haha, täytyy toivoa ettei uutistoimisto sotke veljeksiä keskenään. XD Remukka oli ainakin jonkin aikaa Miian valinta, saa nähdä miten pian hän taas on mieltään muuttamassa seurustelukumppaninsa suhteen. .-D Siinä saa kyllä olla varuillaan kun tapailee noita maskotteja, yleensä mokomat kun ilmaantuvat kutsumatta kylään huonoon aikaan... Miia on nyt kovin innoissaan uudesta romantiikkalisätavoitteestaan niin niitä treffiseuralaisia saattaa vielä kertyä. .-D Hahaha joo, oikea osan loppuhuipennus: Stella-kokki teki paluun! <3 .-D Kiitos hauskasta kommentistasi! <3

      Poista
  2. Mua huvitti, kun kuuntelin Avril Lavignen The Best Damn Thing -levyä, ja samaan aikaan kun Mikko sanoi: "Mitä edes ajattelit hakiessasi osakuntaamme?", niin Avril lauloi: "What the hell were you thinking?!". Sitten kuvittelin, miten osakuntapojat lauloivat Girlfriendin tahtiin: "Hey! Hey! You! You! / No way! No way!" .---D Mun ilot! Tosi typerää osakuntaporukkaa yliopistolla, kun he eivät Mikaliineja hyväksy joukkoonsa! Hehän vasta cooleja ovat, kun voivat pistää jotkut konsertit pystyyn. .-D Hauskaa jos Miiko kulkee tossa reppuasussa koko yliopiston ajan. <3

    Miia on ihan ihan pulassa Remukan ja laamanninsa kanssa. .-D Hän ei osaa kohta elää ilman kumpaakaan! Kelle Miia purkaa huoliaan tulevaisuudessa, kun Miikakin poistuu? Varmaan kyllä käy hermoille, kun sisarukset ovat keskenään niin tuttavallisia, että heidän mielestä on ok herättämään toisiaan ja mölyämään muuten vaan kesken hyvien unien! Klaara on varmasti Miikalle hyväksi (Taas Avril lauloi samaan aikaan: "You're so good to me" kirjoittaessani). Klaara saa tempauksillaan eloa Miikan ehkä vähän varovaiseen käyttäytymiseen. Onnea huippuarvosanoista, ja ajatella että kokkikin saatiin takaisin. .--DD Oli siis ihan oikeudenmukaista, että Miikasta tuli virallinen varakokki, kun hän kerran oli hävittänyt aidon kokin. .-D Mitä jos Miika onkin Hannibal ja hän määräsi omalla manipulointikyvyillään, milloin kokki saa tulla takaisin? .-D Hyvä että Stella on sentään elossa! Ehkä Miro ja Ruusukin saavat suhteensa toimimaan. .-)

    Oo, seuraavaks mua odottaa kaikkien yliopistosta valmistuneiden soolo-osat. Toivottavasti muistan vielä henkilöt. .-D Miskan näkemistä mä ainakin odotan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpas Avril ajoittanut lyriikoitaan hyvin osan sanomisiin tai kommentointitahtiisi sopivasti. .--D Jos ne osakuntapojat lauleli Girlfriendiä niin Miikon osakuntaan pääsemättömyys ei ehkä johtunutkaan epä-cooleudesta vaan siitä ettei hän ollut tarpeeksi neiti. .-D On kyllä kovat pääsyvaatimukset jos kerran Mikan jälkeläiset eivät ole tarpeeksi hyviä tyyppejä liittymään osakuntien jäseniksi. .-P Jadekin mainitsi joskus tuosta Mikaliinien musikaalisuudesta että he saisi yliopistobändin pystyyn, hitsi kun en ite asiaa kekannut pelatessa. D-. Joo, Miikolla on reppu koulukirjoille ja kaikkea, tosin mitäs hän sillä tekee kun vaan lintsailee luennoiltaan... Miia on kyllä vaikean valinnan edessä kun pitää kummastakin, voi olla että joutuu lopulta ottamaan molemmat. .-D Niinpä, sen verta spoilaan että parin osan päästä Miialla ois taas isompaa tarvetta purkaa suhdehuoliaan jollekin, joten kuuntelijan olisi parempi löytyä! Ei ehkä ollut järkevintä sijoittaa soittimia opiskelijoiden huoneisiin kun nyt kaikki vaan murtautuu toisten huoneisiin toivoessaan soita x-soitinta. .-D Klaara ja sen (Sashamaiset) vaatteettomat tempaukset. .-D Kyllä, kokki on taas täällä! Et sitten millään malta luopua tuosta Miika=Hannibal teoriastasi. XD Kieltämättä epäilyttävää että Stella palasi heti Miikan lähdettyä.. Eiköhän ne henkilöt muistu uudelleen mieleen kun on heidän soolo-osia eikä mukana ole kymmentä muuta simiä säätämässä taustalla. .-D Sentään muistat vielä Miskan! .-) Kiitoksia pitkästä kommentistasi. <33

      Poista