maanantai 28. syyskuuta 2020

Mikaliini - 3. sukupolvi yliopistolla, osa 1: Saippuasyndrooma

Mikaliiniviikko järjestetään jo kolmatta vuotta putkeen! Tällä viikolla juhlitaan siis Mikan nimipäiviä, ja sen kunniaksi julkaisen joka päivä uuden osan Mikaliineille. Tämän viikon aikana päästään seuraamaan kolmannen sukupolven menoa, ja aloittakaamme parilla yliopisto-osalla. .-)

Aiemmat Mikaliinien osat löytyvät täältä.



Taksi kyyditsi kampukselle ensimmäiseksi Onnin (Mirkan ja Pekon lapsi) ja Mirjan (Mikon ja Sirjan lapsi). Tämä hikkekaksikko tuli mitä parhaiten juttuun keskenään, ja he viettivätkin käytännössä kaiken aikansa yhdessä, sillä kummankin pääaineena oli fysiikka ja mieliharrastus urheilu. Kumpikaan ei edes nähnyt vaivaa tehdäkseen tuttavuutta asuntolan muun väen kanssa, sillä he saivat loistavasti seuraa toisistaan.


Onni-parka joutui viuhahtelijan ahdistelemaksi. Vakava Onni ei nähnyt ilkosillaan juoksentelussa mitään viihdyttävää. Suurin osa Onnin ja Mirjan päivistä kului opiskelunurkkauksessa, jonne Onni oli asettanut kotoa mukaan ottamansa opetusuran huippukirjahyllyn. Toki opiskelemaan saapui välillä asuntolan muutakin väkeä, mutta muut tulivat ja menivät kun Mirjan ja Onnin takapuoli pysyi tiukasti kiinni sohvassa monta tuntia putkeen. Urheilulliset simit vetosivat Mirjaan, ja tämän tavattua huutosakkipoika Hermannin ei Mirjan mieleen yhtäkkiä tarttuneetkaan enää oppikirjojen faktat, vaan tuntui että aivot muuttuivat vaaleanpunaiseksi hyytetöksi aina Hermannin ollessa paikalla. Onni kummasteli miksi Mirja ei enää opiskellutkaan hänen kanssaan vaan lauloi outoja kannustushuutoja jonkun laaman kanssa.


"Luettaisiinko tänään yhdessä typpeä sisältävistä orgaanisista yhdisteistä?" Onni tiedusteli kohdatessaan Mirjan aamiaisaikaan keittiössä.
"Ei se käy kun menen luennon jälkeen treffeille Hermannin kanssa", Mirja paljasti.
"Herm-, aa se laama. Onko teidän juttu vakavaakin, seurusteletteko te?" Onni uteli.
"Ei vielä virallisesti, mutta katsoo nyt mihin suuntaan tämä etenee", Mirja vastasi hymyillen. Luennon jälkeen Mirja ehti kaivaa nopeasti käsilaukustaan peilin varmistaakseen kampauksensa olevan siististi kun Hermanni jo saapuikin. Kaksikolla oli hauskaa yhdessä, ja treffien päätteeksi Mirja muiskautti suukon Hermannin laamanaamion poskelle, ja tätä voinee kutsua parin ensisuudelmaksi vaikka huulet eivät kohdanneetkaan.


Mirja oli onnellinen Hermannin kanssa, joten hän toivoi Onninkin tapaavan itselleen jonkun mukavan seurustelukumppanin. Mirja kiinnostuikin Tea-nimisen naisen kysellessä puhelimessa Onnin perään, hän oli varma että kaksikon välillä olisi jotain! Mirjan udellessa puhelun sisällöstä myöhemmin opiskelutuokion aikana Onni kuitenkin kiisti kaikki romanssiepäilyt - hän oli tullut yliopistolle opiskelemaan, ei naisia deittailemaan. Joskus Onni kieltämättä tunsi olonsa yksinäiseksi Mirjan viettäessä enemmän aikaa Hermannin kanssa, ja hän yritti vaivihkaa vilkuilla vieressään olevaa lehmätyttöä. Jos kerran Mirja oli löytänyt kumppanin maskottipuvun takaa voisi Onniakin onnistaa! Valitettavasti huonomaineinen kiusantekijä-lehmä ei ollut ollenkaan Onnin tyyppiä.


Ensimmäinen loppukoe jännitti Mirjaa, ja hermostuksissaan tyttö hinkkasi pesutilojen suihkut ja kaakelit niin huolella että pesussa käytetty saippua jäi kuplimaan hänen käsiinsä.
"Loppukoe edessä, vai?" Stella-kokki kysäisi töidensä ohessa keittiöön aamiaiselle saapuneelta naiselta.
"Mistä arvasit?" Mirja kysyi yllättyneenä, ja Stella puhui jotain yleisestä "saippuasyndroomasta", mikä iski tenttejä jännittäviin opiskelijoihin.
"Älä suotta stressaa tyttöpieni, olen tarkkaillut sinua ja olet opiskellut niin huolella että läpäiset kokeen varmasti", Stella vinkkasi. Hyvinhän se syyslukukauden ensimmäinen tentti meni sekä Mirjalta että Onnilta. Pallotteluseuran puutteessa Mirja oli tehnyt tuttavuutta samassa asuntolassa majailevan Joonatanin kanssa, ja vähitellen kaksikko oli ystävystänyt keskenään. Mirja katseli pahoittelevasti Onnia, joka joutui syömään yksinään nurkkapöydässä Mirjan ruokaillessa Joonatanin kanssa.


Nähdessään Onnin kurjan ilmeen ei Mirja voinut kuitenkaan jättää ystäväänsä yksin ja siirtyi tämän pöytään.
"Luulin että seurustelit sen Hermannin kanssa, mutta nyt sinulla on jo uusi mies kiikarissa", Onni kommentoi.
"Eh, olemme Joonatanin kanssa pelkkiä kavereita", Mirja painotti, vaikka täytyi myöntää että hänellä on hyvä salamayhteensopivuus kummankin miekkosen kanssa...
Onnia alkoi hiukoa jumppatuokion päätteeksi, mutta pian äkäinen kuntomummo ilmestyi hänen taakseen ja patisteli treenaamaan lisää.
"Mutta juurihan minä..." Onni sopersi hiljaa.
"Ei mitään muttia, nyt jumppaamaan siitä!" kuntomummo määräsi, eikä Onnin auttanut muu kuin tehdä tuplatreeni. Sosiaalisten suhteiden lisääntyessä Mirjan ote opintoihin meinasi herpaantua, mutta lopulta tämä vaikutusvaltainen nainen keksi suostutella muita tekemään lopputyöt puolestaan - tällöin hän voisi laiskotella ja saada silti parhaat arvosanat!


Onni kummasteli Mirjan vapaa-ajan määrää, ja kaksikon pitäessä yhteistä konsolipelituokiota Onnin huoneessa nainen paljasti uuden strategiansa. Onni ei ollut oikein vakuuttunut tehtävien nakittamisesta toisille, mutta tehkööt Mirja mitä tykkäsi. Sitten saadaankin mukaan vähän uusia kasvoja Karoliinan (Mikaelin ja Karolan lapsi) ja Kiiran (Miikan ja Klaaran lapsi) aloittaessa opintojaan. Heti kun pääaine oli päätetty Kiira kiirehti purkamaan matkatavaroitaan, joiden joukossa oli myös hänen Korppi-papukaijansa. Korppi oli joutunut asustamaan pitkään tavaraluettelossa, sillä Kiiran pikkusiskon syntymän myötä huoneesta oli poistettava turhaa tavaraa tilaa viemästä, mutta nyt Korppi näkisi viimein päivänvaloa! Karoliina otti opintonsa vakavasti ja kirjoitteli esseitä harva se päivä.


Kiira ei puolestaan ottanut opintojaan kovin vakavasti, ja ensimmäinen asia mitä hän yliopistolle saapumisen jälkeen teki oli kyläilykutsun lähettäminen Jarkko-ystävälle. Kaksikon välillä oli ujoa flirttiä, mutta vähän näyttäisi siltä etteivät salamat mätsää. Onnin taikakirjahylly hämmästytti uusimmat tulokkaat niin, että Kiira ja Karoliina selailivat oppikirjoja suut ammollaan. Ajatella että luovuutta tai logiikkaa pystyi nyt lukemaan kirjasta! Jarkon kanssa ei salamia ollut, mutta Seppo-pappa vaikuttaa olevan kiinnostunut Kiirasta. Nainen oli kuitenkin enemmän Sepon kissan perään, joten pappa taitaa joutua jäädä nuolemaan näppejään.


Lemmikkikavereiden kyläänkutsumisen ohessa oli myös kätevä pitää suhteita yllä vanhoihin kavereihin. Kiiran ystäväpiiri koostuikin vähän kaikenikäisistä simeistä lapsista vanhuksiin, sillä naisen pääkriteeri ystävyyssuhteen luomiselle oli se että kotoa löytyi jokin karvainen nelijalkainen otus. Kiira sai apua myös serkultaan Onnilta, joka suostui naisen pyynnöstä kutsumaan äitinsä Mirkan koirakasvattamon väkeä toisinaan kylään. Herttua saakin tällä kertaa tavallista herkullisemman aterian litkiessään pissilätäköiden sijaan suklaakoneesta ylivalunutta suklaata (vai olikos suklaan syöminen juuri haitaksi koirille, hups...)


Öisin Kiiraa ei tahtonut saada kömpimään sänkyyn sitten millään konstilla, sillä aloitteleva tiedeharrastaja ei olisi malttanut irrottaa silmiään teleskoopin kautta näkyvästä tähtitaivaasta. Kiiraa ilahdutti että yliopisto tarjosi paremmat tiedeharrastusmahdollisuudet mitä kotona oli ollut. Nick Jonasin mukana kylään saatiin Elvis ja tämän pentu Ihku mikäli oikein tulkitsen (voi se olla Vuhkukin). Karoliina kyseli joskus vanhemmilta serkuiltaan vinkkejä opiskeluun, mutta muuten nelikko tuntui jakautuneen kahteen ryhmään; uusiin ja vanhoihin, ja Mirja ja Onni puuhastelivat edelleen yleensä kahdestaan eivätkä ottaneet nuorempia serkkujaan mukaan juttuihin.


Hupsis, tähdenlennon näkemisestä haaveillut Karoliina saikin niskaansa metalliromua, ja Viikatemies saapui noutamaan satelliitin alle liiskaantuneen simin mukaansa. Kiira ei voinut antaa tämän tapahtua, varsinkaan kun kylässä sattuivat olemaan vielä teini-ikäiset Karoliinan nuoremmat sisarukset Kari ja Katri, eikä hän voisi antaa näiden menettää isosiskoaan. Onneksi Viikatemies kuunteli järkipuhetta, ja Kari riensi heti halaamaan Kiiraa kiitokseksi tämän urotyöstä. Myös Karoliina lankesi ystävänsä käsivarsille ladellen vuolaasti kiitoksia.
"Isä olisi tappanut minut jos olisin kuollut, hän nimittäin haluaa kolmen lapsensa valmistuvan yliopistosta", Karoliina selitti. Kuntomummelilla on jotain Onnia vastaan, toinen vetää jo treeniä esteradalla ja se ei muka ole tarpeeksi liikunnallista??


Onni päätti että aikoisi näyttää kuntomummolle ja maksimoida nopeasti kuntopisteet, jolloin mummelilla ei olisi mitään syytä valittaa. Myös Kiira liittyi esteradan luona juoksenteluun, mutta pian nainen sai jäädä yksin Onnin rientäessä yllättäen ohikulkeneen Hillan juttusille. Kirjahullupänttääjistä poikkeava Kiira halusi kokea yliopistossa muutakin kuin pelkkää opiskelua, joten hän päätti pyrkiä osakuntaan. Siinä riittääkin tooga-kaapuisia simejä joihin tutustua!


Onni ja Mirja olivat aina pallottelupari, mutta koska Karoliinan ja Kiiran harrastusmieltymykset erosivat ei Karoliina saanut ketään pallottelukaveriksi, ja hänen täytyi vain tyytyä katselemaan pallojen kuvia urheiluaiheisilta sivustoilta. Koirapariskunta Herttuatar ja Kunkku olivat jälleen vieraisilla, tällä kertaa Kiira oli keksinyt pyytää koirat kylään ystävänsä Ennin kautta. Tytöt olivat nuorempina harrastaneet yhdessä pieniä tuhmuuksia livahtelemalla öisin salaa ajelulle, mutta nyt ne ajat olivat jo takana päin. Enni kertoi aloittavansa pian opinnot yliopistolla, ja homman teki erityisen jännittäväksi se että Enni oli ehitinyt vaihtaa muutaman sanan serkkunsa Karoliinan vieressä lounastavan afropäisen opiskelijapojan kanssa johon Enni oli vähän pihkassa. Vieraiden lähdettyä Stella-kokki huomautti etteivät keittiön ruuat ole tarkoitettu kaiken maailman vierailijoille ja määräsi Kiiran auttamaan siivoamisessa.


Pian Enni saapuikin aloittamaan opintojaan hieman kummallisesti seisoskellen porealtaan yläpuolella uikkareissaan (hän oli ilmeisesti ollut viimeksi tontilla kylässä ja istuskelemassa juurikin tuolla porealtaassa). Uima-asut ilmeisesti yhdistävät, sillä Enni intoutui jutustelemaan ensimmäiseksi uimahoususillaan oleskelevan miehen kanssa. Ei sillä että muutkaan Mikaliinit koskaan mitään pukukoodia noudattaisivat, Karoliina ja Mirjakin lueskelevat kirjoja pyjamissaan. Ystävyksillä Ennilla ja Kiiralla oli lystiä, ja kaverusten ryhtyessä ruokasotaan Kiira oli varma että Stella asettaisi heidät kohta ruokalakieltoon. Enni oli myös iloinen päästessään pitkästä aikaa tapaamaan isoveljeään Onnia. Enni tuntee varmasti olonsa kotoisaksi kampuksella voidessaan olla ystävien ja sisarusten ympäröimänä!


Karoliinan epäonniset mieskohtaamiset: Yritä siinä nyt tehdä vaikutus uuteen tuttavuuteen kun jaloissa roikkuu kiusallisesti koirakaveriaan rapsuttamaan kumartunut Kiira. Toisella kertaa Karoliina puolestaan maalaili niin keskittyneenä ettei tajunnut kiinnittää huomiota ohikulkijan vislailuihin. Ulkona käy välillä melkoinen vilske kun Kiira on kutsunut paljon väkeä paikalle tehdäkseen eläinkamuihinsa tuttavuutta! Poistuessaan huoneestaan Ihku-koiran kanssa Kiira yllättyi nähdessään Ennin pyjamassa keskellä käytävää.
"Miks sä nukut keskellä käytävää?" Kiira ihmetteli.
"Koska vapaa tahto. Miksi tää sänky oli ylipäätään on sijoitettu keskelle käytävää?" Enni kyseli takaisin.
"Joku lemmikkikavereistani rikkoi sänkyni, joten tilasin uuden ja olin juuri aikeissa siirtää sen huoneeseeni", Kiira selitti.


"Jaha, taas saippuasyndroomaa", Stella mutisi itsekseen seuratessaan Karoliinaa aamupalalla. Enni uskaltautui viimein ottamaan uudelleen yhteyttä afropäiseen mieheen, joka kertoi nimekseen Eetu. Kuin ihmeen kaupalla nämä kaksi oikeasti ovat salamayhteensopivat, kivaa. ,-3 Eräänä iltana Enni suunnitteli pyytävänsä Eetua ensitreffeille, mutta valitettavasti Kiira oli vallannut puhelimen perinteisiin tarkoituksiinsa. Enni onnistui kuitenkin omimaan luurin hyppysiinsä Kiiran riennettyä ulos tarkistamaan koirakaverinsa Ritan kaulapannasta, kuka tämän hauvan omistaja olikaan.


Eetu suostui treffipyyntöön ilomielin, ja kaksikolla oli hauskaa yhdessä, mitä nyt Enni hieman häpesi valokuvauskopin luona olevia ällösöpöjä kuvia omista vanhemmistaan. Vanhempien nuoruuskuvat jäivät kuitenkin taka-alalle Eetun suikatessa naisen huulille ensisuudelman!


Treffien jälkeen Enni hipsi makuuhuoneeseensa ja sujahti peiton alle. Ennen nukahtamistaan hän katseli iloisesti hymyillen seinälle ripustamaansa yhteiskuvaa Eetun kanssa. Saatuaan kaikki eläinkaverit kokoon oli Kiiran uudeksi elämäntavoitteeksi tullut ravintola-alalle pyrkiminen, ja naisen ruoanlaittoinnostus kasvoi roimasti tämän harjoitellessa ruuanlaittoa suklaakoneen avulla. Olipa onni että äiti oli aikoinaan lahjoittanut sen hänelle mukaan yliopistolle otettavaksi! Vaikka Kiiralla olikin nyt uralle pyrkiminen suunnitelmissa ei nainen päntännyt kaikkea aikaansa taitopisteitä vaan juhli ja vietti aikaa kavereidensa kanssa. Karoliinalla tuntuu olevan mieltymys kovisjätkiä kohtaan, mutta valitettavasti lempi ei leimahtanut tämän liekkipaidan kanssa.


Mirja oli pitänyt treffitaukoa pähkäillessään valintaa Hermannin ja Joonatanin välillä, mutta lopulta Mirja uskoi tietävänsä mitä tehdä, ja Hermanni kutsuttiin kylään intiimiä poreallaskohtausta varten. Jostain syystä Karoliinalla oli jotain touhua vastaan. Hermanni on myös Miian (=Karoliinan täti) rakastettu, mutten oikein ymmärrä miksi tilanne haittaa Karoliinaa kun kukaan muu asuntolan asukkaista ei ollut moksiskaan. Ilkeä lehmä haastoi Hermannin kaksintaistoon, ja Mirja kannusti tietenkin uskollisesti omaa laamaansa. Naisen sanat toivat voimaa, ja Hermanni tyrmäsi lehmän leikiten.

Juonipaljastuksia seuraavasta Mikaliinien osasta:


♦ Kasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti