perjantai 3. marraskuuta 2017

Michael, Saade, Wentz, Zelmerlöw, osa 2: Yllätysvieras kaukomailta

Jatkoa julkkisperheelle! Jos edellinen osa jäi lukematta, vilkaise se ennen tätä!


Miehet olivat päättäneet lähteä pienelle rentoutumislomalle Twikkii-saarelle. Måns, Eric ja Pete riensivät heti uimaan Georgen jäädessä vielä kuivalle maalle. Uiminen meren aallokossa huuhteli pois arjen huolet.

George oli lähtenyt lentokentälle suoraan töistä, joten hänellä oli vielä työasu yllään. Hurja tulitanssija vei heti Georgen huomion, ja hän jäi tuijottelemaan ihmetyksissään moista esitystä.
- Opetatko tuon minullekin? George kysyi paikalliselta mieheltä.
- ใช่, mies vastasi.

Georgen harjoitukset kestivät niin kauan, että Måns ja Eric ehtivät kyllästyä jo uimiseen. Eric halusi itselleen kauniin rusketuksen, joten hän levitti vilttinsä ja jäi makoilemaan aurinkoon. Måns ei malttanut pysyä paikallaan niin pitkää aikaa, joten hän kaiveli rantahiekkaa toiveenaan löytää jokin mukava matkamuisto.

Eric ajatteli, että matkamuistot voi ostaa pienistä kojuista, eikä tarvinnut itse kaivella tuntikausia rantahiekkaa toivoen, että sieltä jotain tulisi vastaan. Ruskettunut Eric kuitenkin kalpeni hiukan, kun Måns kertoi kaivaneensa esiin aarrearkun. Sellaisia ei voinut kaupasta ostaa, joten Eric jäi ilman.

Georgekin sai loman aikana rusketuksen itselleen ja Pete paloi, mutta Månsiin puolestaan aurinko ei juuri tehnyt vaikutusta. Maan kaivelun ja matkamuistojen etsimisen lisäksi Pete halusi ikuistaa loman ottamalla eksoottisia valokuvia. Pete halusi ehdottomasti salakuvata heidän retkioppaansa.

Måns ja Pete vaihtoivat rooleja valokuvaamisen ja kaivelun välillä. Pete oli kateellinen Månsin upeasta aarrearkusta, ja hän halusi itsekin löytää sellaisen. Ikävä kyllä sellaista ei vain tullut vastaan, niin Peten tuuria! Måns yritti saada Georgen ja Ericin yhteiskuvaan, mutta kummatkin vain käänsivät selkänsä rientäessään muihin puuhiin. Eric oli kovasti innostunut paikallisesta ruoasta.

Illan viiletessä lämmin kuuma lähde lämmitti mukavasti, joten Pete ja Eric suuntasivat paikallisen naisen seuraan höyryävään veteen. Nainen nauroi hyväntahtoisesti Peten palaneelle iholle ja harmitteli tämän kohtaloa. Naisella ja Petellä riitti juttua, joten Eric päätti poistua paikalta.

Ericin vastaan tuli hurmaava Tarmo-niminen nainen, jonka kanssa Eric tunsi yhteyttä. Hän ei ollut kuullut Mira Eläimestä aikoihin eikä enää ollut varma, mitä heidän välillään oli, vai oliko mitään koskaan ollutkaan. Niinpä Eric kuherteli hyvillä mielin uuden tuttavuuden kanssa, ja he sopivat pitävänsä yhteyttä myös silloin, kun Eric palaisi kotimaahansa.

Loman jälkeen Månsin luovuus kukoisti. Hän oli saanut paljon uutta inspiraatiota musiikille, jota hän ei ollut pitkän aikaan enää soittanut. Måns osti jopa uudet liekkirummut innostuttuaan taas kehittämään luovuutta.

Måns oli saanut myös uutta puhtia elämäntavoitteelleen, ja niinpä hän adoptoi Messille Lindan koiravaimoksi. Eläinvirkailija kuitenkin sekosi henkilöistä ja luuli Peteä Månsiksi. Pete kuitenkin oikaisi virheen ja otti uuden koiran ilolla vastaan.

Messi otti uuden tulokkaan avosylin vastaan. Hän oli ollut hiukan yksinäinen koira sillä välin, kun omistaja Måns ja muut perheenjäsenet olivat lomalla ilman Messiä. Niinpä uroskoirasta oli hauskaa, kun hän oli saanut leikkikaverin.

Talven pakkaset lähensivät koirien välejä entisestään. Kun oli oikein kylmä, oli lämpimämpää nukkua samassa kopissa yhtä aikaa. Månsin ei tarvinnut odottaa edes kauaa, kun Linda oli jo raskaana. Kaikki tapahtui melkein ihan itsestään.

Lindan saapumisen jälkeen Månsin huoneen lattia alkoi lainehtia. Sisäsiisteys oli Lindalle outo asia, ja Messikin innostui kierimään lätäköissä sotkien samalla itsensä ja huoneen. Måns ei kuitenkaan jaksanut murehtia uudesta tilanteesta, sillä talossa käyvä siivooja kyllä luuttusi lätäköt päivittäin.

Peten ura oli lähtenyt voittoisalle nousulle. Hänen työpanoksensa vihdoinkin alettiin nähdä, ja ylennyksiä satoi kuin lunta taivaalta. Kerrankin Pete saattoi kävellä kimppakyydistä ulos pystypäin mukavan työpäivän jälkeen.


Lindan tulon jälkeen Månsin huone kävi hiukan ahtaaksi. Onneksi Messi nukkui mielellään Månsin vierellä, niin Lindalle jäi makuualusta. Kuinka he mitenkään mahtuisivat huoneeseen, kun vielä pennut saapuvat maailmaan?

Måns teki tuttavuutta tavalliseen tapaansa myös muiden kulkueläinten kanssa. Nämä olivat aina kovin nälkäisiä, joten Måns oli alkanut kanniskella ulkotakkinsa taskussa makoisia herkkupaloja eläinystäville. Herkkujen avulla eläimet oli myös helppo houkutella tekemään lähempää tuttavuutta.

Måns törmäsi Ericin yllätysvieraaseen Tarmoon kävelemässä paljain jaloin lumisella terassilla. Tarmolle oli tullut ikävä Ericiä eikä hän lentoa varatessaan osannut aavistaa, että Stadissa olottaisi luminen maa.
- Eric on töissä, mutta tule ihmeessä sisälle lämpimään, Måns kehotti.

Illalla Måns päätti järjestää juhlat, jonne hän kutsui myös kaikki eläinystävänsä sekä ystävät, joilla oli eläimiä. Tällaisiin ystäviin kuuluivat Tsaarisen siskokset Karo ja Iikku. Karo koitti epätoivoisesti pyöriä Månsin ympärillä odottaen tervetulotoivotusta, mutta Måns kumartuikin Mitteriä silittelemään.

Karo päätti kiinnittää Månsin huomion laulutaidoillaan. Karo ja Tokko olivat laulaneet karaokea niin paljon, että Karo oli kehittynyt luovuudessa melkoisesti. Hän saikin simit hurraamaan ja joraamaan, mutta ei ollut tietoakaan, missä Måns oli.
Right here on the dance floor is where you gotta let it go / Don't stop movin' / Can you feel the music?

Myös Iikku oli löytänyt tiensä sisälle, missä hän heti ensimmäisenä huomasi tanssivan Peten. Mies kyllä on aina ollut hänen nuoruuden idolinsa, mutta nyt kun Pete seisoi suoraan hänen edessään, ei Iikku osannutkaan sanoa hänelle mitään.

Niin Iikku käytti muutamat seuraavat tunnit stalkaten Peteä. Hän teki kaikkia hölmöjä juttuja saadakseen miehen huomion itseensä, mutta Pete näki Iikun käytöksen vähän pakkomielteisenä ja päätti pysyä simistä mahdollisimman kaukana.

Kun Måns oli silitellyt ja halaillut kaikkia eläimiä, havahtui hän yhtäkkiä kaikista paikalla olevista simeistä. Niinpä Måns tuli lopulta halaamaan ystäväänsä Karo, kyseli taas Mitterin pennuista ja takasi, että heidän välinsä olivat kunnossa, jotta Månsilla olisi jatkossakin pääsy Mitterin luokse.

Iikku oli päättänyt hakea itselleen hiukan juhlajuotavaa, kun hänen ystävänsä Eric käveli ohitse. Juuri töistä kotiin tullut Eric ihmetteli sim-paljoutta ja mietti tulisiko urapisteiden opiskelusta mitään tällaisessa hälinässä.
- Eric! Iikku kiljaisi.

Eric riensi halaamaan ystäväänsä tervehdykseksi.
- Ohhoh Iikku, edellisestä Stadi-reissusta onkin jo aikaa. Milloin nähdään taas porukalla? Eric kysäisi.
- Minä ja Toni ollaan tykätty viettää aikaa nykyään kahdestaan. Ehkä sinun ja Mirankin pitäisi kokeilla, Iikku ehdotti.
Eric jäi mietteliääksi.

Alakerrassa Måns leikki jälleen Mitterin kanssa.
- Iikku, juuri sinut halusinkin nähdä, Måns riemastui Iikun astellessa portaita alas.
- Ai niinkö! Iikku innostui.
- Saisiko Mitteri jäädä meille yökylään? Måns kysyi.
- Ai pelkkä Mitteri? Ettei minua ja Karoa? Iikku varmensi.
- Niin, Måns vahvisti.
- Kaipa se käy, Iikku lupasi ja oli hieman pettynyt ja hämmentynyt.


Mitteri jäi oikeasti hengaamaan yön yli taloon, kun Karo ja Iikku olivat lähteneet jo kotiin. Vieraassa talossa oli paljon jännittäviä paikkoja tutkittavaksi, ja Mitteri viihtyi hyvin.

Ainoa miinuspuoli olivat talon koirat, jotka olivat vähän kateellisia kissan saamasta huomiosta. Niinpä eteenkin Messi kiusasi Mitteriä paljon silloin, kun Måns ei ollut katsomassa.

Bilevieraiden lähdettyä Eric saapui opiskelemaan. Hän oli vaihtanut työvaatteet seuraavalle päivälle jo valmiiksi, sillä hänen oli opiskeltava urapisteitä koko yö, ja aamulla hän vaan voisi lähteä suoraan töihin. Eric luuli olevansa yksin, mutta yhtäkkiä Tarmo istahti hänen viereensä.

- Tarmo, mitä sinä teet täällä? Eric huudahti. Hänellä ei ollut mitään tietoa yllätysvierailusta.
- Minä ajatella että minä muuttaa tänne, mennä sinun kanssa naimisiin ja hankkia lapsia, Tarmo paljasti suunnitelmansa.
Ericin suu loksahti auki. Vastahan he tapasivat. Olihan Ericillä ollut hauskaa lomalla Tarmon kanssa, mutta ei hänellä ollut mitään odotuksia yhteiselle tulevaisuudelle.

Onneksi Måns tuli pelastamaan ahdistavan tilanteen. Hän oli nähnyt Ericin ahdingon sivulta.
- Tule Tarmo, mennään pallottelemaan ulos. Ericillä on nyt paljon opiskeltavaa uralle, Måns ehdotti.
Månsin ja Tarmon lähdettyä Eric jäi miettimään, eikä opiskelusta tullut enää mitään. Ensin Iikku oli muistutellut Miran olemassaolosta, ja sitten Tarmo tupsahti hänen eteensä. Eric ei yhtään tiennyt, mitä hän halusi.

Kenet Eric valitsee? Millaisia pentuja Linda ja Messi saavat? Onnistaako Peteä vihdoin uran kanssa?

♦ Fiku & Kasa

2 kommenttia:

  1. Jotenkin olen huonannut, että aina kun olen ollut hetken aikaa lukematta simstarinota niin kun aloitan sen uudestaan, niin jotenkin löydän itseni useimmiten lukemasta Kasan ja Fikun juttuja ;D
    Mutta itse osaan! Kesäiset kaukomaat sopivat jotenkin hyvin tunnelmaan, kun täällä kotosuomessakin ulkona paistaa vaihteeksi aurinko. Nyt tekee minunkin mieli pelata Twikkii-saarilla (jotka monesti olen mukenyt väärin Twiikki-saariksi, hyvä Jade...).

    Voi Månsin arrearkku :D Onneksi Petelläkin näyttää viimein olevan jotakin onnea kun kuumalta lähteeltä löytyi uusi tuttavuus ja töissäkin sujuu :)
    Ja vai Mitterikö sitten yökyläkutsun lopulta saikin :"D Mikäs siinä, jos kissa kerran viihtyy ;)
    Erichän on nyt niinsanotusti puun ja kuoren välissä :o Valitseekohan Eric kumpaakaan kahdesta ensimmäisesta tarjokkaasta vai tuleeko vielä jokin kolmas mahdollisuus?
    Oli tätä taas hauska lukea, hyvä perjantain aloitus (okei, nyt on jo iltapäivä mutta silti ;) ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että meidän blogista saa hyvän lähtölaukauksen simstarinoiden lukemiseen. <3 .-) Oi, aurinkoa kaikkialla! Nyt kyllä huolestuttaa, onkohan tuo meidän käyttämä Twikkii-saarikaan oikein kirjoitettu. .--D Välillä järkyttyy pahasti, kun on lukenut jonkin simssin huonekalunkin väärin aina. .---D Pete ansaitsee onnen, ainakin silloin tällöin. .-D Mitterin yökylä on aivan paras! En edes tajua, miksi Mitteri jäi sinne hengailemaan, vaikka Karo ja Iikku lähtivät jo kotiin. .-D Niin, Ericillä riittää vaihtoehtoja. .-) Jes loistavaa, kiitos hauskasta kommentista. .-) <3 <3

      Poista