perjantai 15. joulukuuta 2017

Lasten lahjatoiveet

Luukku 15

Simssimme lapset kertovat, mitä he toivovat Joulupukilta.


Joel Housu: Pidän logiikan opiskelusta ja haluaisin saada lahjaksi ihan oman teleskoopin! Haluaisin myös kokea ufomatkan, mutta ehkä odotan että kasvan vielä vähän isommaksi ennen kuin lähden seikkailemaan avaruuteen.

Mira Mikaliini: Perheessäni moni harrastaa musiikkia, ja vaikka talosta löytyy monenlaisia soittimia ovat ne usein varattu enkä pääse soittamaan niin usein kuin haluaisin. Siksi toivon joululahjaksi ihkaomaa pianoa, jotta pääsisin kehittämään luovuutta aina kun haluan.

Mika Mariannela: Vanhempani eivät suostu hankkimaan minulle leluja, koska ne eivät muka sovi "väriteemamme". Minäpä toivon Joulupukilta sinistä nukketaloa lahjaksi, eivätkä äiti ja isä mahda sille mitään, hähää!

Milja Terhakainen: Minä toivon että vanhempani olisivat sovussa, eivätkä he enää ikinä riitelisi. Olisi hienoa viettää aikaa yhdessä isän ja äidin kanssa samassa paikassa, eikä aina joutuisi valitsemaan jompaa kumpaa.

Ekstra:

Melissan toive: Miu mou mau!
Selvennys: Minä haluan nallekarhun, jonka voin pureskella riekaleiksi.

♦ Kasa & Fiku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti