keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Mikaliini - Kari & Katri osa 2: Kuolemanjälkeinen elämä

Onpas hurjaa kun kummatkin Karista ja Katrista kertovat osat liittyvät kuolemaan. .-D-.

Aiemmat Mikaliinien osat löytyvät täältä


Kari kutsui isosiskonsa Karoliinan kylään. Karoliina oli vastikään aloittanut työt urheilu-uralla, ja Kari kyseli siskoltaan vinkkejä, sillä mies tavoitteli itsekin työtä samaiselta alalta. Kun työnhaussa viimein tärppäsi kävi tietysti niin että Karilla on edessä useamman vapaapäivän putki. Rikollisuudesta tieteiden pariin siirtynyt Katri menestyy hyvin uudessa työssään ja ylennyksiä satelee, mitäpä muutakaan taidot maksimoineelta similtä voi odottaa? Martta toivoi yksityiskouluun pääsyä, joten rehtori kutsuttiin illalliselle. Talon sisustus ja ateria tekivät kyllä vaikutuksen, mutta keskustelu rehtorin kanssa ei oikein luistanut ja tämä törkimys hylkäsi Martan hakemuksen, höhh! 
Viihdenurkka oli aktiivisessa käytössä kun Martta ja Kari käyttivät sinne sijoitettuja musisointilaitteita harrastuksensa puolesta, ja Kimmo viihtyi puolestaan pelikoneen tai tanssahtelun merkeissä kun piti kerätä hupia läksyjen tekemistä varten. Suhtaudun aina hieman huolestuneesti siihen kun vanhemmat opettavat omia lapsiaan harjoittelemaan valehtelua. .-D Ehkä Katrin on tarkoitus petrata Martan kykyjä, mutta hän ei kuitenkaan neuvo tätä aivan huippuun asti, jolloin Katri näkee tarvittaessa tyttärensä valheiden läpi. Urheiluharrastus puskee kummasti lapsille vaikka kumpikaan vanhemmista ei sitä harrasta. Sentään Kimmo sai kätevästi nostettua harrastusinnostustaan isän nyrkkeilysäkillä, ja Kimmo tuntuikin käyttävän tätä urapalkintoa enemmän kuin Kari (syynä luonnollisesti se että Karilla on kunto jo maksimissa). Enpä tiennyt että vuokra-asuntoonkin voi tulla murtovaras, niin ei muistaakseni ole aiemmin pelissäni käynyt. Raitapaita onnistui vohkimaan Karin silmäterän, rakkaan porealtaan, mutta sentään voro jäi kiinni ja joutui rautoihin.


Kerran Kari sattui näkemään rappukäytävässä yhden entisen rakastettunsa. Gunnel ei kuitenkaan ollut kuka tahansa, vaan Kimmon äiti, joten Kari ei voinut olla nykäisemättä naista hihasta.
"En tiennytkään että asut täällä!" Kari päivitteli. 
"Ei minun pitänytkään jäädä tänne, mutta tuotuani Kimmon luoksesi törmäsin naapurissa asuvaan Hermanniin, yksi asia johti toiseen ja nyt asumme yhdessä", Gunnel tunnusti. Kari pyysi naista sisälle vaihtamaan kuulumisia, ja hetkessä Gunnel oli jälleen hurmurimiehen pauloissa, ja kaksikko päätyi tanssimaan yhdessä. Aika riensi ja Kimmo säntäsi täysin odottamatta paikalle esittelemään hyvin mennyttä koettaan, mutta poika ei saanut sanaakaan suustaan nähdessään isän oudon naisen seurassa. Kari kertoi että kyseessä oli Kimmon äiti, mikä sai pojan toisaalta uteliaaksi, mutta hän ei uskaltautunut äidin juttusille, sillä hän pelkäsi ettei tämä pidäkään hänestä kun oli hankkiutunut pojastaan eroon tämän ollessa pieni vauva. 


Kari näyttelee hapanta naamaa seuratessaan Kerma-koiran kuolemaa, sillä hän oli juuri kylvettänyt hauvelin, ja nyt vaivannäkö meni hukkaan. Katri on sen sijaan tavallista hilpeämmällä mielellä, sillä hän saavutti juuri tiedeuran huipputason! Katri päätti että työnteko saisi nyt riittää ja lähti tavoittelemaan seuraavaksi ensitreffejä. Tästä tulee mielenkiintoista, sillä Katrilla ei ole juuri yhtään ystäviä, joten homma lähtee käytännössä nollasta... Karilla kavereita sen sijaan riittää ainakin yli neljäkymmentä kun plussaa yhteen hänen teini-ikäiset ja aikuiset rakastettusa. Ihmeen hyvin hän on saanut pidettyä välinsä teinityttösten kanssa edelleen, toki jokunen suhde oli kariutunut, mutta mies piti yhä tiiviisti yhteyttä teiniystäviinsä. Haamu-Katri on edelleen katkera Kimmolle ja valvottaa lapsiparkaa öisin. 
Katrilla oli varsin omaperäinen tyyli tehdä tuttavuutta potentiaalisiin treffiseuralaisiin: Hän tarjoutui antamaan oppia eri taitopisteiden opettelussa, mikä oli kätevä tapa tehdä vaikutus varsinkin nuorempiin miehiin. Papparaisten kanssa Katri tuli toimeen paljon helpommin. Vaikka homma vaikutti aluksi vaikealta alkoi treffejä pikkuhiljaa kertyä.


Kimmoa harmitti ettei hän voinut jäädä koulun jälkeen ulos leikkimään muiden kerrostalon lasten kanssa, sillä hänen piti mennä suoraan kotiin tekemään läksyjä. Koulukirjat maistuivat kuitenkin pahemman kerran puulta eikä Kimmo oikein jaksanut keskittyä tehtäviin, jolloin läksyvihkosista kasaantui korkea pino. Viime aikoina ollaan keskitytty Katrin treffeihin, mutta kyllä Karikin jatkaa edelleen naisten hurmailua tarkoituksenaan kerätä 30 rakastettua. Se ei kuitenkaan ole hänen ensisijainen tavoitteensa, sillä päivät Kari käy töissä.
Katrin treffitaktiikaksi vakiintui vähitellen poimia ohikulkijoista hyväsalamaisimmat miehet ja pyytää sitten heitä kanssaan treffeille. Deittailu oli mukavan kepeää kun antoi salamien määrittää tahdin, jolloin kehenkään ei joutunut tekemään väkipakolla tuttavuutta. Muistoksi tapaamisista miehet lähettivät Katrille postilaatikon täydeltä rakkauskirjeitä, joita nainen ei kuitenkaan vaivautunut edes avaamaan vaan sysäsi postit suoraan roskikseen, koska yksikään treffikerta ei merkinnyt hänelle mitään vakavampaa suhdetta.

Synttäreitään juhliva Kimmo popsii täällä parhaillaan kakkua kasvunsa jälkeen. Pojalle arpoutui tietotavoite, ja Katri-tätinsä ja äitinsä (eli naapurin Gunnel) tapaan hän haaveilee tieteiden parissa työskentelystä. Kimmon mieleen ovat parrakkaat noidat, ja hän inhoaa vampyyreja. Teiniksi kasvettuaan Kimmo otti urheiluharrastuksensa entistä vakavammin ja vietti paljon aikaa nyrkkeilysäkkiä hakaten. Martan haaveissa on puolestaan maksimoida luovuus. Tyttö ei enää halunnut pyytää oppitunteja äidiltään, sillä Martta ei pitänyt siitä miten Katri kävi joka päivä treffeillä eri miesten kanssa. Kimmo halusi pyrkiä yksityiskouluun, vaikka Martta varoitteli ettei siitä tule kuitenkaan mitään kun ensimmäinen kerta meni pieleen. Rehtori kutsuttiin kuitenkin kylään, ja Kari esitteli tälle kerrostalon rappukäytävää (koska niistä saa huippupisteet) ja Katri pisti parastaan kokaten liekitettyjä ohukaisia. Tällä kertaa vaivannäkö kannatti ja teinit saatiin yksityiskouluun!
Urheilu vie paljon energiaa, ja Kimmolla tuntui olevan koko ajan nälkä. Musta on niin symppistä kun simeillä on niin vähän ruuanlaittopisteitä että he tekevät noita alkutason ruokia! Kari pyysi teini-ikäisiä tyttökavereitaan kylään ja yritti saada poikaansa tutustumaan tyttöihin, mutta Kimmo vältteli häntä karaokelaitteelta kyylivää kaksikkoa ja keskittyi etsimään tietokoneelta töitä. Kerma-koira-haamu oli ärhäkällä päällä säikytteli Kimmoa kuolemaan asti. Martta saapui onneksi hätiin ja pelasti serkkunsa.
Kerma ei kuitenkaan jättänyt teinejä rauhaan, ja kuole-pelasta-rumbaa jatkettiin ties kuinka kauan (Kimmo pelastettiin ainakin kolmesti ja Martta kahdesti) ja kun haamut vihdoin rauhoittuivat perhe kokoontui yöpalalle syömään juustoleipiä. Kerma kuitenkin palasi tekemään tuhojaan ja teinit lyyhistyivät maahan, eivätkä vanhemmat ehtineet pelastaa näitä koska heidän piti käydä laskemassa kädessään pitelemänsä ruokalautasen ulkona oleville pihapöydille. Teinit oli jo menetetty ja Katrikin makasi tajuttomana maassa... Kari heittäytyi vielä viimeisen kerran polvilleen Viikatemiehen eteen ja rukoili armoa peläten tämän olevan koko heidän perheensä loppu. Katrin pelastus onnistui, ja sen yön sisarukset nukkuivat vierekkäin Karin huoneessa, sillä kumpikaan ei halunnut olla yksi kaikkien niiden menetysten jälkeen. Tosi surku että tässä menetettiin koko nuorempi sukupolvi, mutta ei voi mitään, tämmöistä tämä peli joskus on.
Uusi valonpilkahdus kuitenkin tapahtui kun Karin yliopistokaveri lahjoitti asuntolassa käyttämättömänä lojuneen taikalampun. Huvittaa miten Karilla on noin tuumaileva ilme, alkoi vissiin houkutella enemmän muut toiveet kuin pojan pelastaminen ja joutui hetken jopa harkitsemaan mitä tekisi. xD Kimmo saatiin normaalina takaisin, mutta Martta palasi zombina! Se ei kuitenkaan vaikuttanut tyttöä tai tämän äitiä haittaavan, sillä näitä tietotavoitteisia simejä kiehtoo tämmöiset jutut. Kuolleista heräämisensä jälkeen Kimmosta oli tullut rennompi kaveri ja hän oli suosittu, toisin kuin zombi-Martta, jota monet kummeksuivat tämän uuden ulkonäön vuoksi.

Martta ilahtui saadessaan soiton poikaystävältään Jarmolta, mutta tämäkin soitti vain ilmoittaakseen tavanneensa uuden tytön Martan kuolleissaolon aikana... Kimmo tekee tuttavuutta Lauraan ja Lauriin, jotka olivat lähteneet kävelylle lemmikkikissansa Lilin kanssa. Vuokraisäntä Ylermi taisi innostua vähän liikaa käytyään treffeillä Katrin kanssa, nyt hän seuraa naista kaikkialle pakkomielteisesti. Kieppumiselle hurraaminen nyt vielä menettelee, mutta Katrin makuuhuoneeseen murtautuminen keskellä yötä menee jo huolestuttavaksi...

Katri siellä myhäilee tyytyväisenä kun tontille on ilmaantunut useampikin salamatreffiseuralainen samanaikaisesti. Karkki-koiralle jouduttiin jättämään hyvästit, toivottavasti tämä hauva ei ole yhtä aggressiivinen kummittelija mitä hänen veljensä Kerma... Teinit ovat aamutoimissaan ennen uutta koulupäivää. Koulubussi joutui seisomaan pihassa joskus puoli kymmeneen asti, sillä Martan laahaava zombi-askel on niin hidas. .-D-.

Kari ja Katri ovat harmaantuneet, mutta ripeämmin laskeva vessahätä ja energia eivät hidastaneet tätä tehokaksikkoa käymästä treffeillä. Katri piti tapailun ihan vaan kaveripohjalla, mutta Karin seuralaiset päätyivät yleensä makuuhuoneeseen asti (peli ei laskenut tuota kasviseurasimiäkään työntekijäksi). Teinien työtasiat ovat mallillaan, Martta yleni sementin sekoittajasta muurariksi, ja Kimmoa onnisti ja hän pääsi jo tiedetyön huipputasolle ja sai bonuksena uuden työkaverin!
Oli kulunut vuosia siitä kun Kimmo oli tavannut ensimmäistä kertaa äitinsä, mutta tuolloin hän ei ollut uskaltautunut jäämään Gunnelin juttusille. Nyt hän päätti kuitenkin tarttua härkää sarvista ja kohdata viimein äitinsä keskustelun merkeissä. Vanhustunut Gunnel kertoi asuvansa naapurissa ja paljasti, että Kimmolla oli nykyään Harald-niminen pikkuveli. Näiden sisarusten roolit ovat kyllä vaihtuneet, Kari viettää eläkepäiviään kirjoja selaillen kun taas Katri kukkuu yöllä jalkeilla juomalasi kourassa. Voikohan siitä koitua haittaa jos kaveeraa samaan aikaan sekä hyvän että pahan noidan kanssa? Noh, Kari olkoon koekaniinimme. .-D
Nuo koviskaverukset tekevät kaiken yhdessä, he saapuivat yhtä aikaa, molemmat ovat Karin rakastettuja he tuntuvat muutenkin hakeutuvan joka paikkaan samaan aikaan, kuten tanssimaan tai penkille istuskelemaan. Martan tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta yliopisto-opintoja ajatellen: Koulunumerot eivät olleet lähelläkään kymppiä, eikä töissäkään tullut ylennyksiä. Luovuus oli kuitenkin hänen vahvuutensa harrastuspohjan myötä, ja äidin avustuksella Martta sai tarvittavat pisteet kokoon luovuusstipendiä varten. Yliopistolle soittaessa Marttaa odotti iloinen yllätys, sillä taidetähti-stipendin lisäksi hänelle myönnettiin myös hikari haudasta -stipendi, jonka saavat ilmeisesti zombiksi muuttuneet teinit. En ole aiemmin edes ollut tietoinen moisen stipendin olemassaolosta! .-o
Koirat olivat keksineet ottaa entisen porealtaan paikan pissimisnurkakseen kun huoneessa oli nyt niin hyvin tilaa. Winnie siinä patjalla tyytyväisenä loikoilee eikä näytä edes yhtään pahoittelevalta Karin pyyhkiessä matolta koiran jätöksiä. Katri naureskeli hänen veljensä oudolle tavalle syödä juustoleipiä aamupalaksi, mutta juustoleipätavoitteisesta Karista siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Perus sunnuntai-aamu kun pienen kokkausmokan takia on kutsuttava palokunta paikalle. Katria ei jälkikäteen edes harmittanut syödä kärventynyttä munakasta, enemmän suretti kun hän ei ennättänyt komean palomiehen puheille.
Katri löysi onneksi muita miehiä treffiseuraksi. Jännä miten ensin on pieni hiljaisempi kausi ja yhtäkkiä kylään kävelee kokonainen lauma sopivia miehiä. Jos Katri ehtii hyödyntää nuo kaikki hän pääsee varmaankin jo yli puolen välin treffilaskelmissaan. Kari yrittää puolestaan edelleen epätoivoisesti saada viiden työntekijän kanssa pelehdinnän toteutetuksi, mutta nämäkään noidat ja lehtorit eivät vaikuttaneet asiaan. Noh, ei rakastetut koskaan hukkaan mene, Karilla on nimittäin lukittuna myös 30 rakastetun hankkiminen ja näistä mummeleista olisi hyötyä siihen.

Kimmon ja Karin välit olivat viilenneet, eikä Kimmo suostunut enää nukkumaan isänsä vieressä. Nyt kun hän tunsi äitinsä oli isän muita rakastettuja vaikea katsoa läpi sormien, ja Karin käytös ärsytti häntä. Karin vuorauduttua peiton alle Kimmo nousi ylös ja suuntasi purkamaan kiukkuaan nyrkkeilysäkkiin, jota hän oli hakannutkin ahkerasti stipendin toivossa. Ihmettelin kuka näki aaveen kun kuului niin äänekäs parkaisu, mutta sitten tajusin että se olikin joku Kimmon nyrkkeily-sotahuuto. .--D Karin eläkepäivät kuluivat kotosalla naisia tapaillessa. Tällä hetkellä hänellä on menossa joku opiskeluaikojensa nostalgisointi, sillä treffiseuralaisiksi kutsuttiin opiskelijatyttöjä, joihin välit olivat laskeneet vuosien aikana. Pelottavaa kun Viikatemies katsoi koko ajan makuualustalla lojuvaa Winnietä noutaessaan Pamia.
Pamin tilalle päätettiin hankkia uusi koira, ja Katri adoptoi vaalean Pulla(♀)-pennun. Katsotaan jos Pulla tulisi kasvettuaan toimeen jomman kumman koirapojan kanssa! Katri kaveeraa työtoverinsa kanssa, ja hauskasti kylässä on paljon muitakin maastovihreän väreihin sonnustautunutta simiä. Karia puolestaan lykästi, sillä verkkoystävän järjestämä sokkotreffiseuralainen oli Lehtori! Homma meni tosin vähän pieleen, kun Lehtori sai Karin kiinni syrjähypystä tuodessaan treffien jälkeen kukkia...

Juonipaljastuksia seuraavasta Mikaliinien osasta: 

 

♦ Kasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti