perjantai 27. syyskuuta 2019

Mikaliini, osa 21: Kielletty romanssi

Älkää ihmetelkö jos osa vaikuttaa tutulta, siirsin vain Miian aiemman soolo-osan osaksi päälinjan osia hänen päästessään perijäksi. Osaa ei siis tarvitse lukea uudelleen, paitsi tietysti jos haluat virkistää muistiasi Miialle sattuneista käänteistä ennen kuin hän muuttaa perijätontille. ,-)

Aiemmat Mikaliinien osat löytyvät täältä.


Valmistumisen jälkeen Miia asettui asumaan Siniperässä olevaan kerrostaloon vuokralle. Asunto oli varsin tilava, sillä Miian huoneisto oli kaksikerroksinen eikä Miia saanut edes kaikkia huoneita sisustettua, mutta ehkä niille tulisi vielä myöhemmin käyttöä. Sisustuksesta puheenollen lopputuloksesta tuli varsin omaperäinen, sillä Miia yhdisti asunnon valmiiden kalliiden keittiökalusteiden rinnalle halvemman pöytäsetin. Miia ei antanut asian kuitenkaan häiritä, mitä siitä vaikka kaikki huonekalut eivät ole samaa sarjaa tai hintatasoa?

Ennen kuin Miia saattoi asettua taloksi oli hänen tehtävä vielä yksi hankinta. Nainen marssi reippaasti tutusta portista sisälle ja riensi soittamaan lapsuudenkotinsa ovikelloa.
"Hei isä, tulisin hakemaan täältä muutaman urakoiran", Miia ilmoitti oven avanneelle Mikalle.
"Nanna ja Taka ovat jo vanhoja, joten he voisivat jäädä tänne viettämään eläkepäiviään, mutta ota toki näitä nuorempia yksilöitä. Jätäthän kuitenkin yhden koiranpennun meillekin?" Mika varmisteli kun Miia oli rohmuamassa mukaansa kaikki mahdolliset koirat.


Lopulta Miian matkaan lähtivät Nannan ja (edesmenneen) Jaken molemmat pennut Janna ja Nake, sekä Tassu, toinen Jannan ja Takan pennuista. Kolmessa koirassa riittäisi haastetta nyt ainakin aluksi, ja sitä paitsi Tassun pitäisi antaa vielä vähän kasvaa ennen kuin sen voisi laittaa töihin. Miia järjesti asuntonsa suurelle parvekkeelle oman tilan koiria varten ja hankki sinne kaikki tarpeelliset tavarat lämpimistä ja pehmeistä koirankopeista aina vinkuviin puruluihin asti. Miia ei paljoa aikaillut vaan ilmoitti Naken ja Jannan töihin samantien.


Miia otti elämäntavoitteensa vakavasti ja alkoi heti koirien työpaikkojen varmistuttua opettaa hauveleille ylennyksiin vaadittavia taitoja ja temppuja, jotta nämä olisivat hyvässä vireessä heti ensimmäisestä työpäivästään lähtien. Nakelle Miia opetti puhumista, ja Janna pääsi puolestaan harjoittelemaan "paikka"-käskyn noudattamista. Koirat kotituivat nopeasti ja kiintyivät uuteen omistajaansa kun tällä tuntui riittävän aikaa koirien kanssa leikkimiseen.

Miia oli tosiaan koirarakas (onneksi, muuten hänen elämäntavoitteensa toteuttaminen olisi varmasti tuskaista) ja tervehti kaikkia ohikulkijoita jotka olivat matkalla karvaturrinsa kanssa, ja jos pihalla sattui liikustelemaan kulkukoiria oli Miia heti niitä paijailemassa.

Koirien kanssa puuhastelu ja elämäntavoitteen toteuttaminen olivat saaneet hetkeksi Miian unohtamaan yliopistolla sattuneet miessotkut, mutta kun Janna ja Nake sattuivat olemaan molemmat yövuorossa iski Miialle tekemisen puute, ja pienen epäröinnin jälkeen hän päätti tarttua puhelimen luuriin. Nainen liikutteli sormiaan puhelimen näppäimistöä pitkin kuin arpoakseen kenet rakastetuistaan kutsuisi kylään. Viimein hän painoi "soita"-näppäintä.

Miian paikalle kutsuma Aarto saapui tuossa tuokiossa, ja tervehdysten jälkeen kaksikko päätyi melkein samantien toisiinsa kiinni muhinoimaan sohvalle. Miia tiedosti tekevänsä virheen kajotessaan toistamiseen siskonsa poikaystävään, mutta hän ei mahtanut mitään tunteilleen, ja kun Aarto suuteli häntä tuntui kaikki Miiasta niin oikealta. Aartokin oli reippaammin mukana, sillä Miian luona hänellä ei olisi kiinnijäämisen pelkoa kun Mira oli kampuksella.

Miia havahtui aamulla hereille ja ponkaisi nopeasti sängystä ylös. Nainen kiskaisi paljaan vartalonsa peitteeksi aamutakkinsa, sillä heidän päällysvaatteensa olivat jääneet eilen illalla olohuoneen puolelle ennen makuuhuoneeseen siirtymistä. Myös Aarto heräsi ja kurotteli alusvaatteitaan lattialta. Kaksikko vältteli toisiinsa katsomista pukiessaan vaatteita päälleen, sillä eilisyön huuma oli tiessään ja jäljelle oli jäänyt katumus väärästä teosta.
"Tota noin... Minun pitää nyt mennä", Aarto tokaisi ja paiskoi oven kiinni perässään. Miia jäi istumaan yksin vuoteelle ja soimasi itseään tekonsa vuoksi. Hänen ei missään nimessä olisi pitänyt kutsua Aartoa kylään.

Lopulta Miia nousi ylös ja käveli kylpyhuoneeseen. Nainen hankasi ihoaan rajuin ottein toivoen suihkuveden pesevän pois hänen väärän tekonsa, Aarton kosketuksen jättämän kihelmöinnin ja miehen tuoksun. Kun Miia vihdoin poistui suihkukopista oli aurinko jo noussut. Miia veti aamutakkinsa takaisin päälleen ja riensi keittiöön tekemään itselleen aamiaista. Hän paistoi kaksi aamiaisräiskälettä vaikka oli ruokailemassa yksin, toinen oli ikäänkuin Aartolle, jonka kanssa Miia olisi oikeasti halunnut jakaa aamiaisen.

Ruokailunsa hoidettuaan Miia vetäisi pinkin toppatakkinsa ylle ennen kuin siirtyi parvekkeella sijaitsevalle koirien alueelle. Eilisestä yövuorostaan väsähtäneet urakoirat pötköttelivät kumpikin omissa kopeissaan nukkumassa, mutta pikkuinen Tassu tuli heti vinkumaan emäntänsä jalkoihin ja kerjäämään ruokaa. Miia pyyhkäisi nopeasti edellisestä ateriasta ruokakulhoon jääneet jämät ennen kuin täytti kulhon Tassun lempiherkuilla.


Miia yritti jatkaa elämäänsä eteenpäin, mutta Aarto palasi jatkuvasti hänen mielikuviinsa. Miia yritti pitää ajatuksensa muualla ja päntätä uusia taitoja kirjoista, mutta päämäärätön opiskelu ei oikein motivoinut, sillä koirien koulutuksen lisäksi Miia ei ollut suunnitellut työelämään siirtymistä. Edes mieluisa musisointi ei saanut Miiaa uppoutumaan enää samalla tavalla harrastukseensa, ei vaikka Miia osti itselleen uuden basson.


Muutamaa kuukautta myöhemmin ilmeni odottamaton yllätys, kun Miia havaitsi olevansa raskaana. Pienen vauvan saaminen olisi suuri ilo, mutta juuri sillä hetkellä asia enemmän huoletti kuin riemastutti Miiaa, sillä hän tiesi että Aarto olisi tulevan lapsen isä. Miia puntaroi tarkoin vaihtoehtojaan: Hän voisi pitää tiedon itsellään ja kasvattaa lapsen yksin, mutta toisaalta Aartollakin tulisi olla oikeus tietää jälkeläisestään. Nukkumaan mennessä Miia veti peiton ympärilleen kuin kätkeäkseen raskausmahansa kaikkien katseilta. Hänellä olisi vielä aikaa päättää miten toimisi ennen vauvan syntymää.

Miia sysäsi sisällään kasvavaan vauvaan liittyvät mietteet syrjään ja keskittyi jatkamaan urakoirien koulutusta. Tekemistä riittikin, sillä Janna oli mokannut työpaikallaan ja saanut potkut. Miia ei kuitenkaan lannistunut, vaan ilmoitti hauvan sitkeästi uusiin töihin ja opetti tälle uusia taitoja. Juuri haisevalta pediltään noussut Tassu-pentu oli vähän kateellinen kun Miian huomio tuntui olevan aina isommissa koirissa. Tassu odotti jo kovasti tulevaa kasvuaan, jotta voisi tehdä omistajaansa vaikutuksen taidoillaan.

Miia asteli entuudestaan tuttua reittiä asuntolarakennusta kohti, josta hän oli puolisen vuotta sitten poistunut valmistuttuaan yliopistosta. Mitä lähemmäksi määränpäätään Miia tuli, sitä enemmän häntä alkoi kaduttaa paikalle saapuminen. Hän ei kuitenkaan aikonut paeta, vaan kärsisi tekonsa seuraukset kertomalla totuuden. Nainen veti syvään henkeä ennen kuin työnsi ulko-oven auki.

Miia pyysi Aarton ja Miran istumaan ja selitti tilanteen: Hänellä ja Aartolla oli ollut yhden yön juttu, minkä seurauksena Miia oli tullut raskaaksi. Mira oli odotetusti kuulemastaan käärmeissään, sillä kävi ilmi että hänen poikaystävänsä oli pettänyt häntä jo toistamiseen Miian kanssa ja salaillut asiaa vaikka kuinka kauan! Miraa kadutti että hän oli antanut Aartolle toisen mahdollisuuden, sillä tähän ei selvästikään voinut luottaa. Aarto sen sijaan oli jähmettynyt paikoilleen kaiken kuulemansa jälkeen, eikä Miia tiennyt miten mies suhtautui uutisiin.

"Noh, minäpä palaankin tästä takaisin kotiin", Miia sopersi ja nousi ylös sohvalta. Hänen seuraansa ei selvästi kaivattu.
"Odota, tuleeko minusta todellakin isä?" Aarto huudahti pongahtaen sohvalta ylös vauhdikkaasti. Mies käveli Miian eteen ja katseli uteliaana pyöreää vatsakumpua.
"Kyllä. Pikkuinen on jo kasvanut sen verran että tykkää potkia paljon, haluatko kokeilla?" Miia kysyi. Mira katseli edessään olevaa onnellista perhenäytelmää tyrmistyneenä. Miten Aarto ja Miia kehtasivatkin pettää hänen luottamuksensa jo toistamiseen?

Kun Aarto oli silitellyt Miian vatsakumpua tarpeekseen Miia vilkaisi vielä nopeasti nojatuolilla mököttävään siskoonsa ennen kuin päätti lähteä kotia kohti. Mira juoksi kuitenkin vielä Miian kiinni.
"Miia, olit minun rakas isosiskoni ja pidin sinua esikuvanani. Miten saatoit kääntyä minua vastaan hurmailemalla mieheni?" Mira kysyi osoittaen siskoaan syyttävällä sormellaan.
"Olin ollut teini-ikäisestä tytöstä asti ihastunut Aartoon, ja kun näin hänet vuosien jälkeen en saanut palavaa ihastusta sammumaan. Myönnän toimineeni väärin ja ymmärrän että olet vihainen", Miia pahoitteli. Kireistä väleistä huolimatta tuntui hyvältä vihdoin puhua Aarto-asia halki siskon kanssa.

Perijä-äänestys: Julkaisen jokaisesta yliopistolta valmistuneesta lapsesta yhden osan, jonka perusteella lukijat saavat antaa osassa esiintyneelle simille pisteitä 1-10 asteikolla sen mukaan kuinka kiinnostavana häntä pitävät. Eniten pisteitä saanut sim pääsee sitten perijäksi ja palaa aloitustontille ja tarinan pääkerronta jatkuu hänestä. Toki muistakin simeistä tulee osia, mutta paljon harvemmin ja osien sisältö ei ole niin yksityiskohtaista. Tasapelitilanteessa saatan ottaa maksimissaan kaksi perijää, tai sitten arvon nopalla kuka voittaa. Toivoisin siis että sisällytätte näihin soolo-osien kommentteihin omat pisteenne perijän valintaa varten.

Osallistun itsekin pisteytykseen: Miia 10/10

Joo, huomaa kuka on lellikkini. .-D Seuraavassa Mikaliinien osassa nähdään sitten miten Miran ja Aarton suhteelle käy: Onko tilanne tuhoon tuomittu vai antaako Mira poikaystävälleen vielä mahdollisuuden (vai jättääkö Aarto Miran ja muuttaa Miian luo!? .-o) Ensi osa on muuten viimeinen yliopisto-osa, sitten enää muutama soolo-osa ja perijä saadaan vihdoin selville!

Juonipaljastuksia seuraavasta Mikaliinien osasta:

  

♦ Kasa

4 kommenttia:

  1. Miiallahan on nyt rehellisyyden puuska toisensa jälkeen :o Saapa nähdä miten tämän kolmiodraaman oikein käy. Ehkäpä Miia saisi koiristaan lohtua, vaikka välit yhden siskon kanssa jäisivät kylmiksi? Ja onhan noita sitten vielä kahdeksan sisarusta jäljellä :p Ja jotenkin söpöä, että Miian asunnossa on oma kerros hauvoille <3
    Miia on kieltämättä kiinnostava, ja saa siksi minulta pisteitä 8/10!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, jotenkin alkaa toistua tämä kaava: Miia+Aarto -> katumus -> kerrotaan totuus. .-D Kiva tosiaan kun Miialla on noita koiruleita kaverina, taatusti näistä nelijalkaisista otuksista on iloa jos Miian ja Miran välit ovat nyt lopullisesti tulehtuneet. Koirilla on tosiaan tällä erää koko yläkerta omassa käytössään. .-D Miialla menee lujaa, pisteitä on siis koossa nyt 18, ootellaan vielä mitä Fiku sanoo. .-D Kiitos kommentista! <3

      Poista
  2. xD Vau, jopas kävi melkoisesti! .--D Nyt voin kyllä virallisesti sanoa, että Aarto on törkimys! .-D Hän voi pettää tyttöystäväänsä, mikäli tietää ettei voi jäädä kiinni paikan päällä. .--D Miia on kyllä kaaoksen aiheuttaja, mutta hyvä sentään että tuli myöntämään virheensä. Toivottavasti Aartosta ja Miiasta tulee onnellinen pari. Vai tuleeko? Jos tää on sellainen Esko-juttu, että Aarto kiinnostaa niin pitkään, kun hän on saavuttamattomissa, ja sitten Miia onkin pian samanlaisessa tilanteessa jonkun toisen kanssa. .-D Mira ansaitsee parempaa, ja tästä kaikesta jää varmasti isot traumat, ja välit siskoon ovat varmasti riitaisat. Kiva että Miia pääsi aloittamaan koirabisneksiä. .--D Mika huolissaan, että kaikki hauvat viedään. .--D Jopas yllätit tällä osalla. .-D En muista mitä pisteitä oon muille antanut. Miia on kiinnostava henkilö, ja taidan antaa 7 pistettä. .-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hauskaa että osan käänteet jopa joskus yllättävät. .-D Joo, Aartollakin on osansa pettämistilanteesesa eikä koko sotku ole yksin Miian syytä vaikka suurin osa tuntuu aina Miian niskoille lankeavan... Miialla on kyllä taipumusta myöntää virheensä jälkikäteen, kumpa hän joskus miettisi tekemisiään vähän aikaisemmin ja koko tilanne voitaisi välttää. .-p Haha, Miialla on muistaakseni lisätavoitteena romantiikka, joten siinä saattaa helposti olla useampia kivoja miehiä kiikarissa, joten tästä voisi hyvinkin kehittää jotain kuvailemaasi Esko-juonta. .-D Olisi varmaan tosiaan kaikkien kannalta helpompaa, jos Miia ja Aarto jatkaisivat yhdessä kun kerta eivät tunnu voivan olla toisistaan erossa ja Mira pääsisi irrottautumaan näistä draamoista. Ja sit kaiken tämän suhde/pettämissekoilun jälkeen muistit huomioida vielä koirat, toivottavasti koirabisnekset alkavat kukoistaa. .-D Kiitos kommentoimisesta ja äänestämisestä, jätän tähän loppuun vielä perijä-äänestyksen tiedot:

      Pistetilanne (huonoimmasta parhaimpaan):
      Miika: 17
      Mikael: 18
      Mikko: 21
      Mirka: 22
      Miska: 23
      Miia: 25

      Eli Miia meni Miskasta ohi parilla pisteellä! Alkoikin just tänään uusi kierros ni saan Miskan melko kohta pelattavaksi. .-D

      Poista