sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Isänpäivä

Isänpäivän kunniaksi muutama pelimme sim kertoo omia näkemyksiään isyydestä ja muistelee omaa isäänsä. .-)


James: Isänä haluan taata kahdelle juuri koulun aloittaneille pojalleni Joelille ja Juliukselle hyvän ja turvallisen kasvuympäristön. Oma lapsuuteni ei ollut kovin helppoa aikaa ja olisin joskus toivonut isältäni tukea muutenkin kuin pelkkänä viikkorahana, sillä raha ei korjaa rikkinäistä perhettä tai surullista mieltä. Vietän päivittäin aikaa lasteni kanssa ihan arkisten askareiden parissa: yhteiselle illalliselle kokoontuu koko perhe, ja auttaessani lapsia läksyissä keskustelemme yhdessä heidän koulupäivänkulustaan. On hienoa nähdä miten lapset kasvavat, mutta mitä enemmän kavereita ja harrastuksia tulee sitä vähemmän pojilla tuntuu olevan tarvetta isän seuralle.


Benjamin: Minulla ei ole vielä biologisia lapsia, mutta vaimoni on paraikaa raskaana ja odotan innolla pienokaisen syntymää! Talossamme asuu vaimoni entisestä parisuhteesta poika, joten hänen touhujaan seuratessa olen jo saanut vähän käsitystä siitä millaisia lapset ovat vaikka poika ei minua varsinaisesti isähahmonaan pidäkään. Luemme kuitenkin välillä yhdessä kirjoja ja neuvon poikaa jos hän apuani pyytää. Odotan jo innolla että pääsen opettamaan lapselleni erilaisia taitoja! Tykkään luonnosta, ja olisi hienoa puuhastella jotain siihen liittyvää oman lapseni kanssa. Menenköhän hieman liian pitkälle, pienokainen ei ole vielä edes syntynyt ja minä jo suunnittelen yhteisiä vaellusretkiä lähialueen luonnonpuistoon, hehe.


Nappi: Minulla on kaksi lasta: Helen ja Sergey, mutta vain Sergey asuu saman katon alla kanssani enkä juuri näe Heleniä. En ole kovin innokas lastenhoitaja ja annoinkin isäntieni huolehtia Sergeyn kasvatuksesta kun tämä oli vielä pieni pentu. Kasvettuaan isommaksi Sergey on kuitenkin vallannut reviiriäni, ja hänelle joutuu toisinaan sähähtämään jotta tämä tietää kuka tässä taloudessa määrää kaapin paikan. Emme ole kovin läheisissä väleissä mutta ainakin meillä on hyviä tappeluhetkiä! Mrauh!


Cassandra: Näin isänpäivän kynnyksellä sitä tulee miettineeksi isää vaikka Janus kuolikin jo vuosia sitten. Isä kasvatti minut ja veljeni yksin äidin kadottua mystisesti ja siksi olenkin oikeastaan koko ikäni kääntynyt aina isäni puoleen kun tarvitsin neuvoja tai apua. Emme tosin olleet juuri koskaan samaa mieltä asioista, mutta uskon että isä arvosti, kun kysyin hänenkin mielipidettään. Minua harmittaa se, ettei Janus ehtinyt koskaan tavata lastenlapsiaan, hän olisi ollut hyvä isoisä.

Nyt kun simien isänpäiväpostaus tuli valmiiksi olisi varmaan aika väkertää korttia omalle isälle, joten heips!

♦ Kasa & Fiku

2 kommenttia:

  1. Selailin Simsseilyjen arkistoa ja huomasin vasta nyt, että täällähän on isänpäiväpostauskin! Tämä oli kyllä varsin hieno idea, en muista kyllä missään muualla nähneeni tällaista. Hauskaa kun tässä tuli erilaisia näkökulmia erilaisilta simeiltä ja jopa Nappi-kissaltakin! Tykkään <3 Ja nyt voisinkin laittaa omalle isälleni jonkinlaisen isänpäivätervehdyksen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että tykkäsit. .-> Nappi on ihana isäkissa! <3 Minä tein tänä vuonna isälle kortin, jossa oli ristikko ratkaistavaksi. .-D Kiitos kivasta kommentista! .-)

      Poista