tiistai 19. joulukuuta 2017

Joukuusi, osa 2: Ura urkenee - tai sitten ei

Luukku 19

Aiemman osan löydät täältä.


Eilen vierailleen valepukin lisäksi tontilla käväisi toinenkin tyyppi, joka väitti olevansa Joulupukki. Joupukki oli raivoissaan moisesta väitöksestä. Millainen Joulupukki laittaisi muka aurinkolasit? Milloin pukkina olemisesta tuli näin vaikeaa? Kilpapukkeja on kaikkialla.

Joupukki oli aloittanut löysäilyuransa mailapojan pestissä. Oli vähän ikävää juosta lämpimissä pukkivarusteissa pitkin golf-kenttää, ja pukki toivoikin pääsevänsä hieman juhlavampiin työtehtäviin. Tänään hän kuitenkin teki sellaisen vaikutuksen, että hänet ylennettiin huoltoaseman myyjäksi. Glamouri saisi vielä odottaa.

Itsevarma Jussi-pukki tervehti vastaantulevaa Klaaraa, ja hän alkoi heti jutustella tämän kanssa. Takana oleva Joumuori tunsi olonsa vähän uhatuksi. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Jussilla oli hauskaa nuorten naisten seurassa.

Jonne Joutonttu oli kiinnostunut kuntoilusta, ja pihalla oleva luistinrata sopi loistavasti kuntopisteiden kerryttämiseen. Jonne kutsui luistelemaan myös vieraita, jotka eivät tosin olleet kovin hyvin varustautuneita tai luistelutaitoisia. Tiia Santala liusui shortseissaan kumoon monta kertaa.

Valepukki vieraili useaan otteeseen Joukuusien luona, mutta Joupukin tylyn käytöksen takia hän antoi "lahjaksi" kerta toisensa jälkeen hiilenmurikoita. Valepukista Joukuusen perhe ei ollut niin lämminhenkinen joulunjulistaja, sillä Jussi kohteli häntä ja ties ketä muita ilkeästi. Lisäksi Joumuorin olisi pitänyt tarjota vierailevalle pukille pipareita.

Jonne Joutonttu oli kuitenkin innoissaan vierailevasta pukista. Mitä enemmän oli pukkeja, sitä enemmän tarjottiin myös lahjoja. Joulupukit kävelivät yhtä matkaa pihalle, toinen matkasi Korvatunturille ja toinen työpaikalleen.

Juliaana oli alkanut kärsiä toistuvista pahoinvointikohtauksista, jotka häiritsivät pahasti hänen työssäkäyntiään. Välillä Joumuori katsoi parhaaksi jäädä kotiin lepäilemään, sillä huonovointisena hän ei kyennyt keskittymään kunnolla töihinsä.

Oksentelusta huolimatta Joumuorin ruokahalu säilyi kuitenkin ennallaan, ja Juliaana piti uunia kuumana paistaessaan pitkin päivää pipareita syötäväksi. Joskus hän sortui jopa ahmimaan koko pellillisen pipareita yhdellä kertaa. Ruoan jälkeen alkoi väsyttää, ja herättyään sama kierre vaan jatkui.

Pian oudolle käytökselle saatiin järkevä selitys. Juliaana oli nimittäin raskaana, ja hän odottaisi uutta tonttulasta taloon! Juliaana ja Jussi olivat yllättyneitä, sillä he olivat ajatelleet Jonnen jäävän ainoaksi lapseksi. Toisin kuitenkin kävi.

Joupukki yleni ripeää tahtia, ja nyt hän oli töissä kaupan kassalla. Vaikka työasut vaihtuivat työnkuvan mukaan, joutui pukki menemään töihin aina samalla rämällä autolla. Pukin parta ja lakki näyttävät aika koomisilta työasujen kanssa. Sentään vihreä essu on ihanan jouluisa Joupukin makuun.

Yksinäinen Maks-koira oli kasvanut täysikokoiseksi, ja ensitöikseen hän päätti kostaa kokemaansa tuskaa Joutontun leluille. Jonne oli nimittäin unohtanut hänet heti, kun oli saanut uusia leluja joululahjaksi. Ralliauto joutui koville Maksin hampaissa. Joutonttu antoi koiransa raadella lelujaan, sillä hän oli jo kyllästynyt niihin ja saisi joka tapauksessa jotain uutta jännittävää, kunhan vain pyytäisi vanhemmiltaan.

Joumuori teki joulusiivouksen päivittäin, sillä joulun täytyi olla puhdas. Se oli välillä aika uuvuttavaa raskausmahan kanssa. Hän oli kuitenkin toiminut samalla tavalla niin pitkään, ettei hän halunnut luopua siivoustottumuksestaan.

Joumuori oli usein vähän yksinäinen talossa, kun Joupukki oli töissä päivällä, ja Joutonttu puolestaan opiskeli koulussa. Niinpä Juliaana sytytti välillä takkaan tulen luodakseen taloon jotain elämää. Lämmin liekki toi mukavan tunnelman.

Iltaisin Joumuori kävi töissä, mutta valitettavasti joulusiivous ja raskaus uuvuttivat häntä niin paljon, ettei hänellä riittänyt enää energia tehokkaaseen työntekoon. Hän oli jumittanut samalla uratasolla jo pidemmän aikaa, eikä ylennyksestä ollut tietoakaan.

Juliaana kuitenkin luotti siihen, että vauvan syntymän jälkeen arki tulisi jälleen tasaantumaan. Nyt olisi aika keskittyä raskauden ihmeisiin, kuten vauvan potkuihin mahassa. Juliaanan täytyi seisahtaa pystyyn ihmettelemään vauvan rajua liikehdintää, mikä kutkutteli iloisesti. Taitaa syntyä joululapsi, kun perhe viettää joulua joka päivä!

Millainen joutonttu perheeseen syntyy? Tekevätkö pukit sovinnon? Miten Maks selviytyy?

♦ Fiku & Kasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti