lauantai 9. joulukuuta 2017

Koululol, osa 2: Ote alkaa lipsua

Luukku 9

Edellisen osan löydät täältä.

Keskiviikko

Ilkka suoritti opettajan antamaa rangaistusta heti aamusta ennen kouluun lähtöä. Hänellä olisi iltapäivästä taas töitä, eikä hänellä ollut oikeastaan muuta hetkeä hoitaa hommaa myöhemmin. Hanna sen sijaan roikkui pihan leikkitelineellä urheilun vahvistamilla haba-käsivarsilla.

Koulupäivän jälkeen läjä teinejä löntysteli jälleen kotitehtävät kourassa. He joutuivat murtautumaan bussin takaa, sillä mukana tulleet koulukaverit tukkivat etuoven. Hanna ja Seija jäivät leikkimään pihalle kavereidensa kanssa, kun työn saaneet valmistautuivat työpäiväänsä. Muut opiskelijat keräsivät voimia illan läksyklubia varten.

Konstantinilla ja Ilkalla olivat pahimmat ongelmat koulun kanssa, ja heille oli ehtinyt kertyä jo kahdet läksykirjat. Konstantin oli onneksi vielä työtön, joten hän pystyi keskittämään kaikki voimansa koulusta selviytymiseen. Ilkka sen sijaan sai lisää paineita, sillä huonot arvosanat tietäisivät potkuja töistä.

Vaikka Ilkka tiedostikin riskit, ei hän mahtanut mitään sille, että hupi oli liian alhaalla. Hän oli ensimmäinen poistuja läksyklubista, ja pian hänen peräänsä lähti pari muuta nuorta. Takapulpetissa istuva Hanna harmitteli itsekseen vieressä istuneen Ilkan tilannetta.

Läksyjen jälkeen Hanna löysi Ilkan kolikkopelien luota ja liittyi itsekin seuraan.
- Jaana kohtelee sua ihan epäreilusti. Ensin se raivosi siitä ruokajutusta kaikkien kuullen, ja sen lisäksi jouduit tekemään pihatöitäkin, vaikka työtkin vie paljon aikaa, Hanna harmitteli.
- Opettajat tarvii aina varmaan jonkun silmätikukseen. Onneksi te muut ootte toistaseks säästyneet, Ilkka vastasi iloiten siitä, että nyt hänellä oli Hannan kaltainen ystävä tukemassa.

Ennen nukkumaanmenoa Hanna halusi vielä edistää ansiomerkkiprojektiaan. Hän oli joukosta se, kuka oli kehittänyt eniten omaa ansiomerkkiään kimpunsidontaa. Kukat näkyivät myös Hannan huoneen sisustuksessa.

Illalla opettaja Jaana hipsi ulos koulurakennuksesta hiljaisuusajan alettua. Hänellä oli nyt omia menoja, mistä hän ei halunnut kertoa opiskelijoille. Niin koulun jykevä ovi pamahti kiinni.

Vessahädässä ollut Patrick kuitenkin oli huomannut opettajan poistumisen. Hän oli piileskellyt vessassa kuullessaan liikettä käytävältä ja kurkistellut oven raosta tapahtumia. Minne ihmeeseen Jaana oli menossa tähän aikaan? Eihän se ollut oikeudenmukaista, että sisäoppilaitoksen opiskelijat eivät saaneet mistään hinnasta lähteä yöaikaan ulos, mutta sen sijaan opettajan ei tarvitse noudattaa yhteisiä sääntöjä. Patrick kuitenkin antoi asian olla. Tässähän ehtisi käydä vaikka vielä suihkussa.


Patrick ei ollut ainoa, joka oli luvatta liikenteessä hiljaisuusajalla. Myös Ilkka oli ottamassa pitkää lämpösuihkua. Hän oli ottanut tavaksi suihkuilla öisin, sillä silloin oli rauhallisempaa kuin päivisin. Tänä yönä hän kuitenkin suihkusta tullessaan yllättyi, kun Patrick seisoikin oven edessä. Tämä ei ollut kehdannut tulla samaan aikaan suihkuun. Patrick kertoi myös ohimennen opettajan oudosta yömenosta. Pojat päättivät levittää sanaa Jaanan poissaolosta, sillä nyt heidän ei tarvitsisi noudattaa aikatauluja, kun kukaan ei ollut vahtimassa heitä.

Seija kutsui heti Pirkka Lallan kyläilemään kuultuaan hyvät uutiset. Kaksikko vietti ihan varmuudeksi aikaa Seijan huoneessa, jos opettaja vaikka yllättäen palaisi. Pirkka oli hyvin ihastunut Seijaan ja kehui tämän maasta taivaisiin, mistä Seijakin piti. Pirkan piti kuitenkin pian lähteä kotiin, mutta öinen vierailu oli ollut hauskan jännittävä!

Torstai

Seuraavana koulupäivänä etenkin Seija palasi hymyissä suin, sillä hän oli saanut korotettua arvosanojaan. Nyt hän oli joukon ensimmäinen, joka oli saanut kympin todistuksen. Seija oli hyvin ylpeä itsestään ja kiljui riemuissaan usean minuutin koulubussin edessä. Sivummalla talsivasta Hannasta moinen huomion hakeminen oli turhaa. Kyllä hänelläkin oli tehnyt paljon kimppuja ansiomerkkiä varten, mutta ei hän nähnyt tarpeelliseksi kailottaa siitä kaikille.

Ilkka laahusti viimeisenä ulos koulubussista. Hän kaivoi todistuksensa taskustaan ja toivoi, että rehtorin antama vitonen olisi haihtunut paperista, mutta eihän se arvosana ollut miksikään muuttunut matkan aikana. Ilkka odotti jo kauhulla sitä hetkeä, kun opettaja Jaana valittaisi hänelle taas tästäkin, mutta enemmän hän oli huolissaan työpaikastaan. Huonot arvosanat tietäisivät potkuja.

Vaikka Patrickin arvosanat olivat hyvät, ja hän tykkäsi soittaa paljon kitaraa, ilmeni hänellä silti ongelmia musiikkityössään. Joskus talo romahtaa, vaikka perustukset olisivat hyvät. Patrick sai potkut töistä.

Konstantinilla ei kuitenkaan ollut ongelmia työnsä kanssa. Hän ei erityisesti loistanut työssään, mutta suorittamalla pyydetyt tehtävät hän piti pomon tyytyväisenä. Töihin lähtiessään Konstantin sattui näkemään opettaja Jaanan nousevan myös kimppakyydistä. Konstantin juorusi asiasta muille, ja oppilaat epäilivät koulun olevan taloudellisissa vaikeuksissa, kun Jaana joutui menemään ihan "oikeisiin töihin".

Melissa oli työnsä eteen kuntoillut urakalla, jopa enemmän kuin olisi tarvittu. Hän olisi kiinnostunut syventymään aiheeseen enemmänkin, mutta ikävä kyllä hänet oli pakotettu opiskelemaan mekaniikkaa eikä kuntoa.

Melissa oli ensimmäisestä päivästä asti toivonut saavansa apua kotitehtävissä, mutta opettaja ei ollut milloinkaan ehtinyt auttaa häntä. Viikon alussa Jaana oli viihdyttänyt yksityiskoulun rehtoria, ja välillä hän oli syönyt tosi myöhään ruokalassa. Koulu oli Melissalle hankalaa, eikä hän meinannut pärjätä muiden mukana. Melissa sai vähän arvostelevia katseita muulta luokalta, kun hän pyysi apua kotitehtävien tekemisessä. Opettaja Jaana auttoi mielellään. Olihan se hänen työtään.

Ken aloitti pikkuisen läksyjä, mutta hetken päästä hän jo luovutti. Koulu ei kiinnostanut häntä tippaakaan, ja hän halusi vain päästä soittamaan pianoa ennen hiljaisuusajan alkua. Niinpä Ken jätti keskeneräiset läksyt luokkahuoneeseen ja soitteli läksyajan pianoa. Hänet oli oikeasti määrätty opiskelemaan karismaa, mutta luovuus oli Kenistä kivempaa.

Perjantai

Eilispäiväinen laiskottelu kostautui pian, kun laiskurit joutuivat tekemään kahdet kirjat seuraavana päivänä. Viikonlopun huuma oli siinä vaiheessa kaukana.
- Jos ette saa läksyjä valmiiksi tänään, viikonlopun aikana järjestetään läksyklubihetkiä, joiden aikana voitte kiriä, opettaja Jaana kertoi.
Jaana oli ottanut tavaksi kierrellä luokassa ja tarjota apua niille, joiden läksypinot näyttivät isoilta.

Hanna oli taistelija. Hän oli ensimmäinen porukasta, kuka oli tienannut pronssisen ansiomerkin. Hanna valvoi aina myöhään öitä tehden kimppuja ja kuntoillen. Joskus hänestä tuntui, että hän oli ainut, joka otti haasten tosissaan. Hanna halusi valmistua koulusta, ja hän teki töitä sen eteen.

Juonipaljastuksia seuraavasta Koululolin osasta:
  

♦ Fiku & Kasa

2 kommenttia:

  1. Ah, koulubussin oven tukkivat koulukaverit ovat täälläkin tuttuja :D Onneksi Hanna sentään lohduttaa Ilkkaa, ettei poika joudu kärsimään haravan kanssa omine nokkineen. Hyvä että Jaanan yöhiippailut antoivat myös teineille vähän omaa aikaa, ehkä se siitä vähitellen...
    Onneksi Melissa sai viimein apua läksyissään, viis muiden mulkoiluista! (Ja jotenkin olen aina pitänyt nimestä Melissa. Olenko maininnut siitä aiemmin? Jotenkin olen muistavinani että olisin mutta eniveis.) Hyvä että Hannalla ainakin menee hyvin!

    Tämä haaste on yhäkin kiinnostava, ja tykkään nykyään noista pienistä spoilerikuvista osien lopussa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna on ihana! Joo, vapaus hiljaisuusajalla on hyödyksi. .-) Haha, antaa muiden vaan mulkoilla. Ainakin Melissa osaa asiansa tästä lähtien paremmin. .-D Kannattaa aina sanoa nuo huomiot kivoista nimistä vaikka kahteen kertaan, sillä ihmismuisti! En ainakaan muista, että olisit aiemmin siitä huomauttanut. .-) Melissa on kiva nimi! Jos Melissat kiinnostavat, kannattaa vilkaista Seplut-osa, sillä siellä seikkailee nelijalkainen Melissa-kissa, josta varmasti pidät. .--) <3 Hyvä että Jade kiinnostuu! .--) Nuo spoilerikuvat on kyllä hauskoja. .-D Laitan niitä välillä, jos seuraavan osan kuvia sattuu olemaan valmiina. .-) Kiitos paljon kommentista!

      Poista