keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Mikaliini - 4. sukupolvi yliopistolla, osa 3: Kasvien hoivausta ja syrjähyppyjä

Aiemmat Mikaliinien osat löytyvät täältä

Pahuksen lehmä haastoi Oonan treffilaaman kaksintaistoon, ja tappelun häviö laski treffitunnelmaa. Maskottien tapailussa jännintä oli se, että toisen kasvot paljastuivat vasta vaatteiden riisumisen yhteydessä. Yhteisötonttitapaamisensa jälkeen Oona törmäsi sattumalta toisessa asuntolassa majailevaan bestikseensä Leenaan, ja Oona supatti ystävälleen silmää iskien että hänen elämäntavoitteensa toteutuminen olisi enää yhdestä pelehdinnästä kiinni! Kun lukema oli tullut täyteen Oona ei malttanut mennä edes nukkumaan platinamielentilassaan vaan vietti mieluummin yönsä sateessa kasvimaalla (uikkari on yllättävän toimiva asuvalinta). Pronssisen puutarhanhoidon ansiomerkin opittuaan Oona saattoi kylvää tomaattien lisäksi myös kurkkuja ja mansikoita. Uudeksi elämäntavoitteeksi Oona keksi arkkitehti-uralle pyrkimisen, hyvä että opintoja on vielä puolet jäljellä niin hän ehtii opiskella tulevaa työntänsä varten.


Asuntolan simmäärä oli puolittunut vanhimpien opiskelijoiden valmistuttua, ja Milla ja Henna ihmettelivät aamuisin kun tyttöjen vessassa ei ollut väkeä ruuhkaksi asti. Oona puolestaan iloitsi saatuaan lopultakin oman huoneen asuntolasta, ja nyt hänen ei tarvitsisi stressata missä nukkuisi yönsä (aiemmin siis yksi asuntolan asukas ei luopunut huoneestaan vaikka olisi pitänyt, joten Oona jäi ilman huonetta). Oona innostui tekemään tuttavuutta naapuriasuntolan väen kanssa, ja Magdalenasta ja Kristofferista tuli hänen uusimmat ystävänsä - Kristoffer näyttää tosin olevan vähän enemmänkin kun siellä noin flirttaillaan.
Henna havitteli itselleen osakunnan jäsenyyttä, mutta homma ei ollut ihan helppo ja hänen täytyi kutsua osakuntatytöt vierailulle ainakin kolmesti ennen kuin hän onnistui luomaan tarvittavat suhteet ja ansaitsemaan paikkansa. Huomaan jatkuvasti miten Henna ja Lassi ovat aina samassa paikassa samaan aikaan: luennoille mennään yhtä matkaa, lukusalissa istutaan aina vierekkäin jne. Oonan isä Onni pistäytyy aina toisinaan kampuksella tytärtään morjenstamassa. Oona vakuutteli opiskelleensa ahkerasti, vaikka todellisuudessa hän oli viettänyt yliopistolla enemmän aikaa miesten seurassa kuin oppikirjoja selaillen. Välillä Oonan kasvimaa tuntuu riistäytyvän käsistä kun rikkaruohot valloittavat suurimman osan alasta, mutta onneksi yhteisvoimin istutukset saadaan pidettyä tyytyväisinä.
Oonalle sattui amatöörimoka hänen ollessa patikointiretkellä ystäviensä Jonnen ja Niityn kanssa: Kolmikko löysi itsensä keskeltä nokkospuskaa, ja palatessa joka paikkaa kutitti. Kuntomummo on erittäin tarkkana siitä että kaikki treenaavat, hän odotti jopa mansikoiden ja paprikoiden alkavan tehdä jumppaa komentaessaan kasviksia. Asuntolan sottapytty oli Oona, ja tämän jäljiltä oppikirjoja löytyi lukusalin lattialta ja naisten vessan suihkutilat lainehtivat. Siisteysintoilija Henna ei voinut keskittyä kirjansa lukemiseen kun Oonan levälleen jättämä kirja häiritsi häntä. Oona ei itse ollut moksiskaan sotkusta ja jätti huomioimatta Hennan paheksuvat katseet laulaessaan karaokea Niityn kanssa.
"Mikä minun keittämässäni juustopastassa on vikana?" Stella-kokki suri kun Milla halusi välttämättä valmistaa juustopastansa alusta alkaen itse sen sijaan että olisi syönyt kokin tekemää ruokaa. Millalla oli vähän ikävä aiemmin valmistunutta poikaystäväänsä Leeviä, mutta nainen pyrki täyttämään vapaa-aikansa muiden kavereiden kanssa, jolloin hän ei ehtisi surra rakkaansa perään. Sitten asuntolaan saadaankin täytettä: Minna, Lauri, Elias ja Laura ovat aloittamassa juuri opintojaan. Elias säntäsi suoraan kirjahyllyn luokse opiskelemaan, mutta Laurista oli tärkeää luoda hyvät suhteet muiden asukkaiden kanssa ja tämä jutustelikin Hennan kanssa hyvän tovin lukusalin sohvilla.
Saatuaan Laurista ystävän Henna halusi vaihtaa muutaman sanan myös pikkusiskonsa kanssa. Henna ja Minna eivät olleetkaan tavanneet aiemmin, sillä Henna oli asunut isänsä luona silloin kun Milla syntyi. Siskokset tulivat kuitenkin mitä mainioiten toimeen keskenään. Minnan piti päästä myös jatkamaan treffitavoitettaan. Valitettavasti hänellä ei ollut kovin paljoa aikuistuttavia, teineihin tutustuminen oli ollut helpompaa. Aiempi keskustelu Leevin kanssa kummitteli yhä Minnan mielessä, kun Leevi oli uhannut käräyttää hänet pikkuveljelleen. Laura oli vähän allapäin, sillä hän oli jäänyt ilman huonetta (taas vika asuntolan NPC kieltäytyy luovuttamasta huonettaan...) Lauri kuitenkin lohdutti siskoaan huomauttamalla, että tätä varten vapautuisi huone sitten kun vanhemmat opiskelijat valmistuisivat.
Ei tosiaan kulunut kauaakaan kun vanhin kolmikko Milla, Henna sekä Lassi pääsivät viettämään valmistujaisjuhliaan hyvien todistusten kera. Noni Hermanni, olet nyt nähnyt neljän lapsesi valmistumisen, toivottavasti tämä kuittaa elämäntavoitteesi. Yritystoiminta kiehtoi Eliasta, ja tämä käytti hieman asuntolan säästöjä ostaessaan lähes 100 000 § hintaisen yhteisötontin. Myyminen oli Eliaksen mielipuuhaa, ja tämä karismaattinen sim olikin hyvä ylipuhumaan asiakkaita saapumaan pelihalliinsa. Täällä asuntolassa oli paljon Elinan kavereita, sääli että tämä asuu eri asuntolassa. Yliopistolle saapumisen jälkeen Lauran ja Eliaksen välit olivat hieman viilenneet, mutta Laura ei aikonut luovuttaa ja päästää Eliasta käsistään, sillä hän uskoi tämän olevan unelmiensa mies.

Se hyvä puoli pelihallin omistamisessa oli, ettei yritystontilta joutunut koskaan palaamaan hupi huonona takaisin kampukselle. Kantaessaa roskia kompostiin Minna kuuli Oonan höpisevän jotain itsekseen ja arveli tämän puhuvan puhelimessa, mutta tullessaan lähemmäs hän tajusi että Oonan juttukumppanina olikin paprikapuska. Kaikkea outoa nuo luontohörhöt keksivätkin! Hmm, Laurin ja Minnan pyjamat sopivat niin hyvin taustalla olevaan sohvaan että tästä saisi jonkin sohvamainoksen aikaiseksi... Asuntolaan saatiin uusi asukas Kimmon saapuessa lemmikki-pingviininsä kanssa kampukselle.
Kimmo tiesi etteivät hyvät arvosanat ilmaannut todistukseen itsellään, joten hän suuntasi ensi töikseen  luennolle ja alkoi heti sen perään valmistella lopputyötä tietokoneella. Hän näpytteli tekstiään niin keskittyneesti ettei edes huomannut taustalla tapahtuvia kihlajaisia, kun Laura kosi Eliasta. Kun lopputyö oli saatu valmiiksi Kimmo olisi halunnut tehdä tuttavuutta opiskelijatyttöihin, mutta näiden makuun tunnollinen Kimmo oli liian nörtti. Kimmo tunsi olonsa ulkopuoliseksi, sillä hän tunsi tästä asuntolasta ainoastaan Lauran ja harmittelikin kun toisessa asuntolassa ei ollut sillä hetkellä vapaata tilaa. Laura kuitenkin vakuutteli kaverilleen tämän sopeutuvan kampukselle ajan kanssa. Avittaakseen Kimmoa Laura ehdotti veljelleen Laurille bileiden järjestämistä joissa Kimmokin voisi olla mukana.
"Öh, ajattelin kyllä kutsua vain äidin käymään, se tuskin kiinnostaa Kimmoa", Lauri huomautti. Hänenkin tuttavapiirinsä oli varsin pieni, joten kutsuvieraita ei saapunut paljoa.
Viimeisestä loppukokeesta suoriutunut Oona istuttaa vielä kasvimaan täyteen ennen kuin suuntaa takaisin isänsä luokse kotiinsa. Luontoharrastaja painotti tiukasti muille, että näiden tulisi pitää istutuksista hyvää huolta, ja se lupaus todellakin pidettiin kun opiskelijat yhteisvoimin kantoivat taimille vettä ja nyppivät rikkaruohot irti heti niiden ilmestyttyä. Viimein Kimmoa tuntuu onnistavan naisasioissa kun sopivanoloinen naikkonen ilmaantui paikalle. Hauska Eevi käynnisti keskustelun vitsillä, jolle oli kiva yhdessä naureskella. Illemmalla Kimmo jäi puntaroimaan vaihtoehtojaan: Tietokoneella odottaisi hänen lopputyönsä, mutta toisaalta Eevin seura porealtaalla houkutteli häntä paljon enemmän. Lopulta Kimmo antoi kiusaukselle periksi ja kaivoi uimahousut esille. Olisi sitä paitsi hyvä aloittaa lopputyö täydellä huvilla!
On hauskaa kun Elias tapaa yhteisötontillaan hieman kaukausempiakin Mikaliineja. Vai hetkonen, samaa sukupolveahan he ovat Leevin kanssa. .-D Usein pelaamisen sijasta asiakkaat tykkäsivät mieluummin istua sohvilla ja jutustella keskenään. Innokkaimmat harrastelijat saapuivat tontille lempi pelihahmoikseen pukeutuneina! Asuntolaan tuli vielä yksi uusi tulokas Erkin saapumisen myötä. Erkki opiskeli toki tunnollisesti, mutta nyt yliopistolla hän antoi ensimmäistä kertaa periksi lisänautintotavoitteellen ja alkoi metsästää kivaa kumppania pyytämällä tuntemiaan naisia treffeille. Tean kanssa ei ainakaan romanssia syntyisi, mutta kummallakin oli kivaa ihan kaveripohjalta.
Kimmon ja Eevin juttu etenee pikkuhiljaa. Heidän välillään oli aluksi vain kevyttä flirttiä ja kaksikko oli toisiinsa yhteydessä rakkauskirjeiden muodossa ihanan vanhanaikaisesti. ♥ Kun vihdoin koitti ensitreffien aika Kimmo toimi totaalisena tunnelman tappajana keksiessään toivoa esseen kirjoittamista. Eevi ei oikein arvostanut kun treffikumppani piti mieluummin katseensa koulutehtävissä kuin hänessä. Toisen opiskeluvuoden käynnistyessä Kimmo huomasi jääneensä jälkeen tavanomaisesta opiskelurytmistään, joten hän päätti suosiolla pitää taukoa treffailusta ja takertua entistäkin tiukemmin kiinni oppikirjoihin. Kyllä Eevi ymmärtäisi, niinhän?

Erkki ei ollut kovin läheisissä väleissä veljensä Eliaksen kanssa, mutta sama harrastus yhdisti kaksikkoa, ja aina saattoi olla varma että toiselta liikenisi aikaa pallotteluun kun vain pyytäisi. Oonan kasvimaa on yhä pystyssä, tosin sitä hoidettiin vähemmällä mielenkiinnolla, ja sadot meinasivat pilaantua kun ketään ei houkutellut käyttää aikaa kasviksien talteen keräämiseen. Elias saa nyt kunnollista tuutorointia kun Minna neuvoi häntä suklaakoneen käytössä, ja Stella-kokkikin huuteli aina johonkin väliin kommenttejaan taustalta. Sitten paikalle marssi vielä viralliseen kokkipukuun pukeutunut naikkonen joka kehui Eliaksen kiinnostusta harrastukseen. Laura ja Erkki olivat olleet hyviä ystäviä jo pienestä pitäen, mutta kun heidän katseensa kohtasi eräänä iltana outo lämmin tunne täytti kummankin sisältä. Molemmat säikähtivät ja säntäsivät omiin suuntiinsa, sillä Erkki ei halunnut astua isoveljensä reviirille eikä Laurakaan tahtoisi pettää kihlattuaan.

Opintojen lisäksi Elias teki pitkää päivää yritystontillaan. Bisnekset eivät kuitenkaan tuntuneet taakalta, päinvastoin hän koki pääsevänsä pienelle lomalle asuntolan melskeestä, vaikka toki yritystontillakin riitti asiakkaita välillä ruuhkaksi asti. Eliaksen vanhemmat saapuivat asiakkaiksi, ja Elias koitti parhaansa mukaan viihdyttää isäänsä haastamalla tämän tikkamatsiin. Peli taisi sittenkin olla huono idea, sillä Elias katkeroitui tappiostaan niin että hänelle ja Eetulle tuli välirikko! .-o Samat asiakkaat tulivat ajan saatossa tutuiksi, ja Elias oli hyvää pataa Doris-noidan kanssa. Laura huomasi olevansa mustasukkainen nähdessään Erkin lounastamassa jonkun vieraan naisen kanssa. Salatut tunteet näiden kahden välillä alkoivat ajaa Lauran hulluksi.
Toki Laura rakasti kihlattuaan Eliastakin, joten hän arveli että tunteet Erkkiä kohtaan olisivat ohimenevää hömpötystä ja kaikki korjautuisi kun hän viettäisi aikaa tosirakkaansa kanssa. Parhaan tanssipaikan valitsitte siitä telkkarin edestä. .-D Eevi saapui kylään tivaamaan Kimmolta selitystä kun mies ei ollut ottanut häneen yhteyttä heidän aiempien treffiensä jälkeen. Kimmo selitti olleensa kiireinen opintojensa vuoksi, mutta Eevi ei vaikuttanut tyytyväiseltä ja lähti pois ovet paukkuen. Laura saattui näkemään Minnan treffeillä toisen miehen kanssa ja pahastui bestiksensä käytöksestä, sillä Minna petti hänen veljeään Lauria. Laura otti Minnan puhutteluun, ja kaksikolle tuli välirikko, jota Minna tosin yrittää aina tilaisuuden tullen korjata pikkuhiljaa.

Lauri valitsee juhlien järjestämiseen aina huonon ajankohdan, poliisi on keskeyttänyt jo kaksi kertaa hänen bileensä ihan alkuunsa. Lauri oli laulamassa karaokea kaverinsa Pietarin kanssa, mutta kamu livisti paikalta poliisin saapuessa, ja Lauri jäi laulamaan duettoa yksikseen poikabändilookissaan. Erkki jaksaa aina välillä yllättää, ja perushikkeilystään poiketen halusi yhtäkkiä liittyä osakuntaan. Valkokaavuille jutustelu ei kuitenkaan sujunut ihan odotetusti, ja lopulta Erkki katsoi parhaaksi livistää luennolle piiloon, jotta välttyisi osakuntapoikien buuauksilta. Minnan teininä hyvin käynnistynyt treffitavoitteen edistäminen oli hidastunut pahasti yliopistolla, tuntui ettei sopivaa seuraa liikuskellut asuntolan ympäristössä tarpeeksi, nytkin hän sai pakit Jokelta. Laura sattui huomaamaan miten Henni katseli hänen veljensä perään ja rohkaisi toista tekemään aloitteen. Kun kerta Minna juoksi vieraissa olisi Laurillakin oikeus tapailla muita.
Syksyn ja taikakirjahyllyn myötä taitopisteet rapsahtelivat maksimiin, ja Elias ja Lauri pääsivät tästä porukasta ensimmäisinä harjoittelemaan ansiomerkkejä. Elias ehti varata robottipöydän, joten Lauri joutui tyytymään vähemmän miehiseen patalappujen ompeluun. Tehdessään korjaushommia yritystontillaan Elias joutui ikävään välikäteen nähdessään Sipon ja Leenan läheisissä väleissä keskenään. Leena oli nimittäin kihloissa Eliaksen veljen kanssa, ja Sippo tapaili Eliaksen siskoa, joten Elias todisti samalla kertaa kahta syrjähyppyä! Syksy alkoi lähestyä loppuaan ja kasvimaa oli jo saatu tyhjennettyä sadoista. Laura ja Minna päättivät haravoida syksyn lehdet talteen kompostiin, olisi sitten uutta ravinteikasta multaa varastossa jos joku innostuisi kylvöhommiin keväällä. Eevi saapui kylään ja pahoitteli aiempaa äksyilyään. Tietenkin Kimmo antoi rakastetulleen anteeksi, ei hän edes ollut vihainen, sillä riidan myötä hän oli saanut toivomaansa opiskelurauhaa. .-D
Laurakin on siirtynyt taidot maksimoiduttuaan ansiomerkkien pariin. Patalappua ommellessaan hän piti silmällä veljeään ja Hennaa (jota Laura oli aiemmin kannustanut tekemään tuttavuutta Lauriin), mutta ainakin toistaiseksi Lauri oli saanut pidettyä jutun ystävyystasolla. Lauri on ansainnut jo hopeisen ompelun ansiomerkin pelkästään yksinkertaisia patalappuja tekemällä, ei vissiin uskalla koittaa mitään liian monimutkasta. .-D Lopulta Erkki ja Laura eivät enää voineet estää tunteitaan, ja kuin yhteisestä sopimuksesta heidän päätyessä vastakkain ruokalassa tilanne johti suudelmaan - valitettavasti myös Lauran kihlattu Elias oli paikalla ja näki kaiken. Jopa tilannetta sivusta seurannut Stella-kokki pidätti hengitystään kun mies jätti ruokansa kesken ja marssi uhmakkaasti Lauran luokse. Elias palautti naiselta saamansa kihlasormuksen tälle takaisin eron merkiksi ja tokaisi tavanneensa yritystontillaan paljon mukavia naisia, joista saisi uutta seuraa. Veljeään Elias ei viitsinyt edes katsoa silmiin.
Eliaksen poistutta paikalta Laura puhkesi kyyneliin. Erkkiä välikohtaus ei puolestaan tuntunut hetkauttavan ollenkaan, ja hän seisoi hiljaa paikoillaan. Teko oli tietysti väärin hänen veljeään kohtaan, mutta jostain syystä Erkki ei tuntenut ollenkaan syyllisyyttä, sillä hän uskoi että hänet ja Laura oli tarkoitettu toisilleen. 
"Älä ole surullinen, nyt voimme vihdoin olla vapaasti yhdessä", Erkki huomautti, mutta apea Laura pakeni paikalta ja vältteli sekä Erkkiä että Eliasta viimeisen loppukokeen koittamiseen asti. Laura yritti livistää kampukselta keskellä yötä, mutta Erkki juoksi paikalle hyvästelemään rakkaansa. Laura ei kuitenkaan sanonut mitään ja marssi vain apeana tilaamaansa taksiin jättäen Erkin vilkuttelemaan hölmistyneenä. Sen yön Erkki vietti Lauran vanhassa huoneessa. Lakanoissa oli yhä naisen tuttu tuoksu, ja Erkki toivoi asioiden järjestyvän heidän välillään. Puhelimessa kysyttiin seuraavana päivänä Erkkiä, ja hän toivoi Lauran ottaneen yhteyttä, mutta langan toisessa päässä olikin hänen pikkuveljensä Ernesti, joka moitti Erkkiä veljensä naisasioihin sotkeutumisesta.
Suurin osa asuntolan opiskelijoista valmistui, ja lopulta Erkki ja Kimmo olivat viimeiset Mikaliinit paikalla. Kaksikko lähentyi keskenään, ja oli mukava hengata iltaisin jomman kumman huoneessa yhdessä joko opiskellen tai jutustellen urheilujuttuja. Kimmo tapasi erittäin hurmaavan Lehtorin, hyvä ettei mieheltä mennyt jalat alta. Myöhemmin Erkki ja Kimmo olivat syömässä kun samainen Lehtori marssi miesten seuraan ja katsoi Kimmoa odottavasti.
"Ah, meillä oli tosiaan se tapaaminen", Kimmo keksi nopeasti peitetarinaa päästäkseen juttelemaan Lehtorin kanssa kahden. 
Kimmo johdatti Lehtorin lukusaliin, ja Lehtori kysäisi voisiko mies hieroa hänen hartioitaan. Kimmo teki työtä käskettynä, mutta sitten Lehtori tarrasi kädellään kiinni miehen reidestä ja alkoi kuljettaa kättään hitaasti ylös.
"Jos vietät yön kanssani, lupaan kirjoittaa sinulle automaattisesti huippupaperit. Mitäs sanot?" Lehtori esitti epätavallisen tarjouksen. Kimmo hämmentyi moisesta ehdotuksesta. Tietysti hyvät arvosanat kelpaisivat, mutta konsti vaikutti aika epärehelliseltä eikä Kimmon tyttöystävä Eevikään taatusti arvostaisi asiaa. Lopulta Kimmo päätyi opiskelemaan ihan perinteisellä tavalla arvosanojensa eteen ja pääsi valmistumaan yliopistolta.

Juonipaljastuksia seuraavasta Mikaliinien osasta:


♦ Kasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti