perjantai 30. syyskuuta 2022

Mikaliini - 4. sukupolvi yliopistolla, osa 4: Musisointia ja pelejä

 Aiemmat Mikaliinien osat löytyvät täältä


Martta kohtasi isänsä rakastetun Sannan, joka oli aina vihannut Martan äitiä Katria siitä että tämä oli vienyt hänen Mattinsa. Naisten ensikohtaaminen sujui kuitenkin rauhanomaisissa merkeissä, eikä Sanna tuntunut olevan vihainen ainakaan Martalle. Asuntolan musisointivehkeet olivat suosittuja, eivätkä Mikaliinit malttaneet pitää näppejään erossa soittimista. Viimeiset loppukokeet häämöttivät jo aivan nurkan takana, ja suihkuttelevat Kristoffer ja Eero ihmettelivät miten nopeasti neljä vuotta olikaan hurahtanut. Juuri ennen loppukoetta Leena kutsui Kristofferin kanssaan syrjäiseen lukuhuoneeseen ja yllätti miehen tulisella suudelmalla.
"Olen halunnut tehdä näin jo heti kun saavuimme yliopistolle, mutten halunnut pilata asuntolan ilmapiiriä", Leena tunnusti, ja Kristoffer mumisi naisen huulia vasten ajatelleensa ihan samaa...



Pian oli viimeinenkin loppukoe takana ja nelikko valmistui yliopistolta. Eero säntäsi tilaamaan heille taksia kotimatkaa varten ja Leena onnitteli Magdalenaa tämän opintosuorituksista. Kristoffer oli sen sijaan vaisuna ja muisteli aiempaa hetkeä Leenan kanssa lukuhuoneessa. Jorma oli päättänyt tutustua lähemmin Klaaraan, mutta samalla hän piti myös heidän siivoojastaan Hellevistä, ja nyt olisi tehtävä valinta näiden kahden naisen väliltä. Lopulta hän päätyi pyytämään Klaaran treffeille, mutta Jorma ei kuitenkaan tuntunut olevan suhteesta kovin vakavissaan ja Klaaran haaveillessa kihloista Jorma halusi edetä rauhallisesti. Treffiputki sotki Jorman unirytmin, ja tämän valvottua kokonaisen yön tuli väsy seuraavana päivänä aikaisemmin, joten Jorma otti torkut riippumatossa loikoillen.
En tiiä mikä tää juttu on kun otan jatkuvasti kuvia täältä miesten vessan suihkuttelijoista, mutta teki vaan mieli ikuistaa tämä hetki kun pitkätukkaiset veljekset pesivät kutrejaan. Martta pitää arvosanansa korkeina kirjoittamalla esseitä ja lopputöitä ahkerasti, mutta Jarmosta oli kätevämpi nakittaa hommat muille, ja kun aiemmin valmistuneen nelikon tilalle saapui ensimmäisen vuoden opiskelijoita oli nämä helppo ylipuhua hommaan. Joka päivä Hellevi luuttuaa vessan lätäköt juuri ennen kuin Martta saapuu suihkuun, ja pian tyttöjen vessan lattia lainehtii jälleen sottaisen zombin jäljiltä. Kaksospojat ja Martta viihtyivät hyvin yhdessä, mutta Elina oli jäänyt vähän ulkopuoliseksi eikä oikein tullut tämän kolmikon kanssa toimeen.
Jorma käyttää pelitaitojaan hyödyksi, ja hän onnistui voittamaan 150§ haastettuaan Veetin biljardimatsiin. Siivojaan tutustumisen myötä Jorma keksi hankkia lisää ystäviä työntekijöistä, ja kokki otettiin seuraavaksi kohteeksi. Valitettavasti kokki luuli Jorman pilailevan kehuessaan tämän kokkauksia, ja pappa pahastui niin että ryhtyi kokkauslakkoon (eli toisin sanoen negatiivinen keskustelu jumitti kokin). Hetken aikaa Mikaliinien oli työskenneltävä kahvilassa vuorotellen, mutta Martan sytyttämän tulipalon jälkeen kokki otti suosiolla pestinsä takaisin. Asuntolaan saadaan taas täytettä Sirpan, Ernestin ja Minkan saapumisen myötä.
Ernesti lähestyi hieman varovasti Jarmoa, sillä hän ei tiennyt miten mies suhtautui siihen että hän oli "varastanut" Minkan tältä. Jarmo vakuutti heidän välien olevan kuitenkin ok, sillä hän oli onnellisesti parisuhteessa Martan kanssa eikä haikaillut Minkan perään. Jotenkin Jarmo ja Jorma hakeutuvat aina samaan paikkaan yhdessä, ja veljeksien välit tuntuvat olevan läheiset vaikka he eivät suhtaudu ihan kaikkeen samalla tavalla. Sirpa pettyi kuullessaan ettei hänen teini-ihastuksensa Keimo saanutkaan opiskelupaikkaa samalta kampukselta, joten uutta kumppaninmetsästystä oli pistettävä peliin. Usko-maskottilaama saapui kuuntelemaan Sirpan puheharjoituksia, ja nainen riensi vaihtamaan muutaman sanan laaman kanssa, mutta valitettavasti salamat menivät ristiin. Yllättäen uudesta kolmikosta parhaiten tulivat juttuun valkoiseen pukeutuneet Sirpa ja Ernesti. Serkukset pähkäilivät yhdessä pääaineen valintaa ja päätyivät lopulta opiskelemaan historiaa.
Minka oli tarkoituksella ottanut hieman etäisyyttä poikaystäväänsä, sillä hänen eksänsä Jarmon näkeminen oli saanut naisen pään pyörälle, ja hän alkoi elätellä sittenkin toiveita seurustelemisesta Jarmon kanssa. Ongelmana oli tietenkin miehen kihlattu Martta, jota Minka mulkoili naikkosten harrastaessa yhtä aikaa musisointia. Jorman naisystävä Klaara käytännössä asui samassa asuntolassa viettäessään niin usein yötä Jorman luona, joten asuntolan muut naiset olivat ottaneet tämän osaksi porukkaa. Aamiaislettuja mutustellessa Klaara avautui Martalle ja Elinalle huolestaan kun Jorma ei ollut vieläkään kosinut häntä, vaikka he olivat tapailleet jo jonkin aikaa. Asuntolaan toimitettiin taikalamppu, ja kaksospojat Jorma ja Jarmo olivat ensimmäisinä kärkkymässä toivomuksia. Jorma pyysi rahaa ja Jarmo puolestaan kykyä huijata kuolemaa. Vikassa kuvassa näemme vihreiden kalsareiden kohtaamisen & oudot käsimerkit (L). .-D
Silloin kun Minka ei ollut musisoimassa hän käytti aikaansa joko ulkona olevalla juoksuradalla tai pelasi shakkia. Kerran Minka ja Martta päätyivät samaan aikaan shakkilaudan äärelle. Martta olisi mielellään tehnyt tuttavuutta Minkan kanssa, mutta punapää vaikutti varautuneelta ja livistikin pian jonkin tekosyyn turvin paikalta. Martta oli ymmällään toisen käytöksestä ja otti asian puheeksi muiden uusien tulokkaiden kanssa. Sirpa ei osannut sanoa mistä moinen johtui, mutta Ernestille alkoi herätä epäilyksiä, jotka selittäisivät samalla Minkan etäisyyden ja vihan Marttaa kohtaan... Hän ei kuitenkaan maininnut naisille mitään ajatuksistaan. Martta ilahtui nähtyään pitkästä aikaa ystävänsä Kimmon, mutta mies tuntuu välttelevän zombiserkkuaan kun karkasi jatkuvasti piileskelemaan muiden opiskelijoiden huoneisiin kun Martta olisi halunnut jutella hänelle.
Sirpalla ei ole ollut onnea miesten metsästyksessä, mutta sitten hänen ja Simo-nimisen miehen katseet kohtasivat kerran hiljaisessa lukusalissa, ja romantikkona Sirpa uskoi tämän olevan rakkautta ensisilmäyksellä! Myöhemmin Sirpa pyysi Simoa pelaamaan shakkia, ja nappuloita siirrellessä kaksikko ystävystyi nopeasti. Voiko mikään kuvata Elinan yksinäisyyttä paremmin että keskellä päivää hän oli ainoa paikalla oleva sims asuntolan seitsemästä asukkaasta? Noh, ainakin hän sai koko lukusalin omaan käyttöönsä. Onneksi aiemmin valmistuneita kavereita saattoi kutsua juhliin, ja Elina vaihtoi innoissaan kuulumisia isoveljensä Eeron kanssa. Hauskaa että kaksikko on nykyään läheisemmissä väleissä. 
Ernesti päätti lähestyä tyttöystäväänsä hiljaisessa lukusalissa ja tiedusteli, pitikö tämä häneen etäisyyttä Jarmon takia. 
"Miten niin, enhän minä ole viettänyt hänen kanssaan ollenkaan aikaa. Haluaisin nyt keskittyä peliini", Minka tokaisi vältelläkseen juttutuokiota. Käsken Sirpan nukkua aina alusvaatteissa, sillä kyseinen vaatetus sopii hänen asuntolahuoneensa värimaailmaan. ,-D Sirpan seurassa lounastava Lehtori on monien suosiossa, hän pelasi Sirpan kanssa pitkän shakkimatsin ja Minka sopii hyvin yhteen papparaisen kanssa. Sirpan, Jarmon ja Jorman harrastepelijengi kokoontuu laamapelin ääreen + Kristofferin oranssi lookki sopii liekkihuoneeseen! 

Sirpa oli huomannut että myös Simo tykkää peleistä, ja lopulta hän rohkeni pyytämään ihastustaan treffeille. Ajankuluksi pelattiin biljardia, ja peliin pistettiin rahapanos, sillä Simo toivoi simoleonien tienaamista. Hänen osaamisensa eivät kuitenkaan olleet mitään Sirpan biljardi-stipendi-taitoihin verratessa, joten se toive jäi toteutumatta. Treffit päättyivät kuitenkin hyvissä merkeissä kun Sirpa oli tulossa halaamaan tappion kokenutta Simoa lohdutukseksi, mutta häen yllätyksekseen Simo suikkasikin hänen huulilleen suukon, ja siitä lähtien kaksikko on ollut virallisesti yhdessä! Juttua virallistettiin vähän myöhemmin kihlojen merkeissä.
Elinan viimeiset tunnit yliopistolla ovat ehkä historian rennoimmat, sillä loppukokeeseen lukemisen sijaan Elina järjesti bileet ja juhli ystäviensä kanssa. Loppukokeen jälkeen Elina pääsi poistumaan kampukselta hyvän todistuksen kera. Minkalla oli tapana nauttia aamupala yksinään rauhassa syrjäisellä pihapöydällä. Taustalla rehottavat rikkakasvit kuvastivat Minkan sekalaisia ajatuksia, eikä niiden kitkeminen käynyt käden käänteessä. Ruokalan pöydällä oleva ruusukimppu sopi niin hyvin Martan treenivaatteisiin että piti ottaa kuva. .-D Sirpa on myös liikkeessä täysin samanlaisissa pinkeissä vetimissä, ja laamapoika saapui kannustamaan häntä.
Pelit toimivat varsin usein yhdistävänä tekijänä, ja Sirpa on saanut lukuisia uusia ystäviä, joihin on tutustunut shakin tai biljardin ohessa. Vuosia kestäneen vihoittelun jälkeen Minka päätti lopulta antaa Martalle mahdollisuuden, ja musiikki-intoilijoilla oli itse asiassa ihan hauskaa tanssahdellessa yhdessä, ja kankean zombin sulavat tanssiliikkeet tekivät Minkaan vaikutuksen. Vanhin kolmikko valmistui ja tilasi taksin kotimatkaa varten. Älkää pelätkö, näettä Jorman järkevämmän näköisenä ensi kerralla. .--D Minka hipsi paikalle ja jäi vilkuttamaan viimeisenä kävelevän Jarmon selälle.
"Rakastan sinua yhä..." Minka lausui tuskin kuiskausta kovemmalla äänellä, mutta ihan kuin Jarmo olisi kuullut sen, sillä hänelle tuli hieman hämmentynyt ilme. Mies ei kuitenkaan kääntynyt katsomaan taakseen vaan sulloutui taksin takapenkille kihlattunsa Martan viereen.
Seuraavana aamuna asuntolaan jäänyt kolmikko riemuitsi asuntolan vanhimpien opiskelijoiden asemastaan:
"Ajatella että vielä kaksi vuotta sitten olimme täällä uusia ja jouduimme tottelemaan vanhempien opiskelijoiden käskyjä, mutta nyt olemme itse saavuttaneet sen aseman! Ernesti iloitsi.
"Totta! Aion ehdottomasti haastaa kaikki asuntolaan saapuvat uudet fuksit biljardiotteluun ja tienata sievoiset summat käteistä, sillä he eivät tiedä millaista biljardihaita vastaan ovat joutuneetkaan", Sirpa naureskeli lesoillen hyvillä pelitaidoillaan. Minka hymyili toisten jutuille hieman poissaolevana, sillä Jarmon lähdön jälkeen hänen sisälleen oli jäänyt outo tyhjyyden tunne. Myöhemmin tytöt kuntoilivat yhdessä, ja Minka saattoi treenin ohessa paljastaa ystävälleen olleensa ihan pikkaisen ihastunut - ei, vaan rakastunut Jarmoon, mutta Ernestin ja Martan takia hän oli pysytellyt koko ajan etäällä tunteidensa kohteesta.
"Ehkä tilanne helpottuu nyt kun Jarmo on poissa ja voit keskittyä Ernestiin", Sirpa tuumi. Molemmat olivat hänen ystäviään, joten Sirpasta olisi sääli jos Minka jättäisi Ernestin Jarmon tähden. Minka käytti koko päivän viimeisen kuntopisteen maksimointiin, ja illalla Ernestin täytyi tulla kantamaan kovassa treenissä väsähtänyt Minka sisälle. Päästessään miehen käsivarsille Minka vasta havaitsi miten hellänä hänen jalkansa olivat kovasta juoksemisesta, eikä hän todennäköisesti olisi edes päässyt sisälle ilman toisen apua. 
"Anteeksi että olen ollut niin etäinen sinua kohtaan", Minka supatti poikaystävänsä korvaan.
"Ei se mitään, kaikki on nyt hyvin", Ernesti vakuutti.
Ernesti kantoi Minkan omaan huoneeseensa, sillä siellä sijaitsi sopivasti asuntolan ainoa parivuodesänky. Mies laski Minkan vuoteelle, ja naisen urheilusta aiheutunut lihassärky jäi pian taka-alalle kun pari kietoutui toisiinsa vaatteiden vähentyessä. Yhteinen yö lähensi kaksikon välejä, ja Ernesti lupasi että Minka saisi milloin tahansa tulla nukkumaan hänen viereensä. Ehdotus oli kieltämättä houkutteleva, sillä Ernestin sänky oli paljon parempi mitä Minkan huoneen halppissänky. Parin huoneen päässä asusteleva Sirpa havaitsi kaksikon poistuvan samasta huoneesta, ja Sirpan piti tietenkin kuulustella ystäväänsä edellisen yön käänteistä tyttöjen vessan suihkutiloissa.


Ernestin veli Erkki tuli käymään ja selitti olevansa yksinäinen toisessa asuntolassa, sillä kaikki muut siellä majailleet Mikaliinit olivat jo valmistuneet ja hän oli jäänyt yksin. 
"Minulla on ratkaisu ongelmaasi! Muutat tietenkin tänne meidän kanssa", Sirpa intoili.
"Enpä tiedä, emme ole oikein väleissä Ernestin kanssa... Sitä paitsi opintoni ovat jo ihan loppusuoralla", Erkki selitteli. Ernesti oli tosiaan vihoitellut veljelleen tämän vikitellessä Eliaksen kihlattua, mutta kaksikon välit onneksi paranivat vähitellen. Kolmikko otti kaiken irti lumipeitteestä tekemällä lumienkeleitä, mutta lumiukkoa ei ehditty viimeistellä kun lumet jo sulivat. Minka onnistui houkuttelemaan ystävänsä asuntolan musiikkinurkkaukseen, ja vaikka Sirpan soittotaidot eivät olleet kummoiset oli hänellä hauskaa opetellessa pianon soittamista.
Pienen harkinnan myötä Erkki päätti tarttua serkkunsa tarjoukseen ja vaihtaa asuntolaa. Veljekset eivät olleet paljoa tekemisissä, sillä näin vältyttiin suuremmilta riidoilta. Ernesti yllättyi kun Klaara saapui asuntolaan kyselemään Jorman perään.
"Hän valmistui ja lähti yliopitolta jo aikoja sitten", Ernesti selvensi. Klaara oli hämillään siitä ettei hänen rakastettunsa ollut kertonut asiasta. Klaara ja Erkki päätyivät juttusille, ja Erkkikin avautui epäselvistä parisuhdeasioistaan, sillä hän ei ollut kuullut rakastetustaan Laurasta mitään tämän valmistumisen jälkeen.
"Meidän on otettava ohjat omiin käsiimme! Emme voi elää epätietoisuudessa ja odottaa toisten tekevän yhteydenoton ensin, vaan meidän on mentävä kolkuttamaan heidän ovelleen", Erkki suunnitteli itsevarmana.
Vaikka veljeksien välit olivat mitä olivat Minka ja Sirpa ottivat Erkin hyvin vastaan ja hengasivat tämän kanssa mielellään. Juuri ennen viimeistä loppukoetta Sirpa tapasi Toni-nimisen miehen ja kaksikolla klikkasi heti niin hyvin, ettei Sirpa olisi malttanut keskeyttää keskustelua ollenkaan. Loppukoe kuitenkin kutsui, ja myöhemmin samana iltana Sirpa, Minka ja Ernesti pääsivät poistumaan yliopistolta. Toisten lähdettyä Erkki jäi jälleen viimeiseksi Mikaliiniksi yksinään asuntolaan. Onneksi hänelläkään ei ollut enää paljoa opintoja jäljellä ja valmistumisen aika koitti pian.

Juonipaljastuksia seuraavasta Mikaliinien osasta:


♦ Kasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti