maanantai 23. lokakuuta 2017

Perhe-esittely: Bilehile, osa 1: Riitelyä rannoilla

Taas uusi perhe! Bilehileistä onkin ollut jo mainintoja edellisissä osissa, mutta nyt pääset syventymään tähän perheeseen paremmin. .-)


Perheseen Bilehile kuuluu kolme sisarusta: (vasemmalta oikealle) Lila, Lulu ja Lola. Juhlia rakastava kolmikko asettui elämään yöelämän keskipisteeseen Stadiin. He aikoivat pitää hauskaa, hurmata miehiä ja aiheuttaa kaaosta. Lilalla on aina ollut onnea matkassa, ja hän tuntuu pääsevän elämässä helpolla. Romantiikkatavoitteinen Lulu on oikea miesmagneetti, ja hän unelmoi olevansa joskus ammattimainen juhlavieras. Kenraaliksi pyrkivä Lola on sisaruskolmikon vastuuntuntoisin osapuoli, eikä hänelle kannata ryttyillä, sillä hän voittaa minkätahansa tappelun.

Lisäksi perheeseen kuuluu suloinen Nappi-kissa. Hän kiipeilee ennemmin keinotekoisissa puissa aitojen sijaan, joten kaupunkiasuminen sopii hänelle. Nappi on toisinaan vähän ärhäkkä, mutta suurimmaksi osaksi ajasta hän on ystävällinen silityksiä ja herkkupaloja kerjäävä kissa. Mau mau.

Bilehileiden oli tarkoitus tutustua stadilaisiin ja bilettää näiden kanssa yhteisötonteilla joka päivä, mutta jotenkin tilanne kääntyi niin, että kaikille kolmelle sisarukselle oli kertynyt vain mummobestis. Näin hurja Stadi-elämä osoittautuikin rauhalliseksi. Lilalla oli tapana kutsua Virpi kylään laulukaveriksi, sillä siskot eivät halunneet laulaa duettoja, eikä Virpillä ollut muuta kuin aikaa.

Lila löysi itselleen ravintola-alalta töitä ja eteni urallaan kovaa vauhtia. Hän oli alkanut sivubisneksenä myymään herkullisia suklaakonvehteja itsekeksimällään reseptillä. Pari kertaa suklaa ehti valua laitteesta yli, minkä seurauksena se takertui lopullisesti ruokailuhuoneen lattiamatolle. Tekevälle sattuu.

Ei ura ollut pelkkää konvehtien napostelua, vaan välillä täytyi opiskella taitopisteitä. Lila juoni hienoja pelistrategioita shakkinappuloilla, mikä sivisti hänen aivojaan arkielämän käytännöntilanteissa. Lola ja Lulu puolestaan opiskelivat yhdessä mekaniikkaa uriaansa varten.

Koska George Michael oli raivostunut Lulun viattomista treffeistä Jimin kanssa, vietti nainen nykyisin paljon aikaa toisen rakastettunsa Toni Lorulan kanssa. Hän ei halunnut sitoutua vaan pitää hauskaa, mikä sopi myös Tonille erittäin hyvin. Toki Lulua harmitti, kun Georgen kanssa välit katkesivat, mutta suurimmaksi osaksi se oli vain Georgen oma tappio. Lulu löytäisi itselleen uuttakin seuraa.

Tonin talossa saattoi hyödyntää kaikki luksuslaitteet, mitä kotiin ei ollut tullut ostettua. Poreallas oli Lulun suosikkiasia, sillä hän tykkäsi keikistellä bikineissä. Tonin luona oli usein myös muita naisia, eikä Lulun ollut kovin vaikea arvata miehellä olevan myös muita naisia. Näkihän sen jo Tonin kihlasormuksestakin. Lulu uskoi kuitenkin olevan kaikista Tonin naisista paras.

Toni kävi usein kylässä myös Lulun luona, ja kaksikko vietti aikaa Lulun värikkäässä huoneessa. Toni oli luvannut lähteä jo kotiin, ja Lulu lähti nukkumaan. Toni kuitenkin palasi vielä huoneeseen katselemaan rakkaansa unia. Vaikka Tonilla oli paljon naisia, oli Lulussa jotain erilaista.

Koska Bilehileet olivat raataneet töissä viime aikoina liikaa, kaipasivat he irtiottoa arjesta. Niinpä sisarukset varasivat loman huippukalliissa hotellissa, missä he voisivat rentoutua ja flirttailla täysin tuntemattomien miesten kanssa ilman kiinnijäämisen pelkoa.

- Lola, kato tänne.
- Mitä?
*RÄPS*
- No otit musta sit kuvan.

Lomaherkkujen mäyssyttely näkyi pian Lulun vyötäröllä, mistä hän oli aluksi vähän hermostunut. Hän ei uskaltanut ottaa peittäviä talvivaatteitaan pois ja liittyä muiden seuraan kuumalle lähteelle.

Ulkovaatteiden pitäminen pidemmän päälle kävi mahdottomaksi haasteeksi lämpimillä Twikkii-saarilla. Lulu luopui takista, mutta bikineihin hän ei uskaltanut vielä sonnustautua kuten hänen siskonsa.
- Tosi noloa Lulu tollanen lihominen, Lila naurahti ja pyörähti itse ylpeänä bikineissään.
- Ole siinä hiljaa, Lulu ärähti tiukasti.

Koska Lulusta ei saanut rantaseuraa, Lila suuntasi yksin palvomaan aurinkoa. Ihanaa kun sai vain makoilla ja olla tekemättä mitään paratiisisaarella.

Paikoillaan makaaminen alkoi olla pidemmän päälle tylsää, joten seuraavaksi Lila löysi itsensä kuumasta lähteestä. Hän rentoutui onnellisena ja jutteli myös paikallisille simeille.

Naiset ehtivät käymään myös muinaisilla raunioilla, jotka olivat varsinkin seikkailuista pitävän Lolan makuun. Hän kuvasikin innoissaan kaikkea näkemäänsä, kun taas väsynyt Lulu oli vain onnellinen päästessään pitkän kävelymatkan jälkeen istahtamaan muinaislähteen reunalle.

- Voi teitä heikkoja, minä olen sotilasurallani tottunut kävelemään pitkiä matkoja, Lola totesi heittäessään pientä uhrauskolikkoa lähteeseen.
- Mutta mulla onkin enemmän miehiä kuin sulla, Lulu lesosi.
Sisaruksilla oli tapana nälviä toisiaan kaikesta, joten he eivät ottaneet loukkauksia vakavasti. Sen sijaan se kannusti heitä kehittämään itseään vieläkin paremmaksi, jotta voisi taas lesoilla toisilleen saavutuksillaan.

Matkaopas halusi myös leuhkia urheiluharrastuksellaan ja venytteli tylsyyttään yleispuhelimen luona. Leppoisassa työssä olivat omat hyvät ja huonot puolensa.

Illan tullessa Lolan silmiin osui paidaton tulitanssija. Kun hän tekisi tuttavuutta tämän kiinnostavan miehen kanssa, saisi Lola siskonsa hetkeksi hiljaisiksi. Hänen seuraelämänsä tosiaan oli ollut olematon viime aikoina urapisteiden keräilyn vuoksi, mutta nyt oltiinkin lomalla.

Lola tarjoutui opettelemaan tulitanssin päästäkseen miehen juttusille. Tutustumisesta ei kuitenkaan tullut juuri mitään, sillä kaksikko ei ymmärtänyt toistensa kieltä. Kaiken lisäksi alkoi sataa vettä, eikä roimuava tuli enää pysynyt päällä.

Lolan harjoitellessa Lulu oli päättänyt rakentaa hiekkalinnan, ja paremman tekemisen puutteessa Lila saapui häntä auttamaan.
- Mä osaan tehdä tästä linnasta tosi hienon, koska mulla on niin paljon luovuuspisteitä, Lila ylpeili.
- Mä sainkin upean rusketuksen, kun sinä taas vain paloit, Lulu sanoi ja heitti hiekkaa siskonsa päälle.
Hiekkasodan alkaessa linnasta ei lopulta tullut kovin kummoista.

Lola ehti oppimaan jo tulitanssin, ja harjoittelun ohella hänelle oli syntynyt valtava nälkä. Niinpä Lola meni grillaamaan makkaroita hodareita varten. Ei ollutkaan ennen tullut syötyä rauhoittavan aallonpärskeiden äärellä.
- Nyt riitapukarit syömään! Lola komensi kovaan ääneen nolaten siskonsa.

Viimeisenä lomapäivänä siskokset lähtivät tutkimaan hylkylaivaa. Tai oikeastaan Lulua kiinnosti enemmän auringonottaminen. Häntä ei kiinnostanut katsastaa vuotavaa laivanromua. Lola ja Lila kuitenkin kipusivat laivan kannelle heti.

Lila tutki kapteenin kajuuttaa ja tapasi yllätyksekseen merirosvolaivan kapteenin haamun! Kapteenin mielestä Lila oli hurmaava ja hauska nainen, joten haamu halusi opettaa hänelle ikivanhan merirosvolaulun, jota kapteeni ja tämän miehistö olivat aina laulelleet yhdessä hurjien aarrejahtiretkien aikana.

Lulu ei halunnut jäädä siskoaan jälkeen, joten hänkin kiirehti kapteenin juttusille toiveenaan oppia itsekin merirosvolaulu. Syystä tai toisesta kapteeni ei ollut halukas laulamaan Lulun kanssa, mutta hänellä oli tälle toinen lahja: salainen aarrekartta. Lulu näytti innoissaan karttaa siskoilleen, ja he kaikki päättivät lähteä etsimään aarretta, vaikka Lola olikin nauttinut merirosvoleikeistä laivalla.

Kartan johdattamasta paikasta ei kuitenkaan löytynyt aarretta, vaan merkillisen miehen bambumaja. Lulu oli pettynyt siihen asti, kunnes poppamies lupasi antaa palkinnon henkilölle, joka korjaisi kaikki hajonneet nykyajan vempaimet miehen kotoa. Lulu tarttui haasteeseen ilomielin, sillä hän oli oppinut hyvin mekaniikkaa löysäilyurallaan.

Lola ja Lila olivat menneet vain syömään, kun Lulu korjaili moitteettomasti kaikki välineet. Poppamies tuli kiitollisena antamaan Lululle lahjaksi ikivanhan taikakalun, jolla hän pystyisi manipuloimaan simejä. Lulu oli utelias uudesta lelustaan!

Lola halusi taas ikuistaa paikkoja kamerallaan. Hän oli ihastunut kauniin vihreän vehreään seinään, josta oli pakko ottaa enemmän tai vähemmän taiteellinen kuva.

Viimeiseksi lomateokseen Lulun oli ehdottomasti kokeiltava taikakaluaan. Niinpä hän loihti Tarmosta itselleen ystävän. Lulun olisi ehkä kannattanut hoitaa taikapuuhansa muualla kuin suoraan kohteen edessä. Sitten olikin aika palata takaisin kotiin.

Mitä arki tuo tullessaan loman jälkeen? Onko Georgen ja Lulun suhde lopullisesti ohi vai korvaako Toni Georgen? Löytääkö Lola miesseuraa?

♦ Fiku & Kasa

2 kommenttia:

  1. Bilehile-sisaruksethan vaikuttavat mielenkiintoisilta :D Kissojakin saatiin mukaan, hyvähyvä ;3 (<--- Kissamaisin hymiö, jonka keksin.)
    Ainakin Lululla onnistaa Tonin kanssa jos ei muiden, ehkä se siitä ;) Hauskaa kun kaikki sisarukset ovat omanlaisiaan vaikka kaikki ovatkin aika meneviä kai perusluonteeltaan :D Lomamatka oli varsin hauskaa ja rentouttavaa lukemista, tuntui jotenkin luontevalta että siskokset välillä hieman nälvivät toisiaan ;) Ja veikkaan kyllä että Lola ainakin jossakin vaiheessa löytää miesseuraa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bilehile on kyllä hauska perhe. .-D Kissat ovat kivoja! <3 Hyvin keksitty! ,-3 Hyvin havaittu, kaikki ovat luonteeltaan meneviä. Lola erottuu heistä ehkä eniten, mutta myös Lululla ja Lilalla on omat piirteensä. .-) Hyvä että loma rentoutti sinuakin. .--D Peukut pystyyn Lolalle! Kiitos Jade. .--> <3

      Poista