sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Mikaliini - 3. sukupolvi yliopistolla, osa 3: Tyttöjen ilta

Hujahtipa Mikaliiniviikko tänä vuonna hetkessä! Vielä olisi tämä yksi osa luvassa, sitten tuleekin vähän hiljaisempaa Mikaliinien saralla täällä blogissa kun melkein kaikki valmiiksi kuvatut ja kirjoitetut osat tuli nyt julki, ajatella että sain melkein pelaamisen kiinni. .-D

Aiemmat Mikaliinien osat löytyvät täältä.



Sipon ja Karin perinteinen treffailu vaihtuvien seuralaisten kanssa jatkuu, mutta Katri pitäytyi Matissa. Vaikka yhteisestä tulevaisuudesta ei ollut takuita Katri päätyi kosimaan poikaystäväänsä. Ehkä kihlasormus sormessa pistäisi miehen opintoihin vipinää jotta tämä valmistuisi ja pääsisi muuttamaan Katrin luo elämään yhteistä perhe-elämää. Katri kertoi kihlauksesta veljelleen, ja vaikka sitoutuminen ei ollut Karin juttu onnitteli tämä tietenkin siskoaan. Söpösti mätsää sisarusten vaaleat yöasut yhteen. .-D


Hienoa edistystä Ennin ja Eetun suhteeseen, kun kihlat purettiin viimeksi vain muutaman tunnin sisällä ovat sormukset tällä kertaa pysyneet sormissa jo useamman päivän. .-D Aika näyttää miten heidän parisuhteensa tulee toimimaan jatkossa, nyt on nimittäin Ennin aika jättää kampus valmistumisen jälkeen. Ennin talsiessa taksia kohti oli Kari Sipon vastusteluista huolimatta kutsunut Sirjan kylään, ja kaksikko laulelee yhdessä karaokea. Sirja oli varoiksi pukeutunut laama-asuun jottei herättäisi huomiota. Sääli etteivät Mikaliinit ole innostuneita puutarhanhoidosta, sillä aikojen saatossa kompostiin on kertynyt vaikka kuinka lannoitteita valmiiksi.


Viimeisiä rakastettuja ja pelehdintöjä viedään, Sippo ja Kari nimittäin toteuttivat kumpikin elämäntavoitteensa lähes yhtä aikaa, ja kumpikin punapyjamanainen miekkonen lähtee tästä eteenpäin tavoittelemaan varsin erilaisia juttuja: Kari aikoo hankkiutua julkkiskokiksi, ja Sippo haluaa puolestaan saavuttaa viisi huippuluokan yritystä.


Alkukankeuksien jälkeen Katrin opinnot ovat lähteneet parempaan nousuun. Lopputöiden näpyttely sujui ongelmitta ja koulutyöt valmistuivat hyvissä ajoin ennen loppukokeita, joten Katrille jäi vapaa-aikaa kuntoiluharrastuksensa parissa. On näemmä tullut otettua ihan kaksin kappalein opiskelukuvia Karista ja Siposta, niin harvinainen näky saada nämä kaksi kirjojen ääreen nyt kun he ovat jättäneet treffit ja naisten tapailut vähemmälle.


Sippo ennätti käynnistää ensimmäisen yritystoimintansa jo yliopisto-opintojensa ohessa. Häntä ei kiinnostanut myymälätoiminta ja tavaroiden valmistaminen, joten Sippo osti omistukseensa Aten korttelikuppila-tontin. Aloin vasta nyt miettiä pitäisikö tontin nimi muuttaa Sipon kuppilaksi. .-D Tontilla oleva hodarikoju oli suurin asiakasmagneetti, mutta valitettavasti se tuotti tappiota kun annokset maksavat 25§ ja kokki velottaa 30§ jokaisen aterian valmistuksesta... No jaa, Sippo ei niinkään välitä mammonasta vaan käytti yritystontilla kaiken aikansa naisten kanssa jutusteluun. Yrityksen pidossa tuli nälkä, ja siksipä Sippo keksi pyytää kauniisti Stella-kokilta, saisiko tämä rohmuta muutaman aamiaismunakkaan tavaraluetteloonsa evääksi. Bisneksiinsä keskittyessään Sippo ei ollenkaan tajunnut kiinnittää huomiota opintojensa etenemiseen, ja oli suorastaan yllätys kun kutsu viimeiseen loppukokeeseen saapui ja Sippo pääsi muuttamaan valmistumisen jälkeen pois kampukselta.


Sipon lähdettyä asuntola sai täydennystä kahdesta uudesta naisasukkaasta nuorimmaistenkin Mikaliinien Maaritin ja Sirkun viimein saapuessa yliopistolle. Sirkku oli hyvää pataa asuntolassa majailevien serkkujensa kanssa, mutta eri kerrostalosta saapunut Maarit ei oikein tullut juttuun Karin tai Katrin kanssa, ja Maarit tunsi olonsa hieman orvoksi ja yksinäiseksi. Katri halusi tehdä vaikutuksen Mattiin ja päätti poikaystävänsä tapaan pyrkiä osakuntaan. Katri jopa hyväksyttiin, sillä Monika kertoi osakunnan tarvitsevan juuri Katrin kaltaisia hyvä-arvosanaisia opiskelijoita parantamaan heidän osakuntansa mainetta aineisten bilettäjien sijaan. Katri ei kuitenkaan tullut toimeen osakunnassa olevan Sannan kanssa, joka oli katkera siitä että Katri oli vienyt hänen Mattinsa.


Sirkun päivät kuluivat miehiä tapaillessa. Vaikka nainen ei teininä ollut erityisemmin poikien suosiossa oli asia kampuksella toisin ja yhteensopivia miehiä käveli melkein jokaisen nurkan takaa. Romantiikkatavoitteinen Sirkku ei tietenkään tyytynyt yhteen seurustelukumppaniin vaan tapaili useampaa miestä kerralla. Musiikki ja tanssiharrastus toimi yhdistävänä tekijänä Karin ja Maaritin välillä, ja Maarit tunsi viimein kuuluvansa joukkoon saadessaan Karista seuraa balettitangolle tai karaokea laulaessa.


"Jes, pian on kaikki urheilu-uralla vaaditut taidot maksimissa, sitten ei tarvitse opiskella enää ikinä!" Sirkku hihkaisi kuntoa päntätessään. Katri pyöritteli silmiään serkkunsa jutuille, eikö olisi viisasta opiskella muitakin kuin pelkkiä tulevalla uralla vaadittavia taitoja? Vaikka Kari ja Katri olivat saapuneet yliopistolle samaan aikaan valmistui Kari hieman ennen siskoaan (koska Kari oli käynyt yhteisötonteilla treffeillä), ja miehen lähdön jälkeen saatiin tänne asuntolaan akkavalta, ahhaa! Katri seurasi kuitenkin pian veljeään ja poistui valmistumisensa jälkeen kampukselta.


Lopultakin Kiiran lemmikkipapukaija Korppi pääsee omistajansa huomaan Maaritin pyytäessä isosiskonsa kyläilemään. Kiiran mukana tuli myös pari kisseliä kylään, Kilppari ja Ruusu! Ikäerosta huolimatta sisarukset olivat läheisissä väleissä + tyksin miten erilaisen perimän kumpikin on saanut ihonväristä kasvonpiirteisiin. Yllättäen Sirkun rakastettu Joonatan ilmoitti ettei voisi enää jatkaa tapailua, koska muuttaisi tyttöystävänsä Karoliinan luokse. Sirkku oli tyrmistynyt, sillä torjutuksi tuleminen nostatti pintaan teini-iän noloja muistoja siitä miten hänen ensirakkautensa Daavid oli aikoinaan kieltäytynyt ensisuudelmasta. Onneksi tanssituokio hyvän ystävän kanssa helpottaa, ja Maarit ehdottikin että he voisivat joskus järjestää tyttöjen illan ja lähteä etsimään uutta kivaa miesseuraa baarista.


Sirkulla tuota miesseuraa tuntuu tosin riittävän muutenkin kun postilaatikkoon satelee ihailijapostia useammin kuin laskuja. Muilta miehiltä huomionosoituksia saadessaan Sirkku pääsi vähitellen yli Joonatanista, yksi mies sinne tai tänne. Ei Sirkku toki pelkkää miesten deittailua harrastanut vaan hänellä oli myös naispuolisia ystävättäriä, ja Maaritin lisäksi Enni-niminen sim oli yksi hänen läheisimpiä ystäviä. Näkee että ovat kaveruksia, oikein saman sarjan hametyyli ja kaikki!
"Tuo ohikulkija taitaa olla susta kiinnostunut", Sirkku supatti ystävälleen kesken karaokedueton.
"Luuletko niin?" Maarit innostui. Hänelle ei tähän mennessä ollut ilmaantunut vielä kiinnostavia kumppaniehdokkaita vastaan.
"Joo joo, mene ihmeessä sen puheille!" Sirkku kannusti. Valitettavasti ohikulkija ei ollut kiinnostunut Maaritin jutuista ja tukki korvansa...


Maarit oli vähän maassa torjunnasta, joten Sirkku päätti viimein järjestää kauan suunnitellun tyttöjen illan.
"Pyysin myös ystävääni Enniä mukaan, onhan se ok?" Sirkku varmisteli Maaritin nyökkäillessä. Heti baariin päästyään Maarit riensi tilaamaan illan ensimmäiset juomat.
"Uu, elämäni mies taisi juuri kävellä ohi! Pakko sännätä sen juttusille", Sirkku hihkaisi yllättäen, ja siistiydyttyään nopeasti käsipeilinsä avulla Sirkku riensi paikalta jättäen Maaritin ja Ennin kahdestaan. Baarissa oli autiota, ja kaksikko päätyi lopulta jutustelemaan syrjäiseen nurkkaan. Maarit kertoi mieshuolistaan, sillä hänen äitinsä odotti kovasti lapsenlapsia. Sopivaa kumppania ei vain tuntunut tulevan kohdalle.
"Miksi rajata vaihtoehdot pelkästään miehiin?" Enni kysyi vihjaillen. Maarit katsahti naista kummeksuen ja tunsi perhosia vatsassaan heidän katseensa kohdatessa.


Ennin piti lähteä aikaisemmin kotiin, sillä hänellä olisi luento heti aamusta. Maarit ja Sirkku jatkoivat iltaa baaritiskillä, ja Maarit päätti puhua äskeisistä tapahtumista.
"Ethän suutu, mutta minun ja ystäväsi Ennin välillä saattaa olla jotain", Maarit paljasti.
"En tietenkään suutu, päinvastoin olen tuplasti iloinen: Kaksi parasta ystävääni seurustelee! Olen niin onnellinen teidän puolestanne", Sirkku hihkaisi. Hyviä uutisia juhlistettiin kohottamalla malja, ja muutaman juoman jälkeen Sirkku säntäsi soittamaan bassoa.
"Luulin ettei musiikki ollut sinun juttusi", Maarit huomautti.
"Olen saanut vaikutteita sinusta kun pakotat minut aina yhteislauluun kanssasi", Sirkku virnisti. Asuntolalle paluun jälkeen Maarit säntäsi pehkuihin, mutta Sirkku päätti vielä jatkaa iltaa ja kutsui baarissa tapaamansa Gunnarin kylään.


"Hitsi, tämän piti olla yllätys..." Enni harmitteli jäätyään kiinni retkikiitoslahjan toimittamisesta törmätessään asuntolan pihalla karaokea laulavaan Sirkkuun.
"Ei se mitään, sitä paitsi Maaritille taisit lahjan enemmän muutenkin tarkoittaa", Sirkku vihjaili. Maarit oli onnessaan hauskan retken jälkeen, kunnes soitto kotoa palautti hänet maanpinnalle. Jutellessaan sisarenpoikansa Leevin kanssa Maarit muisti taas äitinsä toiveet lapsenlapsista. Hänen olisi unohdettava Enni ja etsittävä kumppanikseen mies. Turhia kiertelemättä Maarit kutsui Ennin kylään ja selitti tilanteen tälle. Enni oli tietenkin pettynyt kuulemistaan uutisista, mutta keskustelun päätteeksi hän suikkasi yllättäen suukon Maaritin huulille.
"Sinuna miettisin vielä mitä todella haluat elämältäsi", Enni vinkkasi ennen kuin luikki pois paikalta.


Seuraavana aamuna Maarit petasi vuoteensa huonosti nukutun yön jäljiltä. Ennin sanat ja muisto naisen pehmeistä huulista hänen omiaan vasten oli valvottanut häntä, ja nainen kävi sisäistä kamppailua omien toiveidensa ja äitinsä odotusten välillä. Aamiaispöydässä Maarit hämmästyi Ennin saapuessa ruokailemaan samaan pöytään.
"Mietitkö sitä mitä sanoin eilen?" Enni tiedusteli.
"Usko vaan, mietin ahkerasti. En millään haluaisi tuottaa äidille pettymystä, sillä hän on nähnyt kasvatukseeni paljon vaivaa, ja tuntuu että minun pitäisi tarjota hänelle jotain takaisin... Mutta se eilinen suudelma oli parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut enkä voisi kuvitella elämääni ilman sinua!" Maarit tunnusti, ja puheen vuoron alussa myrtsiltä näyttäneen Ennin kasvoille kohosi lopulta leveä hymy.


Sen aamiaiskeskustelun jälkeen Maarit ja Enni alkoivat esiintyä virallisesti pariskuntana. Maarit oli onnellinen rakkaansa kanssa, mutta hän ei tiennyt vielä miten kertoisi tyttöystävästään muulle perheelle. Uutinen tulisi todennäköisesti olemaan pettymys äidin lisäksi myös Maaritin siskolle Kiiralle, jonka vastuulle jäisi yksin kaikkien äidin toivomien lastenlasten hankkiminen. Olisihan adoptio mahdollista, mutta suurin osa äidin haaveen toteuttamisesta jäisi isosiskon harteille. Kotopuolen simien miellyttämistä ei kuitenkaan ehtinyt miettiä kolmannen opiskeluvuoden syyslukukauden käynnistyttyä, ja koulu ja opinnot pitivät Maaritin ja Sirkun kiireisinä. Tietenkään näitä suosio- ja romantiikkatavoitteisia naikkosia ei saanut koko aikaa pidettyä kirjojen äärellä ja yliopistobileet ja tyttöjen illat olivat tärkeä osuus kummankin kampuskokemusta.


Maarit päätti viimein tarttua härkää sarvista ja kutsua äitinsä kylään kertoakseen tälle kaiken naispuolisesta rakastetustaan ja lapsenhankitakyvyttömyydestään. Maaritin yllätykseksi Klaaran ilmekään ei värähtänyt, ja vanhus paljasti Kiiran luvanneen hankkia kaikki kuusi lasta vapaaehtoisesti.
"Tarkoitat siis ettei haittaa vaikken pystyisi hankkimaan lapsia? Juhuu!" Maarit iloitsi. Kaikki palaset tuntuivat loksahtelevan paikoilleen ja merkit viittasivat selkeästi siihen että Maarit ja Enni oli tarkoitettu toisilleen. Pari kihlautuikin pian, ja häät suunniteltiin pidettäväksi heti yliopistolta valmistumisen jälkeen. Sirkku onnistui kuin onnistuikin hurmaamaan Joonatanin takaisin puolelleen, mutta harmiksi lehmä tuotti ongelmia flirttailemalla miehen kanssa Sirkun nähden, mistä aiheutui uutta draamaa.


Sirkku otti Joonatanin tekemän syrjähypyn raaskaasti ja nyyhki suruissaan rakastettunsa menettämistä. Maarit oli ystävänsä tukena ja lupasi lähteä tämän kanssa vaikka uudestaan baariin miehiä etsimään, mutta Sirkku olikin iskenyt silmänsä samassa asuntolassa olevaan miekkoseen. Uusi rakastettu menetetyn tilalle paikkasi Sirkun sydämeen tulleen aukon, ja pian surut oli selätetty. Maarit ja Sirkku päättivät pistää pystyyn pienet pihatalkoot ja siistiä asuntolan puutarhaa. Olisi sitten tuleville opiskelijoillekin mukava saapua siistiin asuntolaan.


Vaikka Sirkku oli aiemmin uhonnut opiskelevansa vain omalla urallaan tarvittavat pisteet sai nainen pian hämmästellä onnistuttuaan maksimoimaan kaikki taidot. Kun kirjahyllyn luokse ei ollut enää mitään asiaa kokeili Sirkku robottien valmistamista, mutta homma oli vaikeampaa kuin luulisi, ja kaikki Sirkun rakennelmat olivat rikkinäisiä. Robotteihin turhauduttuaan Sirkku päätti kokeilla ompelukonetta. Maaritia eivät ansiomerkit kiinnostaneet, hän soitti mieluummin pianoa. Joskus nainen tykkäsi oikein laittautua hienoksi kuvitteellista konserttiaan varten. Neljäskin opiskeluvuosi hujahti, ja valmistujaisjuhlien jälkeen kaksikon oli aika jättää yliopiston asuntola tyhjilleen ja suunnata takaisin Outolaakson Siniperään.

Juonipaljastuksia seuraavasta Mikaliinien osasta:



♦ Kasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti