tiistai 6. maaliskuuta 2018

Mikaliini, osa 3: 5/10 saavutettu

Aiemmat osat löytyvät täältä.


Karon ja Mikan parisuhde oli tähän asti edennyt kummallekin mieluisassa yhteisymmärryksessä, mutta nyt lastenhoitovuorot olivat alkaneet aiheuttaa riitoja kaksokon välille. Karon mielestä hänen pitäisi mennä töihin, sillä lainvalvonta oli hänen kutsumuksensa ja raskausajat verottivat työssäkäyntiä jo muutenkin. Mikasta Karon kuului olla kotona, sillä tällä oli enemmän palkallisia vapaapäiviä.

Pienet kärhämät eivät kuitenkaan muuttaneet sitä tosiasiaa että Mika ja Karo rakastivat pieniä poikiaan. Tietenkin he olisivat halunneet viettää kaiken ajan kotona lasten kanssa, mutta jostain talouteen oli rahaakin saatava. Mika keskittyi Mikaelin opettamiseen, kun taas Karo huolehti perheen pienimmästä Mikko-vauvasta.


Aika riensi ja lapset kasvoivat. Mikaelin ja Mikon synttärit sattuivatkin samalle päivälle. Ikäerosta huolimatta veljekset tykkäsivät askarrella yhdessä puuhapöydän kanssa. Mikaelia tosin välillä ärsytti kun pikkuveljen täytyi jättää hampaanjälkensä jokaiseen värikynään ja palikkaan.

Mika oli saanut jatkaa työssäkäyntiä, ja hän oli jo ansainnut urapalkintonsa. Karolla ja Mikalla olikin tapana treenata yhdessä kun molempien urilla hyvää kuntoa edellytettiin. Mika suoritti esteradan leikiten, mutta Karolla oli välillä pieniä ongelmia aidan yli kiipeämisessä. Mika tietenkin pysähtyi auttamaan vaimoaan vaikeissa paikoissa.

Jonkin ajan päästä tuli taas havahduttua siihen että Karo oli raskaana. Karo yritti tilastaan huolimatta jaksaa hoitaa Mikkoa, mutta nälkäisenä ja väsyneenä ollessaan Karolta meinasi välillä mennä hermot, kun Mikko ehti kastella yöpukunsa juuri ennen kuin Karo ehti laskea taaperon potalle. Raskausaika hujahti ohi hetkessä, ja pian taloon syntyikin jo kolmas poikavauva, joka nimettiin Miskaksi.


Ää, en kestä kuinka Mikael on tuollainen miniversio Mikasta noissa hänelle arpoutuneissa vaatteissa. .-3 Ulkonäön lisäksi isässä ja pojassa on yhteistä myös kiinnostus musiikkiin. Mikael seurasi kiinnostuneena isänsä pianonsoittoa ja alkoi itsekin harjoitella yksinkertaisten kappaleiden pimputtamista. Pian Mikael huomasikin musiikin olevan hänelle mieluisin harrastus.

Mikael joutui toimimaan usein itsenäisesti vanhempien päähuomion ollessa perheen pienimmissä Mikossa ja Miskassa. Tietysti vanhemmilta liikeni pojalle aikaa tämän pyytäessä apua läksyissä, ja Mika osti jopa pojalle oman basson jota Mikael voisi sitten teiniksi kasvettuaan soittaa. Kun vanhemmat eivät ehtineet olla Mikaelin kaikissa tekemisissä läsnä jutteli poika asioita siniselle lelunallelleen jolla oli aina aikaa kuunnella.

Tässäpä on nyt ensikertaa näytillä Miska, joka on ehtinyt jo kasvaa taaperoksi. Geenisekoilu jatkuu, sillä Mikaelista Mikosta poiketen Miska sai tummemman ihosävyn. Jeij, tähän mennessä kaikki syntyneet lapset ovat olleet eri näköisiä!

Vuodet vierivät ja uusia lapsia syntyi lisää. Tässä Mika opettaa perheen ensimmäistä tyttölasta Mirkaa puhumaan, ja Karon käsivarsilla lepää juuri syntynyt Miika. Mirka sai Miskan tapaan tummemman ihonsävyn, mutta Miika on aiempien lasten tapaan vaaleampi.

Vaikka Miikon syntymästä ei ollut kulunut kovinkaan pitkää aikaa suunnittelivat Mika ja Karo jo uuden lapsen hankintaa. Kiireisen arjen keskelle ei kuitenkaan ollut aina helppoa sovittaa kahdenkeskistä aikaa, sillä kuhertelutuokio saattoi katketa vauvan parahdukseen tai lasten tullessa makuuhuoneessa olevalle tietokoneelle.

Ja kun kahdenkeskisen ajan löytäminen ei olisi ollut tarpeeksi työlästä ei Karo sitten meinannut millään tulla raskaaksi. Käydessään illalla nukkumaan Karo loi katsauksen yöpöydällä olevaan kristallipallo-lamppuun ja toivoi tulevaisuuden tuovan vielä paljon lapsia tullessaan.


Muidenkin lasten aloittaessa koulun oli Mikael saanut paremmin seuraa pikkuveljistään. Eniten hän vietti aikaa Mikon kanssa, ja tämä kaksikko tekikin melkein kaiken yhdessä. Mikael sai tietenkin isoveljen vallallaan valita leikit, ja välillä urheilusta kiinnostunutta Mikkoa harmitti kun Mikael määräsi heille aina jotain rallatteluleikkejä kun Mikko olisi kaivannut jotain toiminnallisempaa tekemistä. 

Jarkko ihailee seinällä olevia kuvia Mikasta. ,-)
(Selitin tästä kuvasiasta blogissani aiemmin, jos et tajunnut ja asia jäi vaivaamaan niin lukaise tuolta lisää.)


Perheen nuorimmainen Miikakin kerkesi kasvaa taaperoksi. Miika oli helppohoitoinen taapero, sillä tämä oivalsi nopeasti mihin pottaa käytetään. Miika viihtyi hyvin itsekseen eikä taapero aloittanut heti raivokohtausta jos hänet unohdettiin hetkeksi aikaa syöttötuoliin, vaan rummutteli tuttipulloa apuna käyttäen tuolia. Taitaa Mikan musiikkigeeni virrata tässäkin pojassa. ,-)

Pysyttekö vielä mukana vai joko menee lasten nimet sekaisin? Oli miten oli, lisää lapsia on vielä luvassa sillä mennään vasta puolivälissä kymmenen lapsen hankintatavoitteessa. .-D Meneepä nää osat hauskasti, eilen Mikaliineilla pelatessani Karo sai kirjoitettua kolmannen osan elämänkerrastaan, ja kirjan nimi oli 5/10: Mikael, Mikko, Miska, Mirka ja Miika, eli juuri samat lapset ketkä ovat nyt tähän kolmanteen osaan mennessä syntyneet. Mitä jos sim-Karo onkin kirjoittanut tämän osan enkä minä. .-o

Juonipaljastuksia seuraavasta Mikaliinien osasta:

  

♦ Kasa

4 kommenttia:

  1. Onneksi Karo ja Mika saivat näköjään jonkinlaisen sovinnon aikaan alun työkinasteluista huolimatta :) Kätevää, kun Mikan urapalkinnosta on hyötyä molemmille :D *näyttää peukkua geenisekoilun jatkumiselle* Pikku-Miska näyttää varsin söpöltä, pojan ruskeissa (?) hiuksissa on hauska punertava sävy (vai ovatko ne kokonaan punaiset?). Myös Mirkalla ja Miikalla on hauskat teemanimet, odotan kyllä miltä kuopukset näyttävät lapsi-iässä ;) Ihan vielä eivät ole lasten nimet menneet sekaisin, mutta katsotaan uudestaan sitten seuraavassa osassa :"D
    Ehkä kirjailijana tosiaan olikin sim-Karo? Se on sitten Simception (olivathan Inception-vitsit vielä olemassa?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, sovinto saatiin aikaiseksi. Välillä kyllä harmitti laittaa Mika töihin Karon sijasta, kun Mikalla ei ollut vielä ylennyspisteet koossa, mutta Karolla oli raskauslomapäiviä niin niitä sitten käyttelin että vältyttäisi lastenhoitajalta. Miskan hiukset ovat ruskeat, mutta noiden ladattujen hiusten mukana tulee aina niitä värivariaatioita ja Miskankin hiusväri kerkeää muuttumaan aina kasvujen yhteydessä kun en jaksa tai tajua viedä häntä peilin eteen. .-D Teemanimiä tosiaan riittää, yksi vaara lisää sotkea simit toisiinsa. .-D Hienoa että olet vielä mukana nimissä, huomasin äsken osaa lukiessa kutsuneeni kerran Miikaa yhden tulevan lapsen nimellä. .--D Hui, se ruoka alkaa olla valmiina, täytyy lopetella tätä kommenttia että pääsee syömään. Kiitos paljon kommenteistasi! .-3 <3

      Poista
  2. Oi, mä rakastan tota filosofista viittausta tossa osan lopussa, että mitä jos sim-Karo kirjoittikin tän osan etkä sinä! .---D Ihanaa! Se on siinäkin mielessä ihan järkevää, ettei kerro kaikista lapsista liian yksityiskohtaisesti, että yksityisyyssuoja säästyy. .--D

    Mäkään en kestä tota miniversio-Mikaelia! <3<3 Aivan ihana. .--D Mikko taitaa olla perheen urheilijakapinoija, joka ei ole niin paljon musiikin perään, mitä muut. .--D Ja aivan loistavaa, että tumma ihokin periytyi. En tajunnut sitä ihailla silloin, kun noi Mikaliinit on kävelleet meidän simssissä. .--D Suuri kunnia siitä vaivasta, mitä oot nähny noita lapsia kasvattaessa, ihan hullua! .---D

    Tosi hauska osa! Kirjotat kivasti ja mielenkiintoisesti. .-) Kirin nää osat vielä kiinni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olitpa yllättäin kommentoinut! Niiih, ei tässä enää tiedä mitä on oikeasti tehnyt ja mitkä jutut ovat puolestaan sim-Karojen aikaansaannoksia. .-D Mikael on kyllä tullut isäänsä. ,-) Urheilijakapinoija tosiaan, loistava termi! Mikko onkin niitä harvoja Mikaliinien lapsista jotka eivät harrasta musiikkia. Kivaa kyllä että tulee vähän erinäköisiä lapsia, helpompi kuvatkin järjestellä kun lapsista suunnilleen tunnistaa kuka on missäkin kuvassa. .-) Nooh, tää kymmenen lapsen hankkiminen + kasvatus tuntui melkeinpä kevyemmältä pelattavalta mitä kaikkien lasten yliopiston suorittaminen. .-D Kiva että viihdyit, ja kiitokset kommentista. <3 .-)

      Poista