tiistai 24. syyskuuta 2019

Mikaliini, osa 18: Lapset lentävät pesästä

Ei, unohdin täysin käynnistää Mikaliiniviikon eilen! Noh, nyt lähtee...

Aiemmat Mikaliinien osat löytyvät täältä.


Alettuaa seurustella Aarton kanssa oli pojalla kova hinku kutsua tyttöystävänsä mukaan kaveriporukkansa kanssa kaupungille pyörimään. Pyydettyään kauniisti lupaa Mira sai lainata Mikan pinkkiä autoa, mistä Karo vähän katkeroitui, sillä Mika ei antanut Karon käyttää autoa edes työmatkoihin silloin kun tämä oli raskaana.

Aarto meni kavereidensa kanssa porealtaalle, ja Mira jäi kahdestaan itseään vanhemman miehen seuraan. Mira ylipäätään ihmetteli miten kaikki Aarton kaverit olivat aikuisia. Taisto osoittautui kuitenkin ihan mukavaksi tuttavuudeksi kaksikon jutusteltua tovin. Taisto kertoi opiskelevansa samalla yliopistolla minne Mirakin oli hakemassa, ja tämä jakoi muutaman hyvän vinkin pääsykoetta ajatellen.

Retken päättyessä Aarto lähti kavereineen kotiin, mutta Mira halusi jäädä vielä hetkeksi tontille. Tyttö kävi vaihtamassa uikkarit ylleen ja sukelsi uima-altaaseen. Mira sai omia koko suuren altaan itselleen, sillä sadekuuro oli karkottanut kaikki muut uimarit paikalta. Tai sitten sillä oli jotain tekemistä asian kanssa että kello oli jo yli puolenyön.


Ennen kotiinlähtöä Mira kävi vielä tekemässä nopeat ruokaostokset allastontilla sijaitsevalla kioskilla. Kaupassa ei ollut Miran lisäksi muita asiakkaita, joten kassapojalla oli aikaa vaihtaa muutama sana Miran kanssa. Tyttö ihmetteli milloin hän oli uskaltautunut näin reippaasti menemään vieraiden juttusille, jotenkin hänestä oli tullut paljon itsevarmenpi alettuaan seurustella Aarton kanssa.

Kotona oli arkipäivisin nykyään niin hiljaista teinien ollessa koulussa. Mika ja Karo kuluttivat aikaa opiskelemalla turhanpäiväisiä taitopisteita. Karo hankki jälkikäteen puuttuvia urapisteitään, ja Mika puolestaan kehitti logiikkaa, mikä oli hänen heikoin taitonsa.

Kyllästyttyään yksinpeliin Mika keräsi shakkinappulat pois laudalta ja tarrasi lähistöllä sormenjälkiä tutkivan Karon kädestä kiinni vetäisten vaimonsa tanssin pyörteisiin. Pieni tanssitauko nostatti hetkessä hymyn kummankin huulille!


Voih, Viikatemies on saapunut noutamaan vanhaa Jake-koirulia mukaansa. Mira yritti hämätä Viikatemiestä heittämällä tätä vesi-ilmapallolla, mutta valitettavasti pallo loiskahtikin ohikulkijan paidalle, eikä tämä ollu asiasta ollenkaan mielissään. Miran pahoitellessa mokaansa Nake ja Janna ulvoivat surullisena isänsä kuolemaa. Paikalla olivat myös Taka sekä kulkukisu Paljetti.

Lemmikin kuolema kosketti syvästi koko perhettä, ja Karo päätti hankkia lohdutukseksi uuden kissanpennun. Mikaliineille pennun toimittanut adoptiotäti kertoi että pientä kisua kutsuttiin Penaksi, ja nimi päätettiin säilyttää ettei pentu hämmentyisi suotta uudesta kutsumanimestä. Siitä onkin aikaa kun taloudessa on ollut viimeksi kissoja, mutta hiekkalaatikko ja raapimispuu taitavat olla yhä vanhoilla paikoillaan edesmenneen Napin jäljiltä.

Taiston vinkeistä oli ilmeisesti hyötyä, sillä Mira suoriutui pääsykokeista leikiten, ja ahkeran opiskelun ansiosta tytölle myönnettiin ihan mukavasti stipendejä. Mira muutti kotoa hieman haikein mielin, ja hän sai oikein pinnistellä ettei purskahtanut itkuun hyvästellessään vanhempiaan ja pikkuveljeään. Mio tuli vielä ovelle vilkuttelemaan ja lupasi tulla pian perässä kampukselle.

Valitettavasti Mion oli kuitenkin suoritettavana ennen kampukselle lähtöä kaikkia tylsiä velvollisuuksia, kuten opiskella stipendejä varten. Vanhemmat painottivat että Mion tulisi vanhempien sisarustensa tapaan hankkia vähintään kolme stipendiä koulumenestyksestä, urasta ja yhdestä taitopisteestä. Poika suoritti soittoläksyjään hampaat irvessä kiroten typeriä sääntöjä. Hän ei enää jaksanut olla kotona vaan haaveili aikuisuuden tuomasta vapaudesta.


Mika huomasi perheen kuopuspojan kielteisen asenteen ja halusi näyttää tälle että opiskelu voi olla hauskaa. Mika alkoi järjestää Miolle pieniä musiikin oppitunteja, joihin sisältyi soittamisen ja laulamisen harjoittelua. Vähitellen pojan harrastusinto nousi huippuunsa ja luovuus-stipendin saaminen olisi ainakin varmistettu.

Patikointiretkeltä palaava Karo ilahtui nähdessään pienen perhosparven lentelevän keväisessä maaliskuun auringonpaisteessa. Vaikka lunta oli vielä maassa ja ulkona liikuskellessa täytyi käyttää toppavaatteita olivat nämä perhoset ensimmäinen merkki kevään koittamisesta ja ilmojen lämpenemisestä. Karo ei malttanut odottaa lumien sulamista jotta pääsisi taas kasvimaansa kimppuun. Tänä vuonna hän aikoisi kasvattaa huippusadon!


Talo täyttyy eläinvauvoista, Taka ja Janna saivat nimittäin pentuja, jotka saivat nimiksi Jassu & Tassu. Hauva-vauvat muistuttavat ainakin näin pieniä värityksensä puolesta enemmän isäänsä. Penakin ilahtui saadessaan samankokoista leikkiseuraa! Alemmassa kuvassa ylpeä isoäiti Nanna huolehtii lapsenlapsistaan. .-)

Vihdoin Mio oli saanut tarpeeksi stipendejä kokoon yliopistolle lähtöä varten, eikä poika todellakaan vitkastellut kampukselle muuton kanssa. Vihdoin hän pääsisi pois lapsuudenkodistaan ja voisi aloittaa itsenäisen elämän. Lastattuaan muuttokuorman taksin takakonttiin Mio kääntyi vielä kerran vilkaisemaan kotitaloaan ennen kuin taksi kiidätti hänet kohti uusia seikkailuja.

Noin, viimein on saatu kaikki teinit lähetettyä yliopistolle! Mira pääseekin aloittamaan opintonsa jo ensi osassa, ja Mio seuraa häntä pian perässä. .-)

Juonipaljastuksia seuraavasta Mikaliinien osasta:

  

♦ Kasa

5 kommenttia:

  1. Nytpä sitten kaikista Mikaliineista tulee ylioppineita :D Tuo kuva Mirasta yöllä uima-altaassa on jotenkin rauhallinen <3
    Vanha koira vaihtui siis uuteen kissaan - mikäpä siinä ;) Ehkä kissan ja koirien kasvatus yhä aikaa sujuu hyvin tai edes tuo vanhemille Mikaliineille tekemistä nyt kun loputkin teinit karkasivat yliopistolle. Kpaisenpa minäkin tästä teinien perään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä vaan. .-D Kiva tuo tulkintasi Miran uiskentelukuvasta. .--) Joops, aina kun joku kuolee alkavat kaikki haaveilla uusien eläinpentujen hankkimisesta, ja siinä tuli sitten Pena-kisu hankittua koiralauman keskelle. .-D Eläinpentujen kasvatus käy kyllä kätevästi mitä vähemmän simejä on paikalla - tilaa synnyttää uusia koirasukupolvia. ,-D Minäkin teen ilmeisesti saman seuratessani näitä kommenttijälkiäsi (miks tää alkoi kuulostaa et oisin joku vaaniva stalkkeri. .-D-.) Kiitoksia jälleen kommentoimisesta!!

      Poista
  2. Mika varmaan haluaa tarjota lapselleen vaan parasta. Onhan Mira cool pinkin autonsa kanssa ystävien seurassa. .--D Harmi että lapsuudenkoti on täynnä velvoitteita Miolle. .-D Hän ei ole samanlainen taitopistehikke kuin isänsä (ja jokainen Mikan "turha" taitopiste on arvokas. .--D) ja kaikki muut lapset. Jaken menetys on surullinen, mutta onneksi Pena-pentu ja hauvavauvat piristävät elämää. .-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja sitä mietin myös, että ulkopuolisen näkökulmasta Mikan tarjoamat yksityistunnit kuulostavat tosi hyvältä mahdollisuudelta, vaikka perheen sisällä se varmaan kääntyy suuntaan, jossa lapsi ei saa olla oma itsensä isän painostuksen alla. .-D

      Poista
    2. Hauskaa että jaksoit tulla lukemaan osia jo näin pian! <3 Ilmankos se auto lähti lainaan jos Mika haluaa lapsilleen parasta; coolin maineen Miralle ja yksityisopetusta Miolle. .-D Kuopuksella on aina vähän kiirus noiden taitopisteiden kanssa kun hänet haluaisi saada lähetettyä vanhempien sisaruksien perässä yliopistolle, ni Miolle tuli vähän paineita. D-. Oivoi, toivottavasti Mio ei nyt traumatisoitunut Mikan painostuksista.. Ihana kun puolustelet turhiksi tuomitsemiani taitopisteitä arvokkaiksi. <3 Uudet eläinvauvat ilahduttivat kyllä taatusti koko perhettä! <3 Ite kiinnitin huomiota tuohon Karon perhoskuvan keväthavaintoon ku tänään pajan ulkoilun aikana valokuvasin perhosia: https://i.imgur.com/Dvpj1tN.png
      Kiitos kommenteistasi! ♥

      Poista